220 kaatui kaivurin kanssa | AvantClub - Keskustelupalsta

jets

Jäsen
Keskustelun aloittaja
18.5.2010
953
0
16
No niin, olen sitten liittynyt koneensa kaataneitten komeaan kerhoon.

Tapahtui niin, että avant-kokoontumisen jälkeen ajelin kaverille avustamaan liiterin teossa. Siellä kaivuria käytettäessä kävi niin, että kone oli linkussa ja yritin saada kiveä kammettua maasta ylös. Päästäkseni paremmin kiven alle, painoin kaivurin vartta alaspäin niin, että koneen etupää nousi ilmaan. Ja yhtäkkiä kone sitten hieman heilahti ja vaistomaisesti painoin vipua eteenpäin (juontaa juurensa lentämisharrastuksesta, sauvaa eteen ja mennään alaspäin). Kone sitten nousi tietysti lisää ja kellahti siitä samoin tein.

Sentään ymmärsin pysyä paikoillani ja en lähtenyt syöksymään mihinkään. Kone kellahti melko rauhallisesti tasaisella maalla.

Sammutin koneen heti ja kömmin ulos. Lähellä olleet pari henkilöä syöksyivät säikähtäneenä paikalle ja totesin että nyt koetetaan nostaa kone pystyyn käsivoimin. Yllätyksekseni kone nousi melko vaivatta pystyyn. Öljyä ehti valua ehkä desin tai kaksi, mutta ei enempää.

Sitten käynnistelin koneen ja jatkoin normaalisti hommia. Kone kävi hetken aikaa hieman epätasaisesti, mutta tasoittui sitten. Mitään erityisempiä vikoja en huomannut. Yhdestä kohtaa kate hieman halkesi, siinä kaikki.

Joten, älkää nostelko kaivurilla konetta kun se on linkussa. Tietenkin koko nostelua pitää välttää, se kun on silloin kolmen tukipisteen varassa enää.

Semmoinen tarina tällä kertaa. Koneen kaatumisesti sen nostoon kului ehkä minuutti, ei välttämättä niinkään kauaa.

Liiteri valmistui tänään iltapäivällä :)
 
reflekseistä: aika luontevasti tiputtaa lastin tai kauhan maahan kun kone alkaa kallistua yms. Tällöin ei ainakaan henkilökohtaisesti tule mietittyä mitä kauhassa on tai kuinka lastin käy (onneksi näitä käy harvoin)

Joka tapauksessa apumiesten ei kannata olla työskennellessä aivan koneessa kiinni kuten usein kokemattomat lapiomiehet tuppaavat tekemään. jos vaikkapa kaivurin kääntö pettää kaltevassa paikassa(ketju tai sylinteri) lähtee puomisto hallitsemattomasti sektorin alalaitaan jolloin apumies saattaa saada osuman. Samoin kuvailemasi kaatuminen tapahtui yllättäen, onneksi siitä selvittiin säikähdyksellä.
 
Totta, tuo kuorman lasku kallistuessa on selvä homma, mutta kaivurin kanssa oikeanpuolimmaisen vivun työntäminen samaan tapaan kuin muun kuorman laskiessa nostaa konetta ylöspäin.

Ihme on, että ymmärsin pysyä paikallani itse.

Ja pari kertaa on lapio- ja apumiesten/-naisten kanssa ollut osuma lähellä, kun ovat tuppautuneet liian lähelle. Mutta kyllä itsekin olen syyllistynyt siihen, että olen pyytänyt apuhenkilöä tulemaan lähemmäs tekemään sitä tai tuota.

Onneksi tosiaan nyt ei käynyt kenellekään mitenkään.
 
jets sanoi:

Onneks tosiaan ei sattunut pahempaa. ja ihmisen suojeluvaistohan yleensä sanoo että pingo pakoon eli hyvät hermot sulla on kun maltoit pysyä paikallas. onnettomuurethan yleensä tapahtuu juur silloin ku sitä vähiten osaa pelätä tai odottaa.
 
mm-laatikainen sanoi:

Appiukko alkoo rakentamaan mökille rantasaunaa ja vuokrasi nosturin www.pohjanvare.fi ja ammattikuskin, jotta ei tuloo tommottii haavereita. Ehkä ihan järkevääkin vuokrata, siis varsinkiin jotta kuski tuloo mukana kaupassa.
 
Uusimmat keskustelut