220 kaivuri sähkövatkaimilla

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Sain hankittua prototyyppinä taipaleensa aloittaneen 220 kaivurin sähköisellä esiohjauksella.

Laite oli rakennettu 2003 rungolle vuonna 2006. Sylinterit ja letkutus oli lähes vakion kaltainen. Merkittävimmät erot olivat normaalia paksummat letkut sylinterien avautumispuolella ja ylimääräinen paineventtiili pääpuomin sylinterissä.

Ohjaus oli toteutettu italialaisen Walvoilin järjestelmällä, jossa sähköisten joystickien X-Y liike välitetään kahdella jännitevektorilla ohjauslaatikkoon, joka muuttaa liikkeet säätövirtausventtiileiden ohjauksiksi.

Värväsin pahaa-aavistamattoman tuttavani parin tunnin talkoisiin ja jo alle viikon työtunneilla oli värkkiin saatu pari pikku muutosta. Siirsimme ohjausyksikön letkuineen tuoreempaan runkoon ja samalla yksikköä sovitettiin siten että alkuperäinen alatukirauta toimii. Protossa oli myös hydrauliset tukijalat, tarkoitus on virittää vielä lisäohjausta niin että jalat ja tukirauta saadaan toimimaan käytettävissä olevillä lohkoilla, joita on yhteensä kuusi.

Johdotus koneen ja kaivurin välille uusittiin ja siihen katselin aluksi vedenpitäviä liittimiä, mutta useimmat niistä vaativat omia erikoistyökaluja kytkentään ja lopulta tein liitännät 7 ja 13 napaisilla perävaunurasioilla. Kaapelien kytkentärasia mahtui melko mukavasti ohjauspyörän alle vasemmalle puolelle ja rasiat ruuvasin oven pieleen vasempaan kylkeen.

Ohjausyksiköstä uupui yksi probe venttiili ja sain maahantuojalta, Polartek Oy:ltä hankittua uuden ja hommasin samalla yhden varalle. Sain nimittäin menovinkin että probet ovat herkkiä nopean ulkoisen jäähtymisen aiheuttamille vaurioille, eli kun kuuma sähköventtiili saa osakseen vettä tai lunta, sen kelan lanka katkeaa ja venttiili on entinen. Sähköpöytä tarvitsee aavistuksen hydraulipöytää kovempia kierroksia toimiakseen. Liikkeet muuttuvat jouheviksi noin kolmanneskaasulla.

Tikkujen ohjauksiin meni koko 13 pinninen rasia ja 7 pinninen jäi jännitteille. Kytkin 7 pinnisen rasian siten, että siitä saa kaivurin lisäksi syötöt lumilingon tötterön käännölle ja perävaunun perusvaloille. Käännön ohjaus on tehty releen perässä olevan sähkölasien ohjauskytkimen avulla ja IHKsta löytyi kytkimiä, jotka sopivat suoraan ohjaamon paneeliin. Asensin ohjauskytkimen vilkkujen merkkivalojen tilalle yläpaneeliin.

Tikut kiinnittyvät istuimen eteen tuulettimen ritilän päälle asennettuun tukirautaan, josta ne saa tarvittaessa pois. Tunnelma ohjaamossa on tiivis, mutta kaivurin käytettävyys parani reilusti, kun venttiilipöytää ei tarvitse enää liikutella ja myös istuimen selkänojaa voi käyttää kaivuun yhteydessä. Toistaiseksi laitteella on tullut jäätilanteen takia lähinnä kuivaharjoiteltua, keväämmällä palajan koeajoraportin muodossa.
 

Liitteet

Paalari

Jäsen
27.9.2008
172
0
16
Onkos vanha kaivuri kaupan?
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Vanha härpäke jatkoi jo matkaansa.
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
2 863
227
63
Eihän noista "hävittäjälentokoneen" kytkennöistä ymmärrä mitään.. :)
Käytön kannalta varmaan huima parannus alkuperäisiin kaukana oleviin vipuihin.
Nyt istuskelet kaivaessa komeasti selkänojaan tukeutuneena! :)
Kuinka näkyväisyys kaivukohteeseen säilyy? Nyt olisi apua taakse tukijaloille, että voisit nostaa takaliston ylemmäs.

Remontin aikana oli varmaan paljon öljyä "ilmassa"!?

Nostureissa ja betoniautoissa tutuiksi tulleita kaukosäätimiä olen miettinyt kaivuriin käytettäväksi? Olisi komea seisoskella montun reunalla kaivaessa. Saattaisi kyllä mennä kauhan liikkeet sekaisin, jos enemmän pyörisi kauhan etu<->takapuolella.
Hintaa vaan tulisi liikaa näin harrastekäyttöön. (2-3t€)
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Juu, öljyä oli ilmassa hyvinkin paljon. Voi olla että asioita miettisi toisella tapaa, jos uudelleen pitäisi sama operaatio tehdä. Toivottavasti ei tarvitse :)


Tuolta löytyy tekniset tiedot ohjauslaitteista : http://www.walvoil.com/pdf/prodotti/ENG/PHCE_488674.PDF
Ohjausboksi on tuo ced 252 modattuna kuudelle lähdölle.
Tikuista ei löydy suoraan kuvastosta vastakappaletta, mutta kytkentä vastaa muita napillisia malleja.

Laitteita maahantuo ja myy http://www.polarteknik.fi

Otan kuvan ohjaajan näkymistä kun kaivuri on seuraavan kerran nokalla. Pieni katve jää venttiilikoneiston taakse oikealle puolelle, mutta toisaalta käsiventtiilit eivät haittaa nyt näkökenttää. Käyttökulmat ovat aiemman kaltaiset.
 

Liitteet

19.10.2008
27
0
1
Voe helekkari kun kääpi köyhällä katteeks tommossii luksuspelejä..Ainaki ku kattelloo vanahan mallisia 300 sarjalaisia.. :oops: :D
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Eipä näistä pienistä vihreistä koneista kannata kateellinen olla, sillä lopussa kaikki menee tasan. Ja minä aloitin myös vanhasta 300 sarjalaisesta joka kasvoi isommaksi ;)
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Juu, tuli sitten kaivuukelit ja sain kaivurin nokalle.

Liitin pari kuvaa, joissa ollaan lähtötunnelmissa. Kun nyt katson kuvia huomaan, että en ollut laittanut konetta "kaivuuasentoon, eli puomi menee kyllä normaalisti runkoon kiinni ja normaalia hyrdauliikka tankoa voidaa käyttää puomin lukitukseen.

Tarkoitus oli ottaa kuvia myös kaivuukohteessa, mutta olin kevään ensikaivuusta niin täpinöissä että kamera jäi lähtöpaikalle.

Huomioi kuvissa hydrauliset tukijalat :)

Sähkövatkainten totesin toimivan kohtuullisen hyvin. Pikkaisen jää vielä hienosäätöä vasemman räpylän kahvalle, joka oli oikeaa edempänä mahdollistaen hivuttautumisen kyytiin kepin takaa. Keppi on nyt sijoitettu paikkaan, jossa sen liikerata ei ole luonteva ja sen joutuu kääntämään sisäänpäin n 20 astetta.
Rako kepin ja penkin välissä on kuitenkin niin ahdas että suljen sen lopullisesti ja teen formulamallin ohjaamon missä värkit laitetaan kuskin jälkeen kohdalleen.
 

Liitteet

ts customs

Jäsen
11.10.2014
222
5
18
Kalajoki
kuningas.pic.fi
Miten pelannut käytännössä? Onko kaivurissa siis propo-ohjaus vai tavalliset on-off kelat?
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Probe ohjaus. Ihan ok ja suht hyvä tuntuma. Kahvat alkaa hiukan ikääntyvä, jolloin kontakti on ajoin hidas. Tällöin samanaikaisesti tarkoitetut liikkeet eivät mene kuin strömsöössä. Haittaa lähinnä tasauksessa/viimeistelyssä ja hyödyt on haittoja suuremmat.
 

ts customs

Jäsen
11.10.2014
222
5
18
Kalajoki
kuningas.pic.fi
Oispa vaan mukava tässä mutta.... 4500e maksaa uus venttiilipöytä niin ja se kaivurikin puuttuu :D
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Toi paketti saattaa joutaa, kunhan rantakaava on voimissaan ja kaikki hommat sitä myöten tehty.
 

ts customs

Jäsen
11.10.2014
222
5
18
Kalajoki
kuningas.pic.fi
oijjoij elä kiusaa
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Tuolla näytti olevan vähän edukkaampi pöytä:

http://shop.finn-rotor.fi/tuote/257/100904-frv-60-esiohjaus
 

ts customs

Jäsen
11.10.2014
222
5
18
Kalajoki
kuningas.pic.fi
Tuo oli hydraulisella esiohjauksella... Ei ainakaan vähennä letkujen määrää.
 

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 005
23
38
Espoo
Niin siinä lukee, mutta kuvaa kun katsoo, niin näyttäisi että pöytään tulee paineet ja paluu ja perässä on venttiilikanavat joissa (probe?) perässä.
 

ts customs

Jäsen
11.10.2014
222
5
18
Kalajoki
kuningas.pic.fi
Vois olettaa että ne on normi keloja esim tukijaloille, ylettimelle yms...?
 
Keskustelun aloittaja Samankaltaiset keskustelut Foorumi Vastaukset Päivä
P Kaivurin liitin tiputtelee - miten korjataan? (Avant 220 + kaivuri 170) Avant Planet - Huolto ja korjaus 8
P 220 + 170 kaivuri: moottori pysähtelee? Avant Planet - Huolto ja korjaus 5
Leppis Kaivuri 220 lukituspalkin korjailua Avant Planet - Huolto ja korjaus 0
J AVANT 220 Kohler CV20S kaasuttimen vivusto. vm.2011 Avant Planet - Huolto ja korjaus 3
Saaristolainen Avant 220 öljyvuoto Avant Planet - Huolto ja korjaus 4
A Avant 220 kauha ei pysy ylhäällä Avant Planet - Huolto ja korjaus 10
A 220 ei lataa Avant Planet - Huolto ja korjaus 4
H Avant 220, jännitemittari Avant Planet - Huolto ja korjaus 4
V 220 classic pakoputki Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
O 220 kauha ei käänny Avant Planet - Huolto ja korjaus 4
R 220 ongelmia Avant Planet - Huolto ja korjaus 7
K 220 Ruohonleikkurin pyörän huolto Avant Planet - Huolto ja korjaus 3
T 220 Ihmeellinen hydraulikkavuoto Neuvoja kaivataan Avant Planet - Huolto ja korjaus 10
A avant 220 pakoputki hehkuu. Avant Planet - Huolto ja korjaus 8
T 220 (2008) käynnistys nihkeää Avant Planet - Huolto ja korjaus 10
A Avant 220 Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
M Starttiongelmaa /220 Avant Planet - Huolto ja korjaus 6
M Hydrauliiikasuodattimen irroitus Avant 220 Avant Planet - Huolto ja korjaus 5
U Avant 220 , loppui liikut ja katos työpaineet Avant Planet - Huolto ja korjaus 24
W Avant 220 ajo ja puomin liikkeet hitaita Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
A Avant 220 ei liiku Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
U Avant 220 pumpun kohdistin Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
J Avant 220 Hammashihnan vaihto kenttäolosuhteissa Avant Planet - Huolto ja korjaus 7
S 220 ei starttaa Avant Planet - Huolto ja korjaus 13
U Avant 220 Kohlerin kaasarin säätö Avant Planet - Huolto ja korjaus 0

Samankaltaiset keskustelut