225 moottoriöljynsuodatin

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Moi,
Mikähän olisi oikea moottoriöljynsuodatin Avant 225:seen. Mielellään jos IKH tai Motonetistä löytyisi. Öljyt vaihtuivat huollossa keväällä, mutta nyt olen joutunut lisäämään sen verran öljyä (puolisen litraa) että olisi hyvä saada varmistettua, että olisi samaa tavaraa suurinosa moottorissa niin ajattelin vaihtaa itse öljyt tässä välissä ennen kuin koneelle tulee yhtään ajamista raskaampaa käyttöä. Myös ohjeita öljynvaihtoon otetaan vastaan oikein mielellään. Toki ennen vaihtoa täytyy paikallistaa vuoto (Oikealla puolella runkoa jossain se on, kun pudottaa kahdesta pohjan reiästä pienen läikän päivittäin ja hydrauliletkujen sukat on läpimärät juurikin moottoriöljystä pohjassa). Vuotoa ehdin nyt viikonloppuna selvittämään ja siksi ajattelin varautua jo suodattimella ennen viikonloppua. Todennäköistä on myös, että vuodonselvittämisessä kyselen täällä foorumilla apuja jälleen. Kiittäen jo etukäteen.
 

MikaV

Jäsen
29.10.2019
82
35
18
Uusikaupunki
Itse ole tilanut suoraan tehtaalta suodatainpaketin ja öljyt. Moottoriöljyä jää kanisteriin puolet vaihdon jälkeen jotta voi lisäillä huoltojen välissä öljyä.
Itse en ole joutunut moottoriöljyä lisäämään huoltojen välissä, mutta ilmeiseti tuo vuoto aiheuttaa lisäämistarpeen.
Öljyn vaihto on suht helppo. Moottorin pohjalta (vasemmalta) tulee hydeletkun pätkä missä on tulppa päässä, se auki ja kone
tyhjäksi öljystä, suodattimen vaihto (ylempi oikealle) ja uudet öljyt sisään (pikusen vajaa 2l), kone käyntiin jotta suodatin täyttyy
ja sen jälkeen vielä öljy tarkistus.
Itse olen vaihtanut kaikki suodattimet, tulpat ja öljyt kerralla 200h välein. Noin 1h menee näin kotioloissa.
Hydeöljyt olen imenyt täyttökorkin kautta suoraan 30l kanisteriin motonetistä ostetulla 12v öljynvaihtopumpulla ja
loput tipat päästänyt pohjatulpasta pois.

Tuolla oikealla puolella on moottorin kyljessä öljynlauhdutin mikä on letkutettu moottoriin, siinä voi olla yksi vuotokohta.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Haukkam

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Kiitoksia vastauksesta. Lähteekö öljynsuodatin ihan vain käsin kiertämällä irti? Ja pitääkö uutta suodatinta liottaa öljyssä ennen asentamista vai riittääkö, että kiertää uuden tyhjänä paikalleen ja laskee öljyt sisään? Jostain luin, että öljyjen vaihto pitäisi tehdä lämpimälle koneelle, öljy ilmeisesti liukkaampaa ja tulee tarkemmin ulos? Jotenkin palovammoja pelkäisin sitten suodatinta irroittaessa...
Nyt en tarvitsisi kuin öljynsuodattimen niin en viitsi koko suodatinpakettia tilata (tunteja kuitenkin vain noin 30-40 huollon jälkeen), ja mielellään nopeammin kuin hitaasti postilla.
Oikeestaan öljynvaihtoon päädyin nyt kun epäilen lisänneeni väärän api luokan 10w30 öljyä viimeisellä kerralla. En uskalla nyt lisää mietittyäni käynnistää konetta ennen kuin on öljyt varmasti oikeat. Tietämättömänä olen mieluummin tarkka.

Kohlerin moottoriin luulisi olevan hyviä varaosia saatavilla esim. Kohler merkillä? En googlella kyllä löytänyt mitään tunnusta, jonka perusteella voisi osaa ikh/motonet/hankkija... akselilta etsiä. Tai jos on vinkki mistä saisi järkihintaan pelkän öljynsuodattimen Vantaan lähettyviltä hankittua...

Avant 225:ssä siisä Kohler ECV 730EFI moottori, jonka ohjekirjassa sanotaan vain, että tulisi käyttää alkuperäisiä Kohler osia... ei muuta varaosakoodia saatavilla.
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
3 017
320
83
Eikös Hankkija myy avantin huolto-osia? Sitten konetalo Vainikalla on varmasti.
 

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Ok, kiitoksia. Vainikalla ei netissä ollut 225 öljyn suodatinta... ellei sitten ole sama kuin 220:sessä. Ehkäpä käyn huomenna kysymässä, luulisi olevan tosiaan.

Nyt se vuotokohta löytyi, muttei ilmeisestikään ole moottoriöljyä vaan hydrauliöljyä vuoto. Öljynsuodattimen ympäristö on ihan puhdas, kuten myös öljynjäähdytinkin sekä letkut kaikki ympärillä. Kun taas oheisen kuvan letkun juuresta löytyi tippa. Kone ollut nyt paikoillaan useamman päivän ja paineet on tasattu sammutettaessa ja joka aamu on öljyastian pohjalla ollut tippaa öljyä. Hydrauliöljy kerää matkalla kaikkea kuonaa pohjasta päästyään astiaan joten näytti erilaiselta. Mutten kyllä asiantuntija ole. Ohessa kuva tipasta ja sitten saman osan yläpuolelta näkyy "klemmarin" tyyppinen kiinnike. Mitä ehdotatte korjaukseksi mistä alan kiristämään (esim. kuvan punaisesta tai vihreästä liitoksesta) vai onko suoraan pajalle vietävä? Mulle silmään näyttäisi, että vuotaisi klemmarin puolelta. Mikä letku lienee kyseessä? Jos 225 hytillisestä mallista haluan ottaa tuon oikean sivun muovin pois edestä niin joudunko oikeasti irroittamaan ensin sivulasin, sitten ohjaamon joysticin ympäriltä mustan muovin ja sitten vasta kyljen? Kiitoksia avustanne.

Ja mitä mieltä väki on täällä tuosta jos nyt on käynyt niin, että meni pykälää alhaisemman api luokan öljyä desi säiliöön, 10w30 kuitenkin, että onko sillä mitään merkitystä? Onko öljynvaihto tarpeellinen ennen käynnistämistä. En siis ole käynnistänyt konetta vielä sen jälkeen ja en ole ihan varma oliko purkki kumpaa laatua. Ehdin hävittää purkin ennen kuin alkoi epäilyttämään.
Tuo öljyvuoto ei nyt sitten selittäisä sitä miksi koneesta on hävinnyt keväisen huollon jälkeen moottoriöljyä...

tippa.jpg
klemmari.jpg
 
Viimeksi muokattu:

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
3 017
320
83
Kokeilisin ensin onko letkuliittimen mutteri kunnolla kiinni.
Sitten kiristäisin letkuklemaria hieman. Näyttäisi tosiaankin vuotavan tuosta letkun välistä.
Ja mitä mieltä väki on täällä tuosta jos nyt on käynyt niin, että meni pykälää alhaisemman api luokan öljyä desi säiliöön, 10w30 kuitenkin, että onko sillä mitään merkitystä
Ei haittaa mitään, kunhan ei sekota mineraaliöljyä ja täyssynteettisiä.
 

Aku9

Moderaattori
23.12.2012
295
106
43
KOUVOLA
Varaosat tulee muuten postillakin seuraavaksi aamuksi kotiin, joten kyllä kannattaa tilata tehtaalta jos et nyt viikonloppuna muualta löydä.
Jälleen kerran tarvii toistaa itseään, tehtaan hinnat ei ole mitään kirouksia, on yllättänyt joka kerta positiivisesti.
 

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Vainikalta löytyi moottoriöljynsuodatin 225:seen. 19,60e ja öljykanisteri 4l oli 27e.
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
3 017
320
83
Eipä ollut kallis. Voi vaihtaa ölbyt samalla
 

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Jep sain vaihdettua ja Vainikalta ostamani oli Avant öljyä. Öljyt sain vaihdettua helpolla vaikka olen täysin vasta-alkaja koneiden kanssa. Suodatin irtosi käsin vääntämällä, mutta kiristämisessä, että sai 2/3 kierrosta tiivisteen kosketuksesta kiristettuä tarvitsin avainta lopuksi. Motonetistä löytyi bahcon suodatinavain 15kulmainen 74-76mm joka sopii tuohon suodattimeen hintaan 5,99 (onneksi oli uusi suodatin mukana, muuten sitä en olisi mitenkään osannut ostaa). Lisäksi kaksi lenkkiavainta, että sai öljyruuvin auki tarvittiin. Mutta oli todella helppoa. Eihän siinä kartion muotoisessa öljyruuvissa ole tiivistettä? Ainakaan en huomannut sellaista pudonneen öljynkeruuastiaan...

Myöskin se hydrauliöljyvuoto saattoi mennä umpeen klemmarin kiristämisellä noin 1 kierros. Ainakaan tippaa ei muodostu enää, mutta lattialla oli tunnin jälkeen vielä pieni läikkä. Läikkä voi johtua, että runkoa pitkin oli vielä valumassa tuon verran vanhastaan. Pitää seurata pidempään. Klemmariin pääsi käsiksi irroittamalla sivumuovin ulkopuoliset ruuvit, jotta pystyi vähän vääntämään muovia auki ja sieltä välistä normaalillä hylsyavaimella (10mm kärki).

Ihmetyttää kyllä tuo moottoriöljyn kuluminen. Kun ei missään näy vuotoa. Tunteja koneessa on kuitenkin vasta 190. Ja silti olen jo ensimmäisen ison huollon keväällä teettänyt korjaamolla. Nyt tuoreet öljyt koneessa ja käytin sen lämpimäksi vaihdon jälkeen ja lisäsin lorauksen öljyä, että oli ylärajalla jälleen. Niin ja kätevästi meni kerralla öljymäärä oikein kun kaadoin purkista reilut 1,5l ja käytön jälkeen sitten lisäsin niin, että melkein 2l oli kulunut purkista. Seurailen edelleen tilannetta, nyt joka viikko vaikken konetta käyttäisikään. Kiitoksia vielä vinkeistänne!
 
  • Tykkää
Reaktiot: Aku9 ja Leppis

MikaV

Jäsen
29.10.2019
82
35
18
Uusikaupunki
Tuo on hydraulipumpun imuletku (paineeton) joka tulee säiliöstä. Jos vuotaa niin klemmaria tiukemmalle ja tarkistaa että tuo letkunippa
pumpun kyljessä on myös tiukalla.
Myös siellä säiliön kyljessä on kaiken moista yhdettä mitkä minulla ovat olleet pikkuisen kosteita ja koitellut niitä kiristää
varovaiseti kun säiliö on muovia.
 

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Moi,
Taas olen ehtinyt hiukan pidemmälle vikaa selvittelemään. Moottoriöljyn syönti moottorissa näyttäisi lakanneen. Voiko asiaan vaikuttaa se, ettei nurmikkoa tule enää leikattua. Nurmikkoa leikatessa kone käy suurilla kierroksilla, kun 150cm leveä leikkuri käytössä ja piha erittäin mäkinen. Eli vaikuttaako kovat kierrokset tai koneen käyttö mäessä jotenkin moottoriöljyn kulumiseen?

Hydrauliöljyn vuoto on vähentynyt huomattavasti. Nyt kun kone oli taas yli viikon paikallaan oli alkuperäisessä vuotopaikkaan muodostunut tippa ja kohtuullinen läntti pohjan alla öljyä lattialla. Kiristin kyseistä klemmaria vielä hiukan lisaa. Letkunippa tuntui jakoavaimella kokeillen olevan tiukalla, joten sitä en ole kiristänyt missään vaiheessa. Myös toinen vuotokohta löytyi kun sain kyljen avattua lauantaina. Alla kuva siitä. Siinä en nähnyt tippaa missään, mutta putki on klemmarista alkaen ihan märkä ja tuo kohta täsmäisi rungon etupuolella olevaan läikkään lattialla. Vaikeutena selkeästi, etten uskalla riittävästi kiristää klemmaria kerralla. Nyt kun lauantai puolilta päivin tein viimeisimmän kiristyksen ja reilun tunnin pyyhin öljyjä pois letkujen väleistä ja pohjan päältä kaikkialta mihin käsin ja pienellä tikulla sai paperia ylettymään. Sen jälkeen on lattialle reilussa vuorokaudessa tullut ehkä 3 tippaa takaa ja 5 tippaa edestä. Mahdollista, että on vanhoja öljyjä vielä tippumassa, mutta vaikuttaisi vuoto vähenemän huomattavasti. Seuraan vielä kylki auki konetta kuluvan viikon, puhtailla vaipoilla koneen alla ja toivottavasti tulee kuntoon. Mutta on tosiaan ahtaat paikat tuossa missä tuo uudempi vuotokohta on. Vaikea tarkastaa kaikkia letkun päitä. Millä te näitä yleensä tähystelette? Mitä tuo kuvan letku tekee?
Edelleen tuo moottoriöljy case pelottaa ja ihmetyttää kylläkin...

20201031_143854.jpg
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
3 017
320
83
Jotain BrakeCleaneria voit suhauttaa ja putsata öljyisiä paikkoja. HUOM ei koneen käydessä, eikä muutenkaan kuumaan kohteeseen.
Kuivia paikkoja on sitten helpompi tutkia.

Kuvassa ympyröimäsi letku on kyllä aika tiukalla, ainakin klemmari on uponnut letkuun.
On siinä vähän ylempänäkin märkää.
 

MikaV

Jäsen
29.10.2019
82
35
18
Uusikaupunki
Moottoriöljyn kulumisesta kannattaa kysyä tehtaalta, että onko tuo normaalia.
Minusta kuulostaa tuo 0,5l aika paljolta jos moottorissa ei ole öljyvuotoja.
Itse leikkaan n. 0,5ha nurmikkoa lähes viikottain kesäisin tosin minulla on 1200 leikkuri ja 50-250h huollon välillä en ole joutunut öljyä lisäämään.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Aku9 ja STEFFE

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Äsken kävin katsomassa konetta ja näytti tulleen pienet läntit kahteen kohtaan alle jälleen. Kylläkään vuotoa ei löydy mistään. Tuo viimeisimmän kuvan letku toki on ihan märkä edelleen. Näyttäisi, että jostain edelleen vuotaisi, koska itse hydraulimoottorin alla saumoissa näyttäisi olleen uutta öljyä taas vähän kasaantuneena. Seuraan vielä, mutta aika mystiseltä alkaa tuntumaan.

Mihinkä tehtaalla kandee olla yhteydessä? Huoltoon?
 

STEFFE

Lumimies
12.1.2012
4 866
526
138
Bobäck
Mihinkä tehtaalla kandee olla yhteydessä? Huoltoon?
Ole suoraan yhteydessä Sauli Viitaseen. Mitä Sauli ei ratkaise niin ei todennäköisesti ole ratkaistavissa. Yleensä vastaukset tulee kun apteekkarin hyllyltä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Aku9

jstakala

Jäsen
Keskustelun aloittaja
4.11.2017
49
12
8
Moi,

Nyt löytyi koneen uumenista öljyä pudottava osa. Mikähän osa on kuvassa kyseessä? Mitä sille tulisi tehdä, että vuodon saisi lakkaamaan? Kuva otettu pakoputken edestä keulaa kohti bensansuodattimen välistä. Kuva itseasiassa screenshotti videosta, mutta videota ei varmaankaan tänne voi uploadata?

En ehtinyt vielä olla yhteydessä Sauliin erillisestä moottoriöljyasiasta, mutta heti kun arkena tulee virka-aikana vapaahetki niin on tavoitteena olla yhteydessä...

avant_vuoto.jpg
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
3 017
320
83
Kuvassa nuo yläpuolen olevat kohdat peseytyneet öljyllä puhtaaksi (kuva ilmeisesti väärin päin)
En kyllä pysty päättelemään kuvista missäkohtaa ollaan.
Laita video youtubeen ja linkitä tänne.
 
  • Tykkää
Reaktiot: 640

MikaV

Jäsen
29.10.2019
82
35
18
Uusikaupunki
Tuo kirkas osa mistä lähtee 2 letkua banjoliittimillä on moottorin alkuperäinen öljynsuodattimen paikka, Avantissa öljynsuodatin siirretty
letkuilla eri paikkaan kun ei tuossa kohtaa mahdu olemaan. Jos vuoto on tuossa kirkkaan ja mustan osan välissä niin päässä oleva
banjoliitin luultavasti löysällä.
 
  • Tykkää
Reaktiot: STEFFE
Keskustelun aloittaja Samankaltaiset keskustelut Foorumi Vastaukset Päivä
MikaV Avant 225 hydrauliikan nopeatoimisuus. Avant Planet - Huolto ja korjaus 45

Samankaltaiset keskustelut