528 hydrauliikka ei toimi

vakio

Jäsen
Keskustelun aloittaja
2.6.2015
20
0
1
Kesällä hankitussa vm. 2013 Avant 528:ssa (kokonaistunnit 90h) alkoi eilen illalla hydrauliikka temppuilemaan. Ajelin ruohonleikkurilla pitkää ruohoa nurin. Olen tätä toki tehnyt monta kertaa aiemminkin, eikä hommassa ole ollut mitään ongelmia. Eilen työt eivät sitten enää menneetkään niin kuin olin suunnitellut.

Näin jälkeenpäin miettien, ensimmäiset oireet tulevasta ongelmasta olivat, että ohjaukseen tuli ajon aikana lieviä ”pykäliä”. Eli kun rattia käänsi, tuntui ohjauksessa jonkinasteisia ”kolahduksia”. En tähän kuitenkaan osannut vielä mitenkään erikoisemmin reagoida. Työn edetessä alkoi leikkuujälki huononemaan ja ruoho jäädä pitkäksi. Aika pian tämän jälkeen alkoikin sitten koneen totaalinen hyytyminen. Puomi ei enää noussut kunnolla ylös ja ohjaus muuttui ajoittain melko raskaaksi. Itse laite vielä suostui liikkumaan eteen ja taakse. Sain ajettua koneen pois työalueelta, mutta kun yritin ajaa sen pihaamme johtavaan ylämäkeen, ei Avant jaksanut enää nousta mäen päälle. Kone oli pakko jättää mäen alle. Tässä vaiheessa puomikaan ei suostunut enää juurikaan nousemaan. Ei tule teleskooppipuomi ulos eikä ruohonleikkuri lähde pyörimään. Moottori toimii ok.

Olisiko hyviä vihjeitä, mistäpäin kannattaa aloittaa vianetsintä ja mitä todennäköisesti on rikki?
 

tujuka

Jäsen
22.2.2012
68
0
6
Tarkista nyt ensin onko siellä hydrauliöljyä ettei ole tullut vuoto johonkin ja valunut pitkin nurmikkoa. Jos vuotoa ei ole niin soitto Avantin tehtaalle. Siellä osaavat auttaa sua parhaiten.
 

Maamies

Jäsen
1.1.2014
92
3
8
Katsoppa ensin että onko koneessa hydrauliikkaöljyä. vaikuttaisi siltä, että öljy on vuotanut työn aikana ja lopulta ei enää mikään toimi. Tietty kun kone on öljyn voimalla toimiva.
Seuraavaksi jos öljyä ei ole niin selvitä mistä se vuotaa. Voi olla ruohonleikkuri. Öljy saattaa roiskua kuomun alla niin, että et huomaa sitä vuotoa ollenkaan.
Jos olet huoltanut konetta lähiaikoina, kannattaa tarkistaa tyhjennystulppien olemassaolo tai puuttuminen.
Moottorilta hydraulipumpulle tulevan hihnan kunto???
 

vakio

Jäsen
Keskustelun aloittaja
2.6.2015
20
0
1
Kiitos nopeasta reagoinnista. Hydrauliikkaöljyt katsoin pikaisesti eilen illalla, mutta pitää tarkistaa ne tarkemmin tänään uudestaan. Ei jaksanut enää ketutuksessa ja hämärässä kovin paljoa uhrata ajatuksia tuolle koneelle. Mutta tuo öljyjen vuotaminen ruohonleikkurin kautta voisi olla melko looginen selitys.

Huoltoa ei ole ihan äskettäin suoritettu, mutta sen olin aikonut joka tapauksessa tehdä ennen talvea. Nyt taitaa aikaistua :).
 

jets

Jäsen
18.5.2010
953
0
16
En tiedä onko näissä isommissa koneissa samalla tapaa kuin pienemmissä, että moottori pyörittää hihnaa joka pyörittää hydrauliikkapumppua. Minusta tämä kuulostaa siltä, että hihna on ollut löysällä ja vähin erin sitten lakannut pyörittämästä pumppua. Ei muuta kuin hihnan tarkistus ja sitten vaihto jos tarpeen.
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
2 693
144
63
jets sanoi:
En tiedä onko näissä isommissa koneissa samalla tapaa kuin pienemmissä, että moottori pyörittää hihnaa joka pyörittää hydrauliikkapumppua
Juu ei ole, hydrauliikkapumput on suoravedolla vauhtipyörästä.
Tietysti yksi vaihtoehto "halvaantumiseen" on pumppujen irtoaminen kiinnityksistään.
Jos öljyä on tarpeeksi koneessa, kannattaakin katsoa pumppujen kiinnitys.
 

vakio

Jäsen
Keskustelun aloittaja
2.6.2015
20
0
1
No niin. Öljyt tarkistettu uudestaan lauhkeammassa mielentilassa :) ja olihan ne öljyt vähissä. Nyt sitten suoritetaan tuo suunniteltu huolto samantien.

Vuotokohtaa en vielä tarkemmin päässyt tutkimaan, mutta pääepäilty on edelleen tuo ruohonleikkuri. Sen pinnalla on selvästi öljymäisiä jäänteitä, että uskoisin öljyjen karanneen sitä kautta. Laite on todennäköisesti ottanut itseensä, kun on leikkurien terät jääneet muutaman kerran ruohomössöstä jumiin. Onko arvioita, mistä nuo leikkurit yleensä korkkaavat? Toivottavasti se on huollettavissa kohtuu hintaan.

Kiitos tosiaan kaikille nopeista kommenteista. Tuon koneen kanssa kun pääsee enemmän puuhaamaan, niin jatkokysymyksiä on varmasti luvassa :). Toki pitää muistaa jakaa jatkossa käyttökokemuksiakin.
 

Maamies

Jäsen
1.1.2014
92
3
8
Mulla on ajossa 120 cm leveä leikkuri ja hydr.moottori tihkuu akselin juuresta ja sottaa konetta. Veikkaan että koko moottori menee vaihtoon. Mitähän tuo huolto sanoo asiaan?
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
2 693
144
63
Letkut ja liitokset kannattaa tarkistaa ensin.
 

Huolto

Jäsen
17.9.2008
237
0
16
Mulla on ajossa 120 cm leveä leikkuri ja hydr.moottori tihkuu akselin juuresta ja sottaa konetta. Veikkaan että koko moottori menee vaihtoon. Mitähän tuo huolto sanoo asiaan?
Huolto sanoo ettei kannata kylvää öljyä kovin pitkään maastoon. Akselintiiviste vaihtoon jos on päässyt pullathtamaan. Kaksi yleisintä syytä miksi akselitiiviste hydraulimoottorista voi pullahtaa on: kotelovuotolinja ei kytketty tai äkillinen pysähdys esimerkiksi maaosuman aikana.
Vanhempiinkin leikkureihin voi asentaa uudemmanmallisen akselitiivisteen, kestää paremmin kotelopainetta ja äkkipysähdyksiä.

Huoltoliikkeet tietenkin auttaa asiassa kohtuullista korvausta vastaan.
 

Lipponen

Jäsen
17.5.2009
108
0
16
Ihmettelin äskettäin samaa, eli että ruohonleikkurilla ajellessa on nurmikolla selvät öljynorot. Sotkua myös leikkurissakin.

Kone tyhjäkäynnille, leikkuri ilmaan ja pyörimään. Mitään ei näy, mistään ei tule öljyä!
No, takaisin töihin mutta taas jää öljyä pihalle ja leikkurin alaosa on sotkussa. Kummallista.

Kone parkkiin, leikkuri ilmaan ja tällä kertaa leikkuukierrokset päälle: ja vika löytyi.
Kun painetta oli työlinjassa riittävästi, lensi öljynoro liittimen kierteestä pitkin pihoja ja leikkurin reunalle.
5 litraa Tellusta oli pumpattu nurmikon lannoitteeksi.
 

Maasturisti

Ylläpito
7.9.2008
2 988
20
38
Espoo
Lipponen sanoi:
5 litraa Tellusta oli pumpattu nurmikon lannoitteeksi.

Onneksi öljy on luonnontuote!
 
Keskustelun aloittaja Samankaltaiset keskustelut Foorumi Vastaukset Päivä
J 528+ 02 äänekäs hydrauliikka Avant Planet - Huolto ja korjaus 0
Jyrki pokela Hydrauliikan tuoton lisäys 528 Vm12 Avant Planet - Huolto ja korjaus 10
J 528+ vm.2002 merkkivalo yms. Avant Planet - Huolto ja korjaus 4
J 528:n moottorin jäähdytyksen termostaatti Avant Planet - Huolto ja korjaus 8
T 528+sr1 puomin nostoteho? Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
T avant 528+ sr1 miten toimii tuplapumppu vipu? Avant Planet - Huolto ja korjaus 9
G SR1 528+ tapitus Avant Planet - Huolto ja korjaus 8
L 528 Öljyntilavuus Avant Planet - Huolto ja korjaus 5
G 528+ ajomoottorin letkun vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
D 528+ tuuletin Avant Planet - Huolto ja korjaus 3
P 528 sammui Avant Planet - Huolto ja korjaus 14
M Hydraulikaavio 528 Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
E 528+ ajomoottorit Avant Planet - Huolto ja korjaus 5
E 528:n käyntihärö Avant Planet - Huolto ja korjaus 9
M 2008 528:n nostokyky Avant Planet - Huolto ja korjaus 5
R Hydrauliikka öljy Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
S 635 hydrauliikka murhe Avant Planet - Huolto ja korjaus 11
J Hydrauliikka hävisi Avant Planet - Huolto ja korjaus 10
N 420:sen polttoainemittari ei toimi Avant Planet - Huolto ja korjaus 6
T avant 520 -08 valot ei toimi Avant Planet - Huolto ja korjaus 3
T 216 Joystick ei toimi Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
J Vilkut ja majakka ei toimi Avant Planet - Huolto ja korjaus 7
R 630:n puomin kelluntta ei toimi? Avant Planet - Huolto ja korjaus 25