Avant toimitus aika | AvantClub - Keskustelupalsta

sepe

Jäsen
Keskustelun aloittaja
16.1.2009
31
0
6
Olisiko kellään tietoa avantin toimitusajasta suunnitellut olen 320s :sää kiitos
 
Tietoa ei ole, mutta kaksi ja puoli vuotta sitten kakssatasta ostaessani toimitusaika tehtaalta oli hurjat 4 kuukautta, elokuussa tilatessa koneen olisi saanut jouluksi. Onneksi sain silloin esittelykoneen Agrimarketista kun tarvetta koneelle oli heti.

Olen ymmärtänyt että tilanne olisi toimitusaikojen perusteella parantunut tuon jälkeen, ainakin niin sopisi toivoa sillä tuollaiset usean kuukauden toimitusajat vähentävät jo varmasti myyntiä, ainakin jos kilpailijalta saa heti.

Mutta soita tehtaalle ja kysy, sillä se selviää! Tehtaalta palvelu on aina ollut ensiluokkaista asiassa kuin asiassa.
 
Juu, kannattaa kysyä verstaalta. Lisään vielä sen että Avantilla ei mene ovi kiinni silloin kun koneesta näkyy perävalot. Viisitoista vuotta vanhoihin peleihin tehdään uusia osia alkuperäiseen listahintaan, jotta raakit saadaan pidettyä liikkeellä. Väitän että vastaavaa palvelua ei ole Suomessa saatavana miltään muulta merkiltä. Osittan Avantin hyvä jälleenmyyntiarvo perustuu jatkuvuuteen ja hyvää kannattaa pari viikkoa odottaakin.
 
Noniin kaupat on tehty 320S tuli ostettua toimitus aika 3-4 viikkoa
 
no lohkolämmitin rehupihti ja jatko puomi kauhan teen itse.
oli tutun avantti ensin kokeiltavana se oli niitä ensimmäisiä olikohan 314 ta jokin bensalla kuitenkin olin yhdenkerran ennen koittanut ajaa avantilla mutta siitä on jo toki lähemmän 10 vuotta ja se oli silloin pirunvaikeaa mutta nyt kun tyhjensin sillä vasikka karsinan noin 5m *2m niin en töninyt sillä muutakuin kaksikertaa oveen kun olin ajamassa sitä sisään ja ovessa on ylimääräistä tilaa molemmin puolin noin 15cm että on todella helppo aloittelijankin ajaa.
 
Jatkopuomi onkin kätevä kapistus. Sammoinen lisää koneen käytettävyyttä ja ulottuvuutta uskomattoman paljon. Samoin työlaittteen vaihto vaatii jatkon kanssa vähemmän tähtäilyä ja sujuu nopeammin.

320 on ketterä peli kääntyilemään ja nopea liikkeissään etenkin kun on oppinut kepittelemään neljään suuntaan samaan aikaan, elikkäs kun oppii kääntelemään kauhaa ja liikkumaan sujuvasti samalla. Siihen tosin menee muutamakin tunti totutellessa. 320 on linkkua mukavampi siinä että sitä ei saa runko-ohjatun tavoin ajettua loukkuun seinän viereen. Ahtaissa tiloissa ehdoton ykkösvalinta!
 
Joo se on tosi että siinä menee enemmän aikaa ei onnistunut se yhtä aikainen käyttö vielä mutta kyllä se siitä luonnistuu jaksais vain odottaa että se tulee
 
Jopo näky toimitusajoista muuttuvan käyttötarkoituksiin, luin nuita ja totesin taas kerran että kyllä se ois oiva peli mejjän naettaanki. Ei sillä tosin muualla voi paljoo aejja ku tallissa ja navetan ruokintapöyällä. :geek:
 
:D :D :D nyt on tullut joo en ole koneella kerinnyt käymäänkään sen jälkeeen ja ei ainakaan vielä ole tullut mitään korjailtavaa noin 10 tuntia on mittarissa ja käyttö onnistuujo melkein kun ammattilaiselta olen oppinut käyttämään ajoa ja kormainta yttä aikaa
 

Liitteet

  • Kuva 0062.JPG
    Kuva 0062.JPG
    92,5 KB · Katselut: 1 485

Uusimmat keskustelut