Bröyt kaivuri | AvantClub - Keskustelupalsta

exjko

Moderaattori
Keskustelun aloittaja
24.2.2009
1 226
1
121
63
Sorry, tää kuuluisi sinne uudelle juttupalstalle, mutta kun kerran 'pröitistä' puhetta niin en voi olla kertomatta vanhaa tarinaa.

Bröyt kaivurissa oli takana kumipyörät, jotta sitä voitiin siirtää. Vetoa kaivurin pyörissä ei ollut joten kaikki oma liikkuminen tehtiin kauhan avulla. Kätevää ja yksinkertaista. Isommissa siirroissa tapana oli, että sorakuormaa vievä urakoitsia laittoi kauhan kuorman päälle ja nosti etummaiset rautapyörät ilmaan. Sitten vaan työmaalle. Tieliikennelaista en osaa sanoa miksi tuollainen yhdistelmä tulkittiin ja miten laillinen se oli, mutta kyllä niitä aikoinaan näki.

No taas sitten oli tullut aika siirtää yhtä kaivuria uudelle työmaalle. Mutta kone oli jo vanha ja puomin pääsylinteri oli ruvennut falskaamaan. Urakoitsia ei siitä häkeltynyt vaan pani kisällinsä kuorma-auton puikkoihin ja hyppäsi itse kaivuriin. Korjaili silloin tällöin puomia, jotta etupyörät pysyivät ilmassa. Hyvin päästiin uudelle työmaalle.

Muutaman reissun jälkeen homma oli ilmeisesti jo ihan rutiinia, eikä koneen pääsylinteriä ehditty moisen pikkuvaivan takia remontoimaan. Hyvinhän se noinkin toimi, kunnes eräällä reissulla sitten Bröytin löpötankki pääsi kuivumaan. Siinä on urakoitsijalla ollut hermoja piinaavat hetket odotellessa ja miettiessä että kuinkahan tässä käy. No urakoitsia tunsi seutunsa hyvin ja päätti että kilometrin päässä tie kulkee suon halki, joten siinä täytyy irroittautua kyydistä. Ja hän laski kauhan alas suotaipaleella. Kuorma-autosta lähti perälauta ja kaivuri päätyi suohon, mutta henkilövahingoilta vältyttiin kuin ihmeen kaupalla. Urakoitsia totesi vaan, että nyt taitaa olla onni käytetty muutamaksi vuodeksi...

P.S. Nöösipoikana olen kaivuria kattellut muutaman viikon vierestäkin. Vanhempieni talon pohjaa tekevä urakoitsija hoiti homman juurikin Bröitillä Hyvinhän se sujui. Kaivurin jarrut jäivät mieleeni. (tai kai se oli kaivuuasennon lukitus) Eli pultti rautapyörässä olevaan reikään ja kyllä pysähtyy... Ei ABS:ää tunnettu siihen aikaan. Samanlaiset Bröittimallin jarrut on kyllä myös Avantissa ja ne toimii vaijerilla, mutta mahtoiko Bröytissä olla hydrauliset sitä ei muistu mileeni.
 
.. Juu on urrakoitsijalla ollut aika menopeli. veikkaisin että vehkeessä ei ole ohjausjarruja, kun alakerta on kylmä. siinä sitä sitten kolistellaan rautapyörillä menemään kahdeksaa kymppiä minne tuuli kuljettaa....

Joskus oli nettikoneessa vastaava vehje myynnissä, siinä tuli jonkinlainen tappilukko systeemi mukana kuorma-auton lavalle kiinnitettäväksi, eli joku pikalukitus lienee ollut kyseessä. Nykyään näitä yhdistelmiä sanottaisiin dollyiksi ja vetäää voi taas mitä tahansa.

Muistan kun juniorina katselin erään talon pihassa usein seissyttä punaista pyöreänokkaista scaniaa, jonka perässä roikkui usein oranssi Bröyt.
 

Uusimmat keskustelut