Hydraulimoottorin purku, putsinki ja kasaus

matrikkel

Jäsen
Keskustelun aloittaja
28.4.2009
104
0
16
Lappeenranta
Rupesin sitten akselin o-rengasta vaihtamaan tuohon vetoketjullisen 314:sen oikeanpuoleiseen moottoriin.

En ole aiemmin hydraulimoottoreiden kanssa peuhannut, mutta nyt kun tuota muutaman kerran olen pyöritellyt käsissä. Eräs enempi ja ammatikseen ko. vermeitä huoltava varoitteli purkamisesta, sanoi ettei saa enää toimimaan jos purkaa. No asiasta ei saa selvää ennenkuin kokeilee.

Laakeripoterossa rojua kuin Saimaalla saaria. Hain uudet laakerit kaupasta, merkkasin lohkojen asennot, purin koko murikan, etsin 1,5 tuntia kuulaventtiilien kuulia magneetin kanssa sahanpurusta - lopulta löytyivät.

Olen tuota nyt funtsinut, mikä laitteessa voi olla varottavaa? Siis oletetaan että se on puhdas ja kasataan samassa järjestyksessä kuin purettukin? Tasopinnat eivät ole kuluneet, ainoastaan "kampiakselin" booreissa on kiiltoa, joka mukanaan tuo sitten välystä.
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
2 936
271
83
Rohkea rotan syö, uhkarohkea purkaa hydraulimoottorin purukasassa!
Tuo merkkaaminen ja valokuvienkin ottaminen on paikallaan, että saa osat takaisin kohdalleen. Tärkeää tämänkaltaisessa laitteessa on saada osat takaisin vanhoille paikoilleen. Näin mahdolliset kulumat osuvat kohdalleen.

Onko akselilla kartiorulla laakerit, vai kuulalaakerit?
 

matrikkel

Jäsen
Keskustelun aloittaja
28.4.2009
104
0
16
Lappeenranta
Kasasin, testasin, kiroilin. Teen itse ja säästän.

Laskin paineet pieniksi, käyttelin melkein tunnin ajan konetta, hydraulineste kiersi vain sen minkä ilman venttiilien käyttöä tulee käytettyä. Ajomoottorit pyörivät ilman ensiöketjua. Sitten pääsin jo kokeilemaan. Siirtelin pihalla roinaa vähän ja täytin koiran ajotielle kaivaman montun ( meni 3 105-kauhallista hiekkaa ). Sitten iski. Nostusylinterin vipu jumitti. Helpotti hetken päästä. Jyvä kierrossa. Tulin mäkeä alas ja sitten hirtti toinen ajomoottori kiinni. Jyvä meni seuraavaksi kavereineen sinne. Loppumatkan työnsin perille.

Tarkoitus oli laittaa pumpun imupuolelle esisuodatin, mutta tuli kiire ja nyt kiire maksaa.

Sunnuntaina pistin ajomoottorit palasiksi. Pientä mujua kierrossa, joko metallia tai sitten rungon puhdistuksessa oli päässyt kvartsia kuitenkin kaikeasta tulppaamisesta huolimatta hydraulisäiliöön. Moottoreissa pieniä jälkiä mäntätapeissa, muttei suurempia. Toimintakyky ei selviä kuin testaamalla, teho tuskin on alkuperäinen, sen verran voi olla ohivuotoa. Kokeilin magneetilla, muju tarttuu siihen, eli metallia. Pesin mujua tärpätillä ja katselin suurennuslasilla, metalliselta vaikutti, ei kvartsia seassa. No mene ja tiedä, kvartsia voi olla ollut kierrossa ja se on ottanut metallia kaverikseen. Pumppu pitää vielä avata jossain kolossa ja katsoa mitä se on syönyt.

Kattelin Danfossin OMR 160 moottoria, sen arvot on ainakin paperilla paremmat kuin koneessa olevat SAM Hydraulic 160:sen arvot. Vääntömomentti on parempi ja antoteho, 170Bar@370Nm/14kW per moottori.
Onko kokemuksia Danfossista, yksi "hydrauliukko" sanoi että jos on aito Danfoss, niin on kuulemma hyvä.

Kävin tänään hakemassa pumpulle ämpärin (5L) kokoisen esisuodattimen, pari metriä 3/4" imuletkua ja läjän nippoja. Pienempää ei löytynyt ja tämän saa juuri ja juuri survottua 314 pakosarjan alle moottorin viereen. Silläkin riskillä että menee tukkoon ja alkaa pumppu kavitoimaan (voihan tuohon laittaa paine-ero anturit hälytyksellä). Ajatuksena alkaa pumppaamaan ilman vastapainetta piiri kerrallaan paikkoja puhtaaksi. No ainakin kaatokuorma paranee kun iso suodatin koneen kaverina.

Minkä tyypin pumppi on kyseessä? Proficatin listan mukaan seuraava: HI AP100/8-D218, en ole purkanut. Onko se hammasrataspumppu? Mitä nuo numeeriset arvot kertovat viisaammille?

Kysymys Huollolle: Mitä maksaa orkkis 160 ajomoottori, onko eri vaihtoehtoja? Saako moottoreihin muita osia kuin laakerit, stefat ja o-renkaat? Paljonko tuommoinen hydraulipumppu maksaa? Saako siihen irto-osia? Saako noihin venttiililohkoihin Ylöjärveltä erilliset tiivistesarjat? Taidan varmuuden vuoksi pistää venttiilimokkulat pöydälle jonoon (sahanpurut siivottu edellisen projektin jäljiltä pois ;)
 

Huolto

Jäsen
17.9.2008
237
0
16
Ajomoottoreihin on tarjolla vain tiivisteitä ja osaan moottorityypeistä laakereita.
Jos hydraulimoottorin roottori vaurioituu, moottori menettää tehostaan osan tai lopettaa sopimuksensa kokonaan. Roottoreissa on erään liittyviä eroja, voi joutua sovittamaan useampia ennen kuin löytyy oikea. Jos moottorin sisuskalut näyttää kuluneilta tai kolhiintuneilta kannattaa moottori korjauttaa asiansaosaavalla hydrauliikkakorjaamolla tai ostaa uusi moottori.

Sam AR160 hydraulimoottorit maksaa á 356,30Eur sis alv. Vaihtoehtoisesti voi laittaa AR200 ajomoottorit joilla hintaa 367,22Eur / kpl sis alv. Isompi tilavuuksinen ajomoottori antaa paremman työnnön, mutta syö hieman matkanopeutta.

Tiivisteitä on tehtaalla, samoin kun irrallisia venttiililohkojakin.

Uusi pumppu profiin on noin 370 eur sis alv.

Hinnan muutokset mahdollisia, kysy tarkat hinnat aina tehtaalta.
 
Keskustelun aloittaja Samankaltaiset keskustelut Foorumi Vastaukset Päivä
B Avant lumilingon hydraulimoottorin tyyppi Avant Planet - Huolto ja korjaus 5

Samankaltaiset keskustelut