Jyrsin pajukossa? | AvantClub - Keskustelupalsta

exjko

Moderaattori
Keskustelun aloittaja
24.2.2009
1 226
1
121
63
Onko kokemuksia jyrsimen käytöstä? Tarvisi saada siistittyä vähän pajukkoa. Tarkoitus ei ole tehdä paraatinurmikkoa vaan siistiä alue siten että kasvuston voi ajaa nurin pari kertaa kesässä.

Alueen lepät on jo kaadettu mutta halkaisijaltaan 200-300 mm matalia kantoja jäi jonkin verran. Aattelin aloitella pajukon jyrsinnällä, mutta seassa on sopivasti kantoja. Jyrsimen vuokrakaan ei ole paha. Mutta miten tuo Avantin maanjyrsin käyttäytyy kohdatessaan kannon ja juuristoa? Onko rikkoutumisvaaraa? Voiko ajaa yli vai pitääko yrittää kierrellä?

Ensin haluaisin eroon pajukosta, sitten myöhemmin kesällä voisin kaiveskella tai kantojyrsiä nuo häiritsevät jämät pois
 
Avantin jyrsimestä ei ole valitettavasti vielä kokemusta, mutta kelamallisesta B&S jyrsimestä ja metsän pohjasta parin tuhannen neliön verran.

Juurakot käyttäytyvät usein siten että ne rullaantuvat kelan ympärille ja lopulta paketista tulee pötkylä, joka ei enää möyhentele. Tällöin pitää juuret purkaa keloista pois ja paketti voi olla hyvinkin tiukka. -> kela pitää malttaa putsata ennen kuin mötti muuttuu toivottomaksi.

Jos on kaivuuvälinettä tms. kannattaisi isoimmat keskittymät poistaa ennen jyrsintää tai sitten ajaa jyrismellä juurakot ympäri laidoilta ja ottaa ne kiinni ennen kuin kokonaan ajautuvat kelalle.

Terien teroitus myös helpottaa tilannetta, eli terävä kela pätkii juuren.

Kelan setvimiseen kannattaa varata tukevat "papukaijapihdit" ja vettä hylkivät/vedenpitävät hanskat, kasvualusta kun on usein vaarallisin aine mille altistua pihatöissä , esim. myrkytysvaaran suhteen.
 
ja vielä semmonen tarkennus että juuri ne sormenpaksuiset pihlaja ja pajukeskittymät, joita ei osaa varoa, ovat sekavan juuristonsa johdosta viheliäisimpiä.
 
Avantin jyrsin ollut käytössä useamman vuoden, (ei tosin Avantissa vaan on sovitettu kiinteistötraktoriin) on hyvä peli ja juurakoissa tai muussa vastaavassa jyrsimen pakkia kannattaa käytellä ahkerasti, en ole käsin joutunut irroittamaan kun joskus lankunpätkän joka oli kiilautunut niin tiukkaan ettei pakillakaan jaksanut pyöriä.
 
Tollanen olisi kova sana..
http://www.suokone.com/~jbYbx0000001/?Y999=MSC&Y103=2
Tosin voimaa tarvitaan 150-200hv, joten syöttöpumpun ruuvauskaan tuskin auttaa Avantin kanssa.. ;)
 
Nettikoneessa myynnissä käytetty jyrsin!
http://www.nettikone.com/viewMachine.php?id_machine=736641&status=F&id_machineType=&id_ssub_type=&id_scat_sub_type=&id_smake=378&yfrom=&yto=&pfrom=&pto=&search=Hae+%3E%3E&PN[0]=simp_search&PL[0]=simpleSearch.php?status=F@id_machineType=@id_ssub_type=@id_scat_sub_type=@id_smake=378@yfrom=@yto=@pfrom=@pto=@search=Hae+%3E%3E

Mitenkähän pelaisi juurakossa Avantin oma repijä?
http://www.avanttecno.com/www/index.php?PAGE=58&LANG=1&pid=57
 
Repijä pajukossa?

Repijä on tietysti hyvä, jos ei ole muuta kaivuuvälinettä tai haluaa nopeasti vaihtaa kauhasta kopsuttimeen tai liikutella kevyempää yhdistelmää, mutta jos kaivuri on helposti saatavilla, niin ei sitä repijää tule käytettyä. Repijällä löytyy kuitenkin nopsasti juuri, johon irroitusvoima ei piisaa.

Repijä vaatii kaverikseen käytännössä zoomi puomin.
 
Onko mitään tietoa minkälainen moottori tuossa jyrsimessä on? valmistaja ja kierrostilavuus kiinnostaisi. Ja millä nopeudella tuo jyrsinkela pyörii..?
 
Onko näiden jyrsimien työleveys esitteessä mainitut 1000mm/1300mm vai onko tuo ilmoitettu luku koko laitteen leveys? Toimivatko laitteet kovaan saveen? Maasturistin listalta bongasin, että tallista löytyy juurikin tuo 1300mm laite; riittääkö hydrauliikka tuolle leveämmälle laitteelle hyvin? Sr1 sarjalainen 26 tuumasilla renkailla on kuitenkin lähemmäs tuon 1300mm leveä, joten 1000 milliä tuntuu kovin kapealta. Mitenkäs tuo tehomaanmuokkain eroa tavallisesta jyrsimestä? Siinä on ilmeisesti vakiona varpajyrä, mutta maksimi möyhintäsyvyys lienee molemmissa samat 150mm. Tuo korkeuden säätäminen tehdään ilmeisesti mekaanisesti jyrsimen vieressä olevia suksia säätämällä; vaikuttaa hankalahkolta; käytännössä säädetään syvimmälle ja puomilla hoidetaan hienosäätö?

Oiskohan siinä taasen kyssäreitä enemmän tietäville :)
 
repa sanoi:
Onko näiden jyrsimien työleveys esitteessä mainitut 1000mm/1300mm vai onko tuo ilmoitettu luku koko laitteen leveys?

Työleveys on suunnilleen tuo esiteleveys. Jyrsimen ketjulaatikko tulee vähän sivulinjasta ulos.
repa sanoi:
Toimivatko laitteet kovaan saveen?

Kokeilin jyrsintä suoraan vanhan savipohjaan, joka oli ollut pitkään kesannolla. Kyllä se muutaman edestakaisen vedon jälkeen alkoi möyhentämään, mutta pinta olisi kannattanut rikkoa ensin vaikka kaivurilla, että jyrsin olisi päässyt suoraan leikkaamaan.
repa sanoi:
riittääkö hydrauliikka tuolle leveämmälle laitteelle hyvin? Sr1 sarjalainen 26 tuumasilla renkailla on kuitenkin lähemmäs tuon 1300mm leveä, joten 1000 milliä tuntuu kovin kapealta.

Juu, kyllä työlaitteen kannattaa mielestäni olla vekottimen levyinen, jotta saa kertavedolla tehtyä homman valmiiksi.
repa sanoi:
Mitenkäs tuo tehomaanmuokkain eroa tavallisesta jyrsimestä? Siinä on ilmeisesti vakiona varpajyrä, mutta maksimi möyhintäsyvyys lienee molemmissa samat 150mm.

Tehomaanmuokkaimessa on huhupuheiden mukaan erilaisia teriä, jotka painelevat kiviä yms. takaisin mennessään. Syvyydessä ei liene eroja ja tuo 150 lienee tarpeeksi normaalin nurmikon/kasvimaan pohjille.
repa sanoi:
Tuo korkeuden säätäminen tehdään ilmeisesti mekaanisesti jyrsimen vieressä olevia suksia säätämällä; vaikuttaa hankalahkolta; käytännössä säädetään syvimmälle ja puomilla hoidetaan hienosäätö?

suunnilleen näin. ja toistaiseksi en ole kaivannut matalampaa jyrsintäsyvyyttä. Hommasin vehkeen meneillään olevaan *metsästä puistoksi* projektiin jossa pääasiallinen käyttö on metsänpohjan möyhentäminen kasvualustaksi, joka onnistuu kun sekaan kaataa vähän kalkkia ja lannoitetta ja sekoittaa hyvin. Olen ollut tyytyväinen nopeuteen ja jälkeen. Olettaisin että tehomaanmuokkain on väärä kapistus tuollaiseen *raivauskäyttöön*

Varsinaisia tukoksia ei ole jyrsimen kanssa vielä tullut vastaan, paria käsin autettavaa kapulaa lukuunottamatta. Yleensä jos kohdataan juuri, niin pyöräytys vastasuuntaan auttaa. Pikkujuuret tarttuvat käytännössä vain äärimmäisten terien reunapellin puoleisiin siipiin. Vehje on niin tehokas että satunnaistarpeeseen vuokraamalla suorituu isostakin alasta viikonlopun puuhastelulla, kunhan valmistelee homman valmiiksi ja aloittelee joskus ennen puoltapäivää.
 
No nyt on jyrsin hommattuna ja on se kyllä tehokas peli :D Kovahko ruohoa kasvava vanha peltosavikin hajoaa laitteen käsittelyssä. Jälki on kerta-ajolla jo aivan uskomaton. Olisipa tällainen ollut käytössä edellisen talon pihoja tehdessä.

Ohessa kuvatusta aiheesta. Kahteen kertaan ristiin vedetty etualalla ja takana vasta kertaalleen. Etualalle ajettuna hiekkaakin.
 

Liitteet

  • Avant_jyrsintaa.jpg
    Avant_jyrsintaa.jpg
    222,5 KB · Katselut: 3 014
Tuli taas jyrsittyä. Maalämpöputkien kaivuujäljet kynnettiin viime syksynä ja kolmen jyrsintäkierroksen jälkeen näyttää jo ihan hyvältä. Kaistale lähentelee 100 metriä. On se vaan tehokas peli tuo jyrsin. Nyt heinä kasvakoon :) Kai sitä täytyy kysellä Avantin 1,5 metrisen leikkurin perään piakkoin. Hussen 90cm on aika vähän tälle pellolle.
 

Liitteet

  • Jyrsintää2.jpg
    Jyrsintää2.jpg
    208 KB · Katselut: 1 935
  • Jyrsintää1.jpg
    Jyrsintää1.jpg
    200,2 KB · Katselut: 1 914

Uusimmat keskustelut