Kärkipuomin vaihto

oke

Jäsen
Keskustelun aloittaja
7.4.2011
449
15
18
Vantaa
Vaihdoin 630:n kärkipuomin ja bomerangin sekä liukupalat ja liukurullat. Työ oli helpompi ja osat halvemmat kuin mitä kuvittelin. Purkaminen kävi yksin mutta kasauksessa piti pyytää rouva apuun 15 minuutiksi. Erikoistyövälineinä minulla oli omilla pyörillään oleva tukeva pöytä ja ketjutalja katossa. Kuvat selvittänevät työjärjestystä.

Kärkipuomin vaihdon syy oli huoli siitä, että vajaat kaksi vuotta ja yli 200 tuntia sitten hitsattu kärkipuomi saattaisi revetä kesken kiivaimman talvisesongin. Bomerangista löytyi puolestaan oikein kunnon repeämät molemmissa poskissa. Liukupalat olivat selvästi kuluneet ja aiheuttivat puomin roikkumisen alas vasemmalle. Puomi itsessään oli täysin suora. Liukurullat näyttivät hyviltä joten niiden vaihtoa ei olisi tarvinnut tehdä. Akselitapit ja liukulaakerit oli vaihdettu kesällä 2019.

Tehtaalla ei ollut kärkipuomia hyllyssä eikä linjalla. Maanantaina tehtyyn tilaukseen vastattiin, että tehdään ja toimitetaan tällä viikolla. Kaikki tilatut varaosat tulivat pihaan torstaina - hyvä.

Kasauksessa oli kaksi ongelmaa, jotka piti hoitaa. Ensinnäkin sivulla olevien liukurullien 20 mm reikiä ei oltu koneistettu mittaansa. Porasin itse. Toiseksi puomin kärjen työntötangon kierretapit eivät osuneet reikiinsä. Jouduin ottamaan kärkipuomin uudestaan irti ja jyrsimään 2 - 3 mm pois työntötangon etupään alaosan liukpinnoista. Vertasin mittoja vanhaan kärkipuomiin ja reijät olivat siinä samoissa kohdissa. Toisessa kasauksessa puomia nostaessa kärkipuomi liukui puomin sisään ja kierretapit tulivat reijistä läpi käsin koskematta.

Uudella kärkipuomila operointi tuntuu nyt hieman oudolta, kun se ei roiku. Korjaantunee aikojen saatossa tavalla tai toisella. Koneen kokonaistunnit ovat 1375h ja ikä 10 vuotta.


Oke
 

Liitteet

  • Tyoasento_poydalla.jpg
    Tyoasento_poydalla.jpg
    1,6 MB · Katsottu: 105
  • Hitsattu.jpg
    Hitsattu.jpg
    931,8 KB · Katsottu: 92
  • Revennyt.jpg
    Revennyt.jpg
    1,1 MB · Katsottu: 90
  • Puomi_sisaan.jpg
    Puomi_sisaan.jpg
    1,7 MB · Katsottu: 105
  • Tykkää
Reaktiot: Aku9 ja DilleWille

STEFFE

Lumimies
12.1.2012
4 866
526
138
Bobäck
Hyvin hoidettu. Tuliko nut vahvistettu bumerangi? Sun vanha ei kyllä ollut iän perusteella.
 

Leppis

Ylläpito
2.10.2008
3 017
320
83
Noinhan se @oke meneekin hyvin ryllapöydäälä! Painaa liikaa otta yksin syliin.
Vertasin mittoja vanhaan kärkipuomiin ja reijät olivat siinä samoissa kohdissa.
Joo se kiinnityspala on tosi tarkka putkeen. Täytyy olla reiät kohdillaan.

Oliskin lakritsitahnaa tuo musta ikävä mönjä, mitä löytyy joka paikasta remontin jälkeen.
 

pjotry

Jäsen
26.2.2016
36
12
8
Aiheeseen liittyen samaa aluetta työstän... ylöjörven paketissa pitkistä tapeista puuttui rasvaurat... mitäpä arvon raati on mieltä, kantsiiko nuita laittaa vai pyytää uralliset tilalle..
 

Liitteet

  • 20201119_171559.jpg
    20201119_171559.jpg
    1,1 MB · Katsottu: 41

STEFFE

Lumimies
12.1.2012
4 866
526
138
Bobäck
Jos väärä tuote toimitettu niin pyydä oikea tilalle :)
 

pjotry

Jäsen
26.2.2016
36
12
8
Eihän tuo jakele rasvoja ympäri tappia... mihkästuo pieni erilainen laakeri tulee...
 

Liitteet

  • 20201119_183904.jpg
    20201119_183904.jpg
    1,1 MB · Katsottu: 35

pjotry

Jäsen
26.2.2016
36
12
8
Jaa mullinsilmä... pitää tutkia minkä mullin päästä tuo löytyy... niin tuo rasvaura on kyllä kaikissa muissa tapeissa joissa samanlainen pronssihela reikineen... vanha hela tuon pitkän tapin kohdalla oli kaksiosainen reiätön ja siinä varmaan jäi se rasvarako väliin kun olivat kapean näköiset ja molemmin puolin oli paukuteltu tasalle ulkoreunan kaa... ehkäpä tuolloin olisi riittänyt uraton tappi. mutta oli siis urallinen tappi... pitää pähkiä... alustavasti olen sitä mieltä, ettei rasva leviä pelkästä reiästä joka puolelle tappia.
 

pjotry

Jäsen
26.2.2016
36
12
8
Kyllä ne sielä avantilla oli sitä miältä että urattomia ovat nykyään... toki ei sitten osant vastaa miksi lyhyissä oli sitten urat... samanlaiset monireikäpuslat kaikkiin tuli...
Atsaleani vuoksi olin unohtanut vaihtaneeni pari vuotta sitten pumerangin vaihon yhteyvessä ao. reikiin tapit ja puslat, joten laitan vanhan urallisen tapin siihen takas...
Liukupalatkin meni hyvin paikalleen... tosi jämy tuli... mullinsilimä seuraavax... kiitos vertaisryhmälle neuvoista...
 

pjotry

Jäsen
26.2.2016
36
12
8
Saga jatkuu... ne lyhyet uuvet tapit olikin lyhkäsii kun on paksu pumeranki... laitan siis nekin vanhat takas..:mad:. nyt loppuu asennus ja hakeudun lähimmän visshkipullon äärelle elpymään...
 

STEFFE

Lumimies
12.1.2012
4 866
526
138
Bobäck
Saga jatkuu... ne lyhyet uuvet tapit olikin lyhkäsii kun on paksu pumeranki... laitan siis nekin vanhat takas..:mad:. nyt loppuu asennus ja hakeudun lähimmän visshkipullon äärelle elpymään...
Aivan liikaa vastoinkäymisiä yhdelle päivälle! ;)
 

exjko

Moderaattori
24.2.2009
1 118
55
48
Niin tuosta kyseisestä aineesta tuli tarina mieleen...

Kaveri oli hommissa 2000 luvun taitteessa kansainvälistyneessä suomalaisessa firmassa jonkitasoisena pomona (ei nyt ylimmässä mutta keskijohdossa kuitenkin) ja toimenkuvaan kuului luonnollisesti toimipisteiden välillä matkustelua. Samantasoisia heppuja tapaili eri paikoissa milloin minkäkin asian puitteissa. No sitten joku keksi, että perustetaan viskiklubi. Ja näin tapaamisten jälkeiseen illanviettojen ohjelmaan sujahti mukaan ko tuotteiden maistelu. Jollekkin annettiin vastuu hoitaa seuraavan kerran kutsut ja hommata jotain uutta maisteltavaa. No sitten tälle tutulle kaverille taas kerran tuli järjestelyvuoro. No, jostain syystä hän päätti tuoda maisteltavaksi Alkon Viski 88:a. No siitähän seurasi iso älämölö ja kaveri lempattiin pariksi vuodeksi ringistä pihalle. Sai vasta osallistumisoikeuden takaisin kun lähetti Laphroaig tislaamosta postikortin ja lupasi tuoda arvokkaita & harvinaisia tuliaisia...
 
Keskustelun aloittaja Samankaltaiset keskustelut Foorumi Vastaukset Päivä
J kärkipuomin hitsaus Avant Planet - Huolto ja korjaus 13
M Ajomoottorin irroitus / vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 0
P Napin takana olevat toiminnot kuten hydrauliikan vaihto lakkasi toimimasta Avant Planet - Huolto ja korjaus 4
STEFFE Huulilevyn vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
J Hydraulipikaliittimen kannen vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
J Avant 216 moottorin vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 20
M 1100/1400 lingon heittopyörän vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 0
M Leikkurin laakarien vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 9
M Takanavan vaihto kenttäolosuhteissa Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
STEFFE Lumiauran terien vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
J Avant 220 Hammashihnan vaihto kenttäolosuhteissa Avant Planet - Huolto ja korjaus 7
G 528+ ajomoottorin letkun vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
QAku 750 ja hydraulipainesuodattimen vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 6
N Lohkolämmittimen vastuksen vaihto. Avant Planet - Huolto ja korjaus 7
H Avant 216 / Hammashihnan vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 5
M DIY: Tappien putsaus ja puomin vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 0
J Kaivurin sylinterin korjaus tai vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 11
oke Releen vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 8
J 220 Moottoriöljyn vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 8
H Profikatin kaasuvaijerin vaihto, APUA Avant Planet - Huolto ja korjaus 3
M Lasin vaihto peltikoppiin Avant Planet - Huolto ja korjaus 2
J 200-sarjalaisen akun vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 23
PerttiK Polttoainesuodattimen vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 1
M 314 '98 ketjuvetoisen ajomoottoreiden vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 3
T Rasvanipan vaihto Avant Planet - Huolto ja korjaus 22

Samankaltaiset keskustelut