Kippikärryn modifiointia | AvantClub - Keskustelupalsta

Timberman

Jäsen
Keskustelun aloittaja
6.3.2010
610
0
16
Hommasin kesän alussa kippikärryn. Sopiva käytetty löytyi tämän foorumin kautta. Kärryä hommatessa tiesin kyllä, ettei tehtaalla suositella kippikärryä 300-sarjalaisten koneiden kanssa, mutta uskoin sen liittyvän hydrauliikan takaulosottoon. Sitä kun noihin ei saa. Tai, siis näin luulin. Myöhemmin selvisi, että kyllä sellaisenkin halutessaan saa.

Todellinen syy miksei kippikärryä suositella 300-sarjalaisiin selvisi ensimmäisellä "koeajolla". Tyhjänä tasaisella ei vielä ongelmia ilmennyt, mutta jo kevyehkön risukuorman kanssa etupää nousi ilmaan. Tyhjällä kärryllä ylämäkeen ajaminen oli myös hankalaa.

Kärry osoittautui muuten mainioksi hankinnaksi, joten etupään ylenpalttiseen "keulimiseen" piti keksiä jokin ratkaisu. Mieleisin tapa korjata tämä pieni haaste olisi ollut vaihtaa kone uuteen 400-sarjalaiseen. Tästä ei kuitenkaan kotona päästy yksimielisyyteen. Jotain muuta oli siis keksittävä.

Kippikärryn alkuperäinen pyörien akseli on reilusti lavan puolivälin takapuolella. Aivan kuten "oikeissa" isoissa traktoreiden peräkärryissäkin. Tällöin kuorman painosta huomattava osa siirtyy aisan ja vetokuulan kautta vetokoneelle. Traktoreissa ja 200-sarjan Avanteissa vetokoukku on hyvin lähellä taka-akselia, joten vetokoukun kautta tuleva lisäpaino parantaa takapyörien pitoa ilman, että etupää merkittävästi kevenisi. Valitettavasti 300-sarjan Avanteissa vetokoukku on reilusti taka-akselilinjan takapuolella.

Kärryn akselia olisi voinut siirtää edemmäs lähemmäs painopistettä, mutta lopulta päädyin lisäämään olemassa olevan akselin eteen toisen akselin. Tämä oli oikeastaan helpompi toteuttaa kuin vanhan siirto eteenpäin. Mitään ei tarvinnut purkaa ja irrottaa. Vain hitsata lisää.

Hommasin 2 metriä 30x80x3 palkkia uuden akselin kiinnikkeisiin, akseliputkeksi metri 48mm putkea sekä auton jarruttoman peräkärryn navat 4x100 pulttijaolla. Renkaiksi oli aluksi tarkoitus hommata pari alkuperäisen kaltaisia Avantin nurmirenkaita. Varastossa lojui sarja 175/65/14 kesärenkaita VW Golfin vanteilla, joiden halkaisija vastaa melko lähelle 23-8.5-12 nurmirenkaita. Vielä kun koesovituksessa paljastui vanteiden ET juuri passeliksi, niin ainakin toistaiseksi uusien renkaiden hankinta pistettiin jäihin.

Ensimmäiset testit todistivat heti modifioinnin onnistuneeksi. Keuliminen oli rauhoittunut huomattavasti. Oikeastaan sitä ei ole ilmennyt enää ollenkaan. Täytyy kuitenkin vielä jatkaa testailuja, joten parempi olla lupaamatta liikoja.

Toinen miellyttävä piirre ilmeni kärryn siirrossa käsin. Alkujaan kippikärryn aisapaino on jo tyhjänä niin suuri, ettei tällainen köykänen toimistotyöläinen kovin mielellään siirrä sitä kuin korkeintaan pakon edessä joitakin kymmeniä centtimetrejä. Modifioinnin jälkeen kärryä on kevyt siirrellä ja vaikka ahtaissa paikoissa kääntää ympäri ihan käsivoimin.

Pienenä pelkona mulla oli modifioinnin tekevän kärrystä "kääntymättömän". Näin ei kuitenkaan onneksi käynyt. Kärry seuraa edelleen perässä entiseen tapaan kuin hai laivaa ja jopa peruuttaessa kääntyy suhteellisen helposti. Toki on myönnettävä, että peruuttaessa kääntämiseen on käytettävä enemmin voimaa.

Kuvat kertokoon loput. Kuten aina, olisi pitänyt ottaa rakentelun vaiheista enemmin kuvia. Puuhastelun lomassa sitä ei kuitenkaan tahdo millään malttaa.
 
Lisäakselista on varmaan huikea apu. Käännöksissä haitta on varmaankin vähäistä "kiintotelin" ansiosta.
Keinuteli purisi käännöksissä, kun kaikki paino jakautuu tasan kaikkien pyörien kanssa.
Tässä tapauksessa painojakautuma on epämääräinen, kun ei maastokaan ole niin tasaista.
Hyvä oivallus etenkin liukukoneelle!!
 
Jos kärry on koukussa ollessaan suorassa (=kärrin etu ja taka-akselit kuormittuu yhtä paljon) niin varmaan lastin painonjakaumalla ja myös rengaspaineilla saa tuota telin purevuutta säädettyä jonkin verran. Tai sitten laittaa simmipaloja toiseen akseliin, jos se rakenteellisesti on vielä mahdollista.
 
Muuten, ihan tavallisen autonkuljetustrailerin telipyörät taittuvat sivusuunnassa jonkin verran, jos täydellä lastilla tekee jyrkän käännöksen. Ainakin puoli vanteenleveyttä jossei enemmäkin. Tietääkö joku, onko kärryjen teliakselit oikein suunniteltu antamaan periksi, vai onko kyseessä vaan normaali laakeri- tai tuentavälys?
 
exjko sanoi:
Muuten, ihan tavallisen autonkuljetustrailerin telipyörät taittuvat sivusuunnassa jonkin verran, jos täydellä lastilla tekee jyrkän käännöksen. Ainakin puoli vanteenleveyttä jossei enemmäkin. Tietääkö joku, onko kärryjen teliakselit oikein suunniteltu antamaan periksi, vai onko kyseessä vaan normaali laakeri- tai tuentavälys?

Kyllä etenkin kumivääntöjouset antavat periksi hieman myös sivusuunnassa, mutta yli puolivannetta tuntuu aika hurjalta.
Noin isossa heitossa rengas ottaa jo kiinni kärryn rakenteisiin.
Lehti- tai kierrejousiset kärryt ovat jäykempiä sivusuunnassa.

Potkaisemalla rengasta tuskin väljyyttä huomaa. Lankun pätkällä voi varovasti vivuta rungon ja keinuvivun välistä löytyykö ylimääräistä välystä.
 
exjko sanoi:
Jos kärry on koukussa ollessaan suorassa (=kärrin etu ja taka-akselit kuormittuu yhtä paljon) niin varmaan lastin painonjakaumalla ja myös rengaspaineilla saa tuota telin purevuutta säädettyä jonkin verran. Tai sitten laittaa simmipaloja toiseen akseliin, jos se rakenteellisesti on vielä mahdollista.

Kärryssä on jäykkä akselisto, joten harvoin on niin tasaista paikkaa että kaikki neljä pyörää on yhtä lujasti maata vasten.
Koukku vielä helpottaa kääntöä nostaessaan ja laskiessaan aisaa riippuen ajoreitistä ja onko vaikka kaivuri kiinni nokalla.
Tuskin on tarvetta akseliston hienosäätöön.

Mielenkiinnolla odotamme koeajon tuloksia :)
 

Uusimmat keskustelut