määräaikaishuollossa | AvantClub - Keskustelupalsta

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 197
139
63
Espoo
Kone kävi 500tn/1100h huollossa.

Hassua kuinka sitä tottuu ja tulee sokeaksi vähitelleen kasvaville huollon tarpeille.
Amatööri kun kotiverstaalla huoltelee, niin ei välttämättä osaa tutkia ja etsiä olellisia asioita ja oppii elämään pikkuvikojen kanssa.

Käsijarrun toimimattomuus ja sen toivottomalta näyttävä vaihto-operaatio sai minut lähtemään koneen kanssa huoltoon. Siellä paljastuikin ihan minulle uusia huollon tarpeita, jotka olivat johtaneet käsijarrun toimimattomuuteen. Neljästä ajomoottorista kolme oli löysällä ja yksi melkein irti. Tästä johtuen pyörät olivat linkussa niin että käsijarru ei mennyt koloihinsa. Levikkeet lisäävät pultteihin kohdistuvaa vääntöä ja löystyttävät ne aikaa myöten. Helpolla ei vääntö ole tullut, olen kuskannut koneella nyt rapiat 500 000 kg maata ynnä muuta. Jos ajomoottori olisi irronnut vauhdissa, olisi se vähintään jättänyt homman kesken ja pahimmillaan kaatanut koneen vaikkapa ajosilloilta. Hyvä että asia huomattiin ennen kuin sattui ja tapahtui.

Samalla reissulla tehtiin kaikki huolto-ohjelman mukaiset toimet ja havaittiin myös orastava äänenvaimentimen vuoto. Lisäksi tankissa oli varmaan litra vettä pohjalla, nyt sekin on poissa konetta jäädyttämästä.

Opin myös että jos välyksistä haluaa oikeasti eroon, pitää vaihtaa sekä pusla että tappi. Työlaitekiinnike on nyt uuden veroinen.

Nyt koneella pääsee taas seuraavan tuhannen eteenpäin. Tuli hyvä mieli kun kone on tikissä. Kiitokset verstaalle asiantuntevasta työstä :) :) :) :) :)
 
mausakari sanoi:
Missä huolsit minä teetin 50 tunnin huollon ja vakaajan asennuksen eräässä paikassa ei tullut + pisteitä

:cry:

Minun koneelle tehtiin myös 50h huolto aivan äskettäin, oli tuttu mies tekemässä,
minusta tunttuu että on huolellinen tyyppi.
Huolto oli pelkkää plussaa. :lol:
 
Minäkin käytän tehtaan huoltopalveluita. Voin suositella. Ja käyttämällä tehtaan palvelua, voi olla varma että asiantuntemusta löytyy. Eikä se kustannusero niin iso varmaan ole.

Periaatteessa huollon voisin tehdä itse, mutta suurin kynnys minulle ainakin on tuo hydraulipuolen öljyjen kanssa lutraaminen. Määrä on sen verran suuri, ettei mahdu kerralla ämpäriin. Joten tallin lattian öljykylvyn todennäköisyys on liian suuri saavutettavaan hyötyyn nähden.

Päädyin tehtaan palveluun, koska minulla oli huonoja kokemuksia esim kelkan ja ajoleikkurin huoltopajoista. Varmasti löytyy tasokkaita itsenäisiä huoltopaikkoja Avantille (ja muille koneille), mutta niiden löytäminen on hankalaa. Jos toimii alalla ja on kontakteja tai muuten tuttuja suosittelijoita niin silloinhan kaikki on helpompaa, mutta minulla ei ollut kumpaakaan (paitsi nykyään te, planeetalaiset)

Tehtaalla on aina mukava käydä, viimeksikin tuli teitä virtuaalituttuja vastaan jotka kevään Avanttiajojen jälkeen tulleet jo kasvoiltaankin tutuiksi. Ja pientä lisävarustettakin tulee sitten asennetettua siinä samalla käynnillä.
 
Hei tässähän hyvä idea kun löytyisi joltain kuljetusmahdollisuus viedä tehtaalle

kävi 50h. huollossa kuljetukset 125 eukoa sivu eli yhteensä 250 eukoa sis.alv. :x

nyt mittarissa 156h. eli huolto lähestyy
 
Onko todella niin että pääkaupunkiseudulla ei ole luotettavaa huoltopaikkaa Avantille ? Tuo Ylöjärvi on kyllä aika kaukana ajaa koneen kanssa huoltoon täältä etelästä. Tietty jos oikeasti sitten ovat niin paljon parempia niin voisihan sitä lähteä ajelemaankin. Pelkään vain pahoin että siitä tulisi kallis huolto kun sieltä kuitenkin tulisi ostettua jotain muutakin matkaan..
 
Peter sanoi:
Onko todella niin että pääkaupunkiseudulla ei ole luotettavaa huoltopaikkaa Avantille ? Tuo Ylöjärvi on kyllä aika kaukana ajaa koneen kanssa huoltoon täältä etelästä. Tietty jos oikeasti sitten ovat niin paljon parempia niin voisihan sitä lähteä ajelemaankin. Pelkään vain pahoin että siitä tulisi kallis huolto kun sieltä kuitenkin tulisi ostettua jotain muutakin matkaan..

Kyllä minä ainakin olen luottanut tuohon Konetalo Vainikkaan ( http://www.vainikkaoy.com/ ). Hyvää jälkeä ovat tehneet ja saaneet tehtyä mainiosti myös hieman poikkeuksellisemmat jutut.
 
mausakari sanoi:
Hei tässähän hyvä idea kun löytyisi joltain kuljetusmahdollisuus


jokelan teboil ( autohuolto v. Korhonen oy) vuokraa Kuormuria 100 eur/ vrk ja sen voi usein hakea edellisenä iltana tai palauttaa seuraavana aamuna aseman auetessa kuudelta, kunhan sopii asiasta ennakkoon ja kun autolla ei ole muuta ajoa. Silloin satasella saa puolitoista vuorokautta, jolla tekee helposti tavallisen huoltokeikan.

Auton kantavuus on n. 3 tonnia, kulutus 15 l/ 100 ja vaatii vähintään BC ajokortin. Autoon on lavetti ja korkealaitainen vaihtolava tarpeen mukaan.

Koneita huolletaan myös pks seudulla. Valmistajan sivuilta kannattaa tarkistaa valtuutetut huollot, joiden laatu varmistetaan tehtaan toimesta.
 
Koneita huolletaan myös pks seudulla. Valmistajan sivuilta kannattaa tarkistaa valtuutetut huollot, joiden laatu varmistetaan tehtaan toimesta.

siinäpä se en tiedä voi olla ettei meidän henkilökemiat sovi Mutta jos soitan että asennettu vakaaja pitää ääntä
en tykkää vastauksesta sun korvissa on vikaa mikä on totta korvat flunssan takia tukossa
vika löytyi oli vakaajan alapää aivan kuiva eritäin hankala laitaa rasvaa tunti meni ennenkuin sain prässin pään osumaan nipaan MUTTA LAKKASI PITÄMÄSTÄ ÄÄNTÄ
 
Maasturisti sanoi:
mausakari sanoi:
Hei tässähän hyvä idea kun löytyisi joltain kuljetusmahdollisuus


jokelan teboil ( autohuolto v. Korhonen oy) vuokraa Kuormuria 100 eur/ vrk ja sen voi usein hakea edellisenä iltana tai palauttaa seuraavana aamuna aseman auetessa kuudelta, kunhan sopii asiasta ennakkoon ja kun autolla ei ole muuta ajoa. Silloin satasella saa puolitoista vuorokautta, jolla tekee helposti tavallisen huoltokeikan.

Auton kantavuus on n. 3 tonnia, kulutus 15 l/ 100 ja vaatii vähintään BC ajokortin. Autoon on lavetti ja korkealaitainen vaihtolava tarpeen mukaan.

Koneita huolletaan myös pks seudulla. Valmistajan sivuilta kannattaa tarkistaa valtuutetut huollot, joiden laatu varmistetaan tehtaan toimesta.

No niin tein reissun kiitos asia oli todella niikun sanoit auto nyt hieman iltapuolella
no hain edellisenä iltana että kerkeen lastaan aamua varten lähdin liikenteeseen klo. 05:30 yksi k-tauko olin tehtaalla klo08:00 tuttu kaveri otti koneen vastaan ilmoitin mitä tehdä ok kaveri ilmoitti heti menee iltapäivän puolelle no olen kotoisin naapuripitäjästä eikun sinne oli kaveri mukana kävimme katsomassa euroopan suurinta
kirpputoria mutta aikaa tapettava sitten tuli soitto vuokraaja kyseli missä auto kerroin että saame potilaan kyytiin vasta klo.15 ja tumme auton heti kuin mahdollista no hän ymmärsi

Mutta lopputulos Kaikki ok huolto hyvin tehty ja oli vain laajan huollon hinta
 
Juu, jokelan pirssi on ilta-auringossa eikä sovellu kukkahattu käyttöön.
Koppi on homeessa, koska valot on raapaistu pois katolta eikä reikiä ole huomattu peittää.

Mutta ei voi valittaa. pk - seudulta ei oikein saa edes jarrulista kärryä satasella vuorokaudessa. Siinä mielessä hinta ja laatu kohtaavat.
 
Hinta laatu suhde on kyllä tosi

tuli vähän kinaa kun kukaan ei meinannut uskoa että siihen hintaan kukaan vuokraa autoa
eli reisun kokonaiskustannus noin 190 euroa

Hinaus vainikalle edestakaisin 250 euroa
 
Kaikki Avantin käyttäjät teettävät tai tekevät päivittäiset huollot ja rasvaukset sekä muut määräaikaiset huollot totta kai :roll: , mutta miten on kuskien huollon laita. Itse olen tällä hetkellä syventynyt todella tähän huoltopuoleen. Päivittäisessä huollossa kaljaa koneeseen, vähän ehkä liikaakin jonain päivänä, hyvää ja maittavaa ruokaa vähintään kerran päivässä. Parin päivän välein kokovartalo hieronnat, sitten vielä erikoiset jalka, niska ja päähieronnat. Tähän vielä lisättynä päivittäiset uima-altaalla tapahtuvat huoltotoimenpiteet, veden lämpötilan ollessa n. 30 astetta. Lisätään vielä 4-5 kierrosta golfia viikossa, iloisten ja palvelualttiiden caddyjen kanssa :lol: .
Kyllä pitäisi 630:n kuski, maaliskuussa 640 kuski olla todella trimmissä kunnossa :lol: .
ps. "STEFFE(CTIVE) Saadaaanko mitenkään internet kaapelit Thaimaahan katkaistu!!! :mrgreen:" ei muuten ole onnistunut :lol: :lol: , mutta miten sinä sen lukon sait meidän jääkaapin oveen :cry: , nyt on kylmä kalja koneeseen kortilla :evil: .
 
lajaatena sanoi:
mutta miten sinä sen lukon sait meidän jääkaapin oveen :cry: , nyt on kylmä kalja koneeseen kortilla :evil: .

Oli pakko, en kestänyt enää näitä raporteja joten soitin HuanHiniin ja kysyi että onko joku nähnyt tuollaista pensselimäistä Avant miestä ja hetken mietiskelyn jälkeen he löysivät sut! Pyysin sitten kiltisti että katkaiskaa kuitu tai lukitkaa jääkaappi! He sanoivat että on helpompaa lukita jääkaappia...
 
Moro täältä pohjoisestakin! Kuusamossa saa myös laadukasta huolto ja korjaustoimintaa Korjaamo Sauli Pätsiltä .Korjaamoexpertti Peter . Varaosatkin tulee aika vauhdilla jos vain tehtaalta löytyy .Valitettavasti olen palvelua joutunut käyttämään liikaa mutta onneksi kaikkia ei ole tarvinnut itse maksaa ( takuu )Kävi välillä mielessä että ostan yhden koneen varaosiksi :lol: :lol: :evil:
 
urkkolainen:::: Kävi välillä mielessä että ostan yhden koneen varaosiksi

Minulla tässä olisi sopiva reilut kolmetuhattatuntia ajettu 220. Hyviä puolia: Kaikki osat sopivasti väljiä että saa helposti pois paikoiltaan ja toiseen koneeseen paikoilleen. Rähinäremmi tuliterä (vajaa sata tuntia pyörinyt). Kahdet renkaat (toisissa ketjut, toinen sarja ilman ketjuja) jne.
Huonot puolet: Jaa empä nyt muista yhtään. : :geek:

Markkuvaari.
 
Heh heh ! Markkuvaari !Miten Juuri olet saanut kestämään 3000 h ! Minulla oli 3h mittarissa kun hajosi ensimmäisen kerran . Suuntaventtiilistä pääsi sisältä osa irti ja sen jälkeen on remonttia riittänyt :evil:
Runko on katkennut kerran ( nostin 4 tyhjää kuormalavaa trukkipiikeillä kun peräpää putosi alas ), onneksi ei mennyt irtipoikki niin saatiin trailerin kyytiin .Hydrauliikkapumppu on peherretty monesti vuotojen vuoksi auki , lähinnä vuoto on ollut pumpun kohdistajassa sekä pumpun sisältä ns pieni väliholkki löystynyt . Nyt on vaihdettu uusi pumppu , sais nährä pelittääkö minkä aikaa.Suuntaventtiilistäkin yksi niveltappi putosi työmaalle mutta onneksi löytyi . 2 niveltappia mennyt poikki . Kaivurissa oli onneksi samanmoiseit niin työt jatkui :lol: Nyt tämä viimeisin hankinta lämpimässä tallissa vällyjen alla ettei vaan vilustu ! Toivottavasti kukaan ei soita töihin :lol: :lol: Paljon on ollut muutakin remppaa . Nyt olen suunnitellut hankkia isomman koneen kun joku meinas että minulla on käytöön nähden liian pieni aparaatti.Että näin ,huolto ja remppapuoli toimii vaikka kilometrejä tulee ja kallista työaikaa kuluu koneen raahaukseen pajalle .
 
urkkolainen sanoi:
Heh heh ! Markkuvaari !Miten Juuri olet saanut kestämään 3000 h !

Hyvin helposti. Olen vain ajellut menemään. Huollotkin tehnyt aina kun olen muistanut. NO tottapuhuen , onhan siinä jotain pientä ollut tässäkin, kuten viimeksi se rähinäremmi, letkuja joutunut uusimaan, yksi ajomoottori alkoi vuotamaan vaihdoin uuden, yhen kauhantapin uusinut kun oli melkein poikki lienee voitelussa ollut unohduksia, mutta kellunttaa oli kyllä mukavasti verrattuna tähän uuteen. Ruohon leikkurissa on sitten kyllä ollut ongelmia kokoajan. Noin 40-60 tunnin jälkeen uusi akseli ja laakerointi. Viimetalvena paikallisen konepajan kanssa tehtiin siihen modifikaatio, ja mokoma kesti koko kesän noin 300 tuntia pyöriä. Samaiseen leikkuriin joku kesä sitten uusin hyd.moottorin, ja kas kummaa se uusi moottori oli rikki valmiiksi (ei ollut alkuperäinen). Luulin että peruskoneesta mennyt hydrauliikka sököksi ja vikaa haettiin kissojen ja koirien kanssa, kunnes joku hoksasi että jos se leikkurin uusi moottori ei toimi. Ja vika löytyi sieltä. Kaikki peruskoneen remontit meni hukkaan. Kyllä harmitti. Pääsääntöisesti 220 on kyllä kestänyt kiitettävän hyvin. En kyllä jaksa ruveta moittimaan sitä tässä vaiheessa kun uusi 528 on otettu käyttöön ja 220 laitettu varakoneeksi.

Markkuvaari.
 
Hyvä niin Markkuvaari !Näin on minullakin aatos että laitan tuon pikkukoneen varalle kun siihen on runsaasti lisälaitteita . Minun edellinen kone ( 220 ) oli tähän verrattuna umpirautaa . Ei olis kannattanut myydä pois . :roll: Kovin on suuret laatuerot koneissa , vai lieneekö tämä se " maanantai päivän " aparaatti . Huollossa ja hoidossa ei ainakaan vika :lol:
 

Uusimmat keskustelut