Miksi hankin ja miten siinä kävi? | AvantClub - Keskustelupalsta

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 197
139
63
Espoo
Omaa hankintapäätöstäni edelsi mökkikaupat ja tavoite muuttaa metsä puistoksi ja kaislikko rannaksi.
Hommasin ensin mönkijän työjuhdaksi. Oli mönkijästä paljonkin iloa risusavotassa ja sopivien reittien etsimisessä mutta kaivettuani yhden ison kannon lapiolla, päätin ettei enää ikinä tässä elämässä käsin kaivuuta.

Ryhdyin etsimään sopivaa masiinaa homman hoitoon. Aluksi katselin traktori-kaivureita, mutta budjetti olisi riittänyt vain vanhaan romuun, eikä kiinnostusta, työkaluja, aikaa tai taitoa ollut sellaisen hankintaan.
Samoihin aikoihin olin nähnyt avantin osaston jossain rakennus/puutarha messuilla. Kiinnostus oli herännyt ja alkoi käytetyn metsästys. Hauholta löytyi sopiva käytetty ja se tuli mukavasti pihaan saakka toimitettuna.
Latte oli Powercat (320+) ketjuvedolla, 2x22l pumpuilla ja öljynlauhduttimella. Mukaan tuli kauha ja kaivurin kävin hakemassa hiukan myöhemmin samasta osoitteesta. Maastotyöt ilman turvakaarta hirvittivät, mutta onneksi
Jämsästä löytyi rops+fops katto joutavana henkilöltä, joka oli myynyt koneen alta aiemmin. Myöhemmin kone täydentyi myös jousitetulla istuimella ja puskulevyllä.

Maasto-ominaisuudet olivat edelleen huterat ja kone kaatuikin kerran kun tulin hämärässä pois metsästä ja eturengas nousi kannon päälle. Siirtoajossa kaivuri nostaa painopisteen melko korkealle ja kaato tapahtui "hitaasti mutta varmasti"
Sammutin koneen heti ja sain parin naapurin suosiollisella avustuksella laitteen vinssattua pystyyn. Tarkistin öljyt ja lapioin öljyyntyneen maan säkkiin kaatopaikkakuormaksi.

Yritin parantaa maasto-ominaisuuksia hankkimalla telasarjan ja levikkeet härveliin. Siitä alkoikin ongelmat alapäässä. Härvelin kiristyskelkka oli murtunut hitsaussaumoista hiukan jo tullessa ja liian kireälle asennetut telat viimeistelivät
etukelkan murtumisen. Kun se oli saatu kasalle (oli aika hankala), alkoivat ongelmat levikkeiden pinnapulteissa ja napojen laakereissa. Aina kun raskaammalla kuormalla ajoi esim. kannon, juuren tms yli, jossa paino oli telan keskiosan päällä, hajosi jotain. Loppusaldo oli kahdeksan levikettä ja neljä napaa. Onneksi ne olivat melko kuluttajaystävällisesti hinnoiteltuja. Opin vasta lopussa miten homma pysyy jotenkin kasassa:
Levikkeiden pulttien max momentti 12kg, telojen kiristys sellaiseksi että luistoa ei ihan tapahdu, eli mahdollisimman löysäksi. Näin tulee tarpeellista joustoa esteen ylitykseen. Uudempi 300 sarjan telamalli onkin aivan erilainen rakenteeltaan varmaankin myös kestävämpi. Pelkkiin levikkeisiin sai normaalit pyörät kiinni ja se paransi koneen vakavuutta maastossa huomattavasti. Mulla oli käytössä 75mm levikkeet. Suosittelen kaikille offroad kuskeille :)

Laitteella tuli kaivettua ja kuljeteltua kaikenlaista n. 400h ajan. Kaivoin ylös n. 50 isoa kantoa, poistin rannasta kaislat juurineen, tein tietä n. 250m ja polkua saman verran ja purin yhden rakennuksen perustat.

Homma olisi tullut helpommalla teettämällä muilla, tässä olisi kuitenkin jäänyt kaivurin käyttö oppimatta (->kivaa :) ja nuukuuksissa varmasti moni homma tekemättä. Alapään murheita lukuunottamatta kone palveli hyvin ja ongelmitta neljän vuoden ajan. Kone vaihtui puolivahingossa 520+ linkkuun, siitä reissusta kerron tarkemmin joskus toiste.
 
Jatkanpa tähän oman tarinani:

Reilut kaksi vuotta sitten ostimme omakotitalon vajaan hehtaarin tontilla. Tontti oli enimmäkseen hevosten jäljiltä ja meillä oli tarkoitus muuttaa se puutarhaksi. Alusta pitäen oli selvää että ilman konetta se ei onnistu ja lisäksi tulevan useamman tuhannen neliön puutarhan hoidossakin tullaan konetta tarvitsemaan. Aikani katselutani käytettyjä traktoreita (edelisellä omistajlla oli vanha David Brown), päältäajettavia ruohonleikkureita sun muita ja keskusteltuani muutaman ihmisen kanssa päätin että Avantti se on hankittava. Hetken aikaa yritin etsiä käytettyä, mutta markkinoilla tuntui olevan tasan nolla konetta. Tehdas ilmoitti toimitusajaksi neljä kuukautta, jos elokuussa olisi laittanut tilauksen sisään jouluksi olisi saanut koneen. Sitten sattumalta löytyi Hyvinkään Agrimarketista Avant 216 esittelykone josta tein kaupat. Näin mallin valintakin helpottui huomattavasti ;) . Vaimokin kyllä sanoi että tuo 600 kg on maksimi mitä hänen nurmikolleen tulee ajelemaan että isommista on turha haaveilla.

Varustukseksi otin perusvarusteiden sorakauhan ja ruohonleikkurin lisäksi minikaivurin lähinnä istutuskuoppien ym. tekemiseen. Noilla on sitten tullut pärjättyä tähän asti. Sorakauhalla on tehty talvisin myös lumityöt ja minikaivurilla kaivettu muutama sata metriä salaojaa, kymmeniä istutuskuoppia ja mm. talon kivijalka kerran esiin.

Alussa isommat maansiirtyöt teetettiin isolla kaivurilla mutta kaikki viimeistely onkin sitten tehty Avantilla. Tunteja on kertynyt kolmisen sataa ja vehje on kyllä ollut joka sentin arvoinen. Ilman Avanttia olisi moni homma jäänyt joko tekemättä tai niistä olisi maksettu pitkä penni ulkopuolisille. Ja nyt meillä on vaimon kanssa yhteinen harrastus: puutarhanhoito. Niin kauan kuin sitä tehtiin lapiolla ja kottikärryillä se ei oikein jaksanut minua kiinnostaa :lol: .

Paljon on hommia tehty ja vielä enemmän niitä on edessä mutta ilman Avanttia pitäisi pistää talo myyntiin ;)
 

Uusimmat keskustelut