Nyt puhutaan asiaa? | AvantClub - Keskustelupalsta

pleh

Jäsen
Keskustelun aloittaja
28.3.2013
947
355
63
?? ---> ??
Nyt ne puhuu asiaa, kyllähän tuonne moottoritielle pitää päästä Avant'in kanssa hurjastelemaan :eek:
Vilkkuva valo päällä voisi ajaa myös moottoriliikennetiellä.


Tieliikennelaissa on (siirryt toiseen palveluun) kerrottu, milloin sitä on käytettävä ja milloin sitä saa tarvittaessa käyttää.

Varoitusvalaisinta on käytettävä muun muassa silloin, kun traktori ja muu moottorityökone tekee tiellä töitä.

Tieliikennelaki ei anna lupaa käyttää ruskeankeltaista vilkkuvaloa, kun tietä pitkin vain siirrytään maantiellä paikasta toiseen. Maatalousyrittäjien toive vaatisi toteutuakseen lakimuutoksen.

Tieliikennelaki määrää, että ajoneuvon kuljettajan on myös ruskeankeltaisen varoitusvalon ollessa päällä noudatettava erityistä varovaisuutta. Hän ei saa rikkoa väistämisvelvollisuutta, nopeusrajoituksia eikä esimerkiksi saa ajaa punaisia päin.

Liikenneturvan asiantuntijan Juha Valtosen mukaan ruskeankeltainen varoitusvalo työkoneissa ei sinänsä anna oikeuksia poiketa liikennesäännöstä.
 
  • Tykkään
Reaktiot: mek ja Juha
Juu näinhän se menee. Avantilla omaa pihatien risteystä kolatessa pitäisi olla vilkku päällä, mutta siirtymällä naapurin risteykseen pitäisi valo sammuttaa.
 

Uusimmat keskustelut