pienkuormaajan vakuuttaminen | Sivu 3 | AvantClub - Keskustelupalsta
Katselinkin jo itse hinnastosta ja totesin, että koneestani tulee riisutumpi malli nyt, eli pelkillä kaarilla, kun en sillä L-ohjaamolla tee mitään.
 
Olen ymmärtänyt, että tuon L-ohjaamon perustana on tuo normi turvakaari eli jos muovit poistaa tulee kaari näkyviin...
 
Kyllä tieliikennevarusteet käy ilman L-hytin kuoriakin. Ei sitten tarvi pestä laseja :)
Ajovalot, vilkut säilykö ehjänä? Muuten tosiaankin sama turvakaari alla.
Katton pleksi kannattaa jättää paikalleen, jos on ehjä :)
 
Katto ja etenkin rops katto on äärettömän näppärä turvavaruste. Rakentamisen tuoksinnassa on kertaalleen tipahtaneet trukkipiikit kärki edellä katolle, eikä siihen tullut edes kunnollista lommoa. Pleksikatto voi olla vähän ohkaisempi.

Mutta joo, kuten tuossa aiemmin mainittiinkin, on tienpitäjällä vastuu pitää tie liikennöitävässä kunnossa. Jos esim. tietyöstä ei ole ennakkovaroituksia, on tilanne yleisellä tiellä aika selkeä korvausten suhteen. Yksityistiet ovatkin kimurantempia ja kuopan tai tietyön ennakkovaroitus siirtää vastuun enempi kuskille.

Onni onnettomuudessa oli kuitenkin jonkinmoinen kuljetusvakuutus ja henkilövahingoilta välttyminen. Pleksiä ja rautaa saa kaupasta.
 
Leppis sanoi:
Kyllä tieliikennevarusteet käy ilman L-hytin kuoriakin. Ei sitten tarvi pestä laseja :)
Ajovalot, vilkut säilykö ehjänä? Muuten tosiaankin sama turvakaari alla.
Katton pleksi kannattaa jättää paikalleen, jos on ehjä :)

Kyllä siinä menee kaikki istuimesta ylöspäin uusiksi ja se runkopala istuimen allakin on vääntynyt ja hytin peräosa ottaa kiinni moottorin huoltoluukkuun. Katemuovit menee eteen ainakin uusiksi, mutta täytyy korjaajan kanssa sitten miettiä, että mitä laitetaan uusiksi, ettei se omavastuu karkaa ihan järjettömäksi.

Aika mielenkiintoinen juttu eilen, meinaan sattumalta törmäsin juristiin, joka neuvoi, että kannattaisi panna tienpitäjä tiukoille asian suhteen, koska se sora ei kuulu siihen asfaltille ja minulla on monta todistajaakin niille olosuhteille. Olisi kuulemma pitkä ja uuvuttava prosessi, mutta saattaisi kannattaa rahallisesti!!
 
voi kurja tosiaan, mutta parempi kuitenkin näin kuin aiemmin linkittämässäni tapauksessa peräkärryn irtoamisen kanssa.

Minun Avantin kaskossa on 500€ omavastuu kuljetusvaurioihin, joten kovin pientä vahinkoa ei juuri kannata vakuuttajalle ilmoitella. Mutta isossa (kuten tämä tapaus varmaan menee yli 2000) se olisi sitten toisinpäin.
 
Harmillinen tapaus, mutta onneks ei henkilövahinkoja.

Tietenkin tuo 25% omavastuu kirpaisee mutta kannattaisiko kuitenkin nyt yrittää jostain repiä rahat sen korjaamisen uutta vastaavaan kuntoon, lähinnä mietin sitten jälleenmyyntiarvoa? Eli vaikka neljäsosan joutuukin maksamaan itse niin sen saattaa saada korkojen kera takaisin jälleenmyynnissä, pääosan maksaa kuitenkin vakuutusyhtiö.
 
Ville_remppaaja sanoi:

Täysin kuntoon laitetaan, mutta tingin siinä ohjaamossa, koska en tee sillä L-ohjaamolla mitään, koska olin jo muutenkin riisunut sivuikkunan ja tuulilasin alaosan pois.

Tokkopa sen L-ohjaamon uupuminen paljon jälleenmyyntihintaa tiputtaa?
 
Koneen kaikki kipeetä saaneet palikat purettu ja uudet tilattu!! :)

Vauriot olivat todellakin pienemmät kuin ensin näytti ja hydrauliöljyjen täytön jälkeen kaikki pelasi koneessa.

Peräkärryn osumien kanssa olen joutunut käyttämään hieman mielikuvitusta, mutta sekin muistuttaa jo peräkärryä. Yritän fixata sen mahdollisimman siistiksi, ettei siitä tulisi suotta mikään poliisimagneetti kolhitun ulkonäön takia.

By the way! Jos joku tarvitsee asiallista Avant-huoltopalvelua Länsi-Uudellamaalla, niin T:mi Kenneth Emetiä Lohjalla voin suositella enemmän kuin lämpimästi.

Eli valoa pilkahtaa pimeän tunnelin päässä!! :)
 
Juhani sanoi:

Olen samaa mieltä Juhanin kanssa, eli voin suositella Kennethiä Avantin huoltotöihin
 
Tuolla aiemmin oli puhetta kiinnittämistä. Liinoja olen käyttänyt tähän asti, mutta nyt tuli hankittua vanttikiristäjät ja ketjut, malli pienimmästä päästä mutta avantin kiinnitykseen enemmän kuin riittävä. Ketjut ja kiristäjät yhteensä 4kpl, saa joka nurkasta kiinni kunnolla, on todella hyvät ja tukevasti pysyy. Ainoa heikkous on, ettei niillä oikein herkästi tunne kuinka paljon voi tai pitää kiristää, täytyy vain muistaa malttaa, ettei revi kärrystä lenkkejä irti. Hyvin asettuu paikoilleen eikä löysty matkalla. Ikh:n kärryssä on ihan siedettävät lenkit ja pultilla runkoputken läpi kiinni.
 
Uusimmat keskustelut