Ruohonleikkuri ja uusi hydraulihalkoja | AvantClub - Keskustelupalsta

Jusa

Jäsen
Keskustelun aloittaja
28.3.2011
32
13
8
Olen harkinnut 216:sen kaveriksi ruohonleikkuria. Leikattava ruohikko on mökillä, jolloin ruoho pääsee aina välillä venähtämään aika pitkäksi. Lisäksi pohja ei ole aivan tasainen vaan sisältää jonkun verran monttuja ja myyränkasoja. Tähän saakka olen pärjännyt tavallisella työnnettävällä Stigan 3,5hp:n leikkurilla mutta 20 senttiseksi venynyt ruoho/heinä ja hellepäivä eivät ole mukava yhdistelmä 1500 neliön ruohikolla.

Onko kokemuksia miten 216 ja ruohonleikkuri jaksavat pitkässä ruohossa? Sen verran harvaa pitkä ruoho/heinä kuitenkin on että stiga on siitä selvinnyt, kunhan etenee hitaasti ja leikkaa kaikki paikat vähintään kahdesti.

Entä tuo herkkyys epätasaisuuksille? Meneekö siitä mistä Stiga tai muu perusleikkuri?

Onnistuuko leikkaaminen pelkästään puomin varassa, siis leikkurin pyörät irti maasta, jos heinä kasvaa oikein pitkäksi ja/tai maasto menee epätasaiseksi?

Onko kellään käytännön kokemuksia tuosta hydraulihalkojan uudesta versiosta?
 
Minulla on ollut ruohonleikkuri juurikin 216:n kaverina viitisen vuotta. Uskoisin että se sopii tarkoituksiisi varsin hyvin. Omalta tontilta tuli silloin aluksi ajettua useita vuosia täysin kesannolla ollut n. 500 neliön alue, leikkuri vaan aluksi ylimpään asentoon, koneeseen kierroksia ja pariin kertaan leikaten hyvä tuli. Nyt tuossakin sitten kasvaa jonkinlainen nurmikko (vaikka "hoito" on ollut vain leikkaamista).

Epätasaisuuksista kone sietää sitä paremmin mitä pidemmäksi ruohon jättää. Leikkurin korkeuttahan säädetään siirtämällä nailonholkkeja tarpeen mukaan leikkurin kiinnityspisteen ylä- tai alapuolelle.
Leikkuri.png


Pelkästään puomin varassa ei voi leikata koska laitteessa oleva turvakytkin pysäyttää leikkurin jos puomi alkaa kantamaan leikkuria eikä se enää kellu.

Oikeastaan ainut moite laitteelle tulee sen alkuperäisistä teristä jotka olivat liian kovaa ainetta ja lisäksi turhan monimutkaiset (niihin oli pultattu erilliset silpputerät varsinaisten terien yläpuolelle). Tehtaallakin tämä oli onneksi huomattu ja nyt keväällä vaihdoin leikkuriin uudenmalliset yksinkertaisemmat ja vähän pehmeämpää terästä olevat terät ja nämä uudet tuntuvat varsin hyviltä.
 
Nantti sanoi:
Pelkästään puomin varassa ei voi leikata koska laitteessa oleva turvakytkin pysäyttää leikkurin jos puomi alkaa kantamaan leikkuria eikä se enää kellu.
Tietääkseni tuo turvaventtiili ei kuulu enää leikkurin varustukseen. Jos kuuluukin sen voi säätää kauemmas
jolloin leikkaaminen sujuu leikkuria kannatellenkin. Itse käytän osittain kannattelua ojanpientareilla, eli kun
ajan leikkurin ojan päälle puomi kantaa, muuten leikkurinpyörät kantavat.

-Minäkin uskon Avant ruohonleikkurin toimivan hyvin, myös kuvailemissasi olosuhteissa.
 

Uusimmat keskustelut