teppo

Jäsen
Keskustelun aloittaja
23.3.2021
4
0
1
Terve,

Mietinnässä on kone kiinteistöjen pihatöihin. Talvikunnossapito, vihertyöt, pienet kaivutyöt, asioiden siirto yms. mitä nyt pihoilla tarvitseekaan tehdä. Ei kuitenkaan mitään maatalouskäyttöä, mutta pihaa kuitenkin yhteensä luokkaa 10000m2 jossa varmasti riittää kaikenlaista puuhastelua. Hintaluokkana olisi tavoitteena 10-15ke, tietenkin mitä vähemmän niin aina parempi. En ole erikoistunut koneiden kunnossapitoon, joten olisi mukavaa jos joka viikko ei tarvitsisi miettiä koneen rassausta. Ruuvimeisseli kuitenkin pysyy käsissä ja on mm. lämmin talli jossa voi rauhassa puuhastella jotain pienempiä hommia.

Tuolla hintaa näyttää nettikoneessa olevan tarjonnassa liukuohjattuja 3xx sekä vanhempia 2xx koneita alle 10ke, mutta näistä ei varmaan kumpikaan ole kovinkaan fiksu vaihtoehto. Yli 10ke koneissa näyttää tulevan melko asiallisen näköisiä ja oloisia 52x+ mallin koneita jatkopuomilla. Alla pari mielenkiintoisen oloista konetta tämän hetken myynnissä olevista koneista. Kun mennään lähemmäksi 15ke hintaa niin sitten alkaa tulemaan myös uudehkoja, alle 4 vuoden vanhoja 225 koneita. 15-17ke hinnassa taas tulisi vastaan muovikuorisia 420 -koneita...

Nuo 2xx mallin koneet ovat ilmeisesti eri kiinnityksellä kuin isommat ja siitä johtuen lisälaitteiden valikoima on hyvin rajoittunut jonka vuoksi ne eivät vaikuta kovinkaan hyvältä ratkaisulta. Olisikohan kuitenkin jotain syitä, miksi valita 200-sarjan uudempi kone vanhemman ja isomman 52x+ sijaan?

Mikähän olisi porukan tämän hetken näkemys koneista? Vanhemmissa keskusteluissahan taidettiin kallistua mieluummin isomman ja vanhemman koneen kannalle kuin pieni mutta uusi.




1616484434919.png
1616484457671.png
1616484474489.png
 

pleh

Jäsen
28.3.2013
706
186
43
?? ---> ??
Tuota kannattaa harkita tarkkaan... JOS minulla ei olisi tarvetta siirtää tonnin kuormia jne tämän "pikku" mökkityömaan vuoksi niin olisin itse kääntynyt todennäköisesti uuden 2xx koneen puoleen. Nykyinen 630-kone on aivan liian iso kaupunki ympäristöön yksityiskäytössä ja liian painava siirrettäväksi tarpeen mukaan "vanhalle" mökille jossa sille olisi käyttöä aika ajoin. Toisaaltaan ihan liian pienihän tuokin on loppujenlopuksi... :rolleyes: Haaveilen ajasta jolloin saan ajaa uuden kiiltävän 2xx koneen peräkärrylle ja lähteä "vanhalle" mökille "vähän puuhastelemaan". Työlaitteethan käyvät nykyään yhteen ja vain tuo 1800 kärkikippi taitaa olla liian iso laite?
 

mek

Jäsen
16.11.2020
141
159
43
Kempele
youtube.com
Mites 420, vaikka tuo? https://www.nettikone.com/avant/420/2022686

Itse ostin 420:n pihahommiin, hyvin sillä ainakin lumet ovat liikkuneet. Viisaammat ovat täällä kyllä kertoneet, että kohta alkaa tehdä isomaa (ei vielä) ja hytillistä (pahimmilla pyryillä kyllä) mieli.

Volvoni vetokyky on 1600 kg, joten oikealla kärryllä tätä 420:iä nippa nappa siirtelisikin yhden kauhan kanssa.

Ostatpa minkä mallin tahansa, katso että se on varustettu sekä vedonvapautuksella että luistonestoventtiilillä. Nurmihommissa ilman vedonvapautusta menee pinnat rullalle, ilman luistonestoa ei lumihommista tule mitään, jos pihassa on vähänkään epätasaisuuksia. Kumpikin pitäisi ehdottomasti olla vakiovaruste kaikissa uusissa koneissa. Mielestäni tuo on tärkein oman Avanttini lisävaruste. Teleskooppipuomi on myös kyllä hyvä. Liukuohjatulla ei pääse pehmeällä/epätasaisella alustalla mihinkään ja nurmikot ovat heti nurin niillä, joten unohda ainakin 300-sarjan koneet.
 
Viimeksi muokattu:

teppo

Jäsen
Keskustelun aloittaja
23.3.2021
4
0
1
Mitenköhän tuo uudempi 420 suhtautuu näihin vanhempiin 5xx-koneisiin tehon, ominaisuuksien ja luotettavuuden kannalta? Ilmeisesti teleskooppipuomi on kaikissa vakiovaruste, mutta mitenköhän näiden luistonestojen yms laita?

Omalla vetoautolla menee tällä hetkellä 1200kg, mutta kärryssä on kantavuutta 2500 kg kuormalle... Tuo 1200kg tietääkseni kattaa riittävällä tarkkuudella nämä mietinnässä olevat koneet ja varmaan se yksi mikä tahansa lisälaitekin menisi. Etäisyydet mitä konetta pitää kuljettaa ovat maksimissaan 30km, joten hieman voinee joustaa käytännöllisyydellä ja hakee sitten vaikka useammalla kuormalla lisälaitteet.
 

pleh

Jäsen
28.3.2013
706
186
43
?? ---> ??
Etäisyydet mitä konetta pitää kuljettaa ovat maksimissaan 30km, joten hieman voinee joustaa käytännöllisyydellä ja hakee sitten vaikka useammalla kuormalla lisälaitteet.
Ongelma joka syntyy tuosta useammasta kuorman purusta/kasauksesta etäisyyden päässä toisesta paikasta johtaa tarpeeseen omistaa _kaksi_ konetta: yksi kummallekin paikalle. Ongelma jota yritän itse ratkaista...

420 on varmasti - ei omakohtaista kokemusta - käypäinen laite, mutta eikös siitä ole aika lyhyt matka 5xx koneisiin?
Hmm, pitikin oikein etsiä hinnasto esiin. Työtehopaketti pitää olla koneessa jos haluaa siihen teleskoopin 4-sarjan koneessa. Jos noita hintoja arvioi niin isoin 2'n on 17k ja 4'n ~23k. Vitoset puolin toisin 30k ja kuutoset saman verran 40'n ympärillä.
Mietin vain, että tuo 225'n parilla lisukkeella on yhä - _minun mielestäni_ - erittäin hyvä aloituskone ja saahan siitä "aina omansa pois" jos on uskominen nettipalstoihin ;)
Tuo on minulla "haavekoneena" jahka tässä nyt saa tämän projektin valmiiksi.

Uudessa koneessa on yksi erinomainen puoli: takuu!!! Muita etuja on pidempi (?) huoltoväli ja tieto siitä miten-missä-kuka on sitä huoltanut.
 

teppo

Jäsen
Keskustelun aloittaja
23.3.2021
4
0
1
Ongelma joka syntyy tuosta useammasta kuorman purusta/kasauksesta etäisyyden päässä toisesta paikasta johtaa tarpeeseen omistaa _kaksi_ konetta: yksi kummallekin paikalle. Ongelma jota yritän itse ratkaista...

420 on varmasti - ei omakohtaista kokemusta - käypäinen laite, mutta eikös siitä ole aika lyhyt matka 5xx koneisiin?
Hmm, pitikin oikein etsiä hinnasto esiin. Työtehopaketti pitää olla koneessa jos haluaa siihen teleskoopin 4-sarjan koneessa. Jos noita hintoja arvioi niin isoin 2'n on 17k ja 4'n ~23k. Vitoset puolin toisin 30k ja kuutoset saman verran 40'n ympärillä.
Mietin vain, että tuo 225'n parilla lisukkeella on yhä - _minun mielestäni_ - erittäin hyvä aloituskone ja saahan siitä "aina omansa pois" jos on uskominen nettipalstoihin ;)
Tuo on minulla "haavekoneena" jahka tässä nyt saa tämän projektin valmiiksi.

Uudessa koneessa on yksi erinomainen puoli: takuu!!! Muita etuja on pidempi (?) huoltoväli ja tieto siitä miten-missä-kuka on sitä huoltanut.
Tuo purku on ongelma kieltämättä. Mutta tosiaan sitten ajelee kone lavalla hakemassa niitä tarvittavia kilkkeitä yksi kerrallaan :).

Nuo päälle 20ke koneet ovat aivan liian kalliita omaan käyttöön. Vaihtoehtoina olisi siis 11-15ke maksava 10-15 vuotta vanha 5xx sarjalainen, n. 4 vuotta vanha 4xx tai uusi 2xx.

Onko näissä lisälaitteiden yhteensopivuudessa joku selkeä jako jos kerran nykyisin kaikki sopivat keskenään? Sopiiko esim vanhaan 5xx koneeseen kaikki nykyiset lisälaitteet vai miten nuo menevät?
 
Viimeksi muokattu:
25.5.2015
72
41
18
Oma kokemukseni rajoittuu 420:n käyttöön. Olen valintaani tyytyväinen, kaivuri 210 täyttää tarpeeni ja diesel on ehdoton etu. Vanha 200-sarja olisi jäänyt heti ensimmäisessä kaivuu-urakassa vajaaksi ja 5-sarja taas oli raskas ja kallis. En oikein keksi katetta 420/520 hintaerolle.

Minulla on työtehopaketti eli mm teleskooppipuomi ja ajon vapautus. Vapautuksella kone jää jumiin ihan käsittämättömiin paikkoihin ja tuloksena kuoppa sutivan pyörän kohdalla, minulle siis turhahko lisuke. Teleskooppi on aivan ehdoton varuste.

Jostain syystä en ole kaivannut luistonestoventtiilliä. Kone kulkee, kunnes se uppoaa pohjastaan kiinni. Pois tullaan sitten teleskoopilla tai muuten kikkailemalla. Käsihinnastossa luistonestoventtiili mainitaan lähes pakolliseksi, mutta konetta ostaessani ylöjärveläinen vakuutti koneen kulkevan ilman sitä, ja oikeassa oli. Onkohan näissä eroja eri vuosimalleissa virtauksen jaon suhteen? Omassani tuntuu olevan "70% lukko" eli aina pyörii, vaikka jossain luistaa.

Minua vaivaa sama 1600 kg vetorajoite. Nyt pihalla on myös 1800 kg kykenevä, mutta koukku vielä puuttuu. Konetta kuljetan mökille ja takaisin vuokratrailerilla, varusteet menevät omassa kevytkärryssä. Trailerin joutuu palauttamaan, niin samalla reissulla hakee lastatun pikkukärryn.

Oma tarve ja vaatimukset ratkaisevat. Olen valintaani tyytyväinen, enkä havittele isompaa. Onneksi(?) ostin ensin koneen ja löysin siten Planeetan, saa valinnasta syyttää ainoastaan itseään:rolleyes:

Eläkepäivillä mökillä voisi olla 225, jäisi siirtely vähemmälle eikä edelleenkään tarvitsisi lapiota tai lumikolaa -ne ovat kuulemma miehen sydämelle riski!
 
  • Tykkää
Reaktiot: Leppis

mek

Jäsen
16.11.2020
141
159
43
Kempele
youtube.com
Ikä/tunnit/kunto/huoltohistoria on myös tärkeä pointti ja remontteihin kannattaa käytetyissä varata rahaa. Omani ostin 660 tuntia ajettuna ja parilla sadalla saa jo tähänkin laittaa uusia holkkeja ja tappeja puomiin. Täysi setti (holkit, tapit, jatkopuomin liukupalat) onkin reilut 400. Jossakin vaiheessa tulee myös eteen hydrauliikkaan liittyviä remontteja, jotka tuppaavat olemaan kalliimpia.
 

Haukkam

Jäsen
2.5.2019
128
56
28
33
Joensuu
Mites 420, vaikka tuo? https://www.nettikone.com/avant/420/2022686

Itse ostin 420:n pihahommiin, hyvin sillä ainakin lumet ovat liikkuneet. Viisaammat ovat täällä kyllä kertoneet, että kohta alkaa tehdä isomaa (ei vielä) ja hytillistä (pahimmilla pyryillä kyllä) mieli.

Volvoni vetokyky on 1600 kg, joten oikealla kärryllä tätä 420:iä nippa nappa siirtelisikin yhden kauhan kanssa.

Ostatpa minkä mallin tahansa, katso että se on varustettu sekä vedonvapautuksella että luistonestoventtiilillä. Nurmihommissa ilman vedonvapautusta menee pinnat rullalle, ilman luistonestoa ei lumihommista tule mitään, jos pihassa on vähänkään epätasaisuuksia. Kumpikin pitäisi ehdottomasti olla vakiovaruste kaikissa uusissa koneissa. Mielestäni tuo on tärkein oman Avanttini lisävaruste. Teleskooppipuomi on myös kyllä hyvä. Liukuohjatulla ei pääse pehmeällä/epätasaisella alustalla mihinkään ja nurmikot ovat heti nurin niillä, joten unohda ainakin 300-sarjan koneet.
Minä ainakin olen 320:llä päässy pehmeällä ja epätasaisella, eikä nurmikot oo rullalla.. kyllä multa ainakin kantti loppuu ennemmin täällä rinne tontilla metsän siimeksessä kuin 300srj avantista menokyky
 

Aku9

Moderaattori
23.12.2012
379
174
43
KOUVOLA
Minä teen 220 konella kaikkea, kannon jyrsintää, maan jyrsintää, kaivamista, nurmikonleikkuut, ym..
Kyllä nosto korkeus joskus olisi tarpeen, mutta tuolla olen pärjänny.
Nii ja nostovoimaakaan ei koskaan ole liikaa.

225 kone on itsellä ollut harkinassa koska pudjetti on täälläkin rajallinen.
Uuden 225 koneen sovitelevy kun on nyt samanlainen kuin isommissa niin ei tarvitsisi käyttää adapteria.
 

Jiipeehoo

Jäsen
7.1.2020
113
83
28
Järvenpää
Itsellä oli aikaisemmin 320s juuri hankintahinnan takia. Kyllä silläkin tekee vaikka mitä ja tulikin tehtyä paljon. Ainoa "vika" oli tuo liukuohjaus kun sillä saa ainakin hiekkapihaan monttuja ja nurmikon rullalle.
Reilu vuosi sitten hommasin peltikuorisen 520+ linkun, silloin oli jo tiedossa että vanhasta koneesta varmasti löytyy laitettavaa vaikka tunteja oli 2000 paikkeilla.

Ehkä sitä oli hieman enemmän kuin odotin ja lopulta kone olikin osina tallin lattialla. Kaikki tuli käytyä läpi ja kuluneet osat vaihdettiin uusiin. Toivottavasti nyt on edessä paljon huolettomia työtunteja.

Teleskooppipuomi on kyllä mainio varuste ja en tiedä miten tulisi enää ilman sitä toimeen ja pihamaahankaan ei tule enää myöskään monttuja.

Kaikissa vanhemmissa koneissa on varmasti laitettavaa ja kyllä yleisilmekkin jo kertoo paljon koneen kunnosta ja ylläpidosta.

Välillä on "helmiäkin" tarjolla sopu hintaan, mutta ne häviää yleensä myynnistä hetkessä.

Myös tuon kuljetus onnistuu vielä yksiakselisella jarrullisella kärryllä. Kun tuo painaa sen rapiat 900kg.

Eikä se 200 sarjalainenkaan hassumpi laite ole, vaikka onkin pienikokoinen niin yllättävän paljon silläkin saa aikaiseksi.
Uudemmissahan on sama työlaitekiinnike kuin isoimmissakin Avanteissa.
 

Liitteet

  • 20210220_162839.jpg
    20210220_162839.jpg
    2,8 MB · Katsottu: 36
  • Tykkää
Reaktiot: DilleWille

Timotopi

Jäsen
30.5.2016
1 131
735
113
Jyväskylä
Mulla oli eka kone 520 keltainen peltikuorinen, hyvä kone ja muistot. Tappitus jumppa aikas alkuun tunnit noin 1000h.
Voimaa oli kyllä ja nosti mukavasti, ainoa mikä häiritsi itseä niin nopeus kulki jotain 7km/h kaasupohjassa.
Noista peltikuorisista sen verran että olikos + mallit kahdella pumpulla?
Noita näkee 520+ 528+ ja 530+ malleja ? Paljonkohan 530+ mallissa on hyde tuotto?
 

Jiipeehoo

Jäsen
7.1.2020
113
83
28
Järvenpää
Joo ainoo miinus tuossa on ajonopeus, alle 10km/h. Sais mennä pikkasen kovempaa.
+ malleissa on tuplapumppu.

530+ tuotto on 25 + 19L / min 210 baria ja siinä on 28hv moottori.
520 ja 523 on 20hv koneella
 
  • Tykkää
Reaktiot: Timotopi

MikaV

Jäsen
29.10.2019
119
53
28
Uusikaupunki
Itsellä uusi 200-sarjalainen ja hehtaarin tonttia olen sillä hoitanut (pellon jyrsintää, kaivuuta, puu- ja risuhommia, nurmikon leikkuuta, lumihommia...).
Jos 350kg nostovoima ja 1.4m nostokorkeus riittää ja bensamotti kelpaa niin ehdoton peli, pieni kokoinen ja ketterä käyttää ahtaissa tiloissa.
400-sarjalainen ollut joskus vuokralla ennen oman hankintaa, mutta ei ole vielä tullut mieleen isomman hankintaa, urakoitsijat sitten erikseen.
 
  • Tykkää
Reaktiot: Leppis

MikaV

Jäsen
29.10.2019
119
53
28
Uusikaupunki
Koneen siirtoon olen hankkinut alu-kärräyt jossa on 1070kg kantavuus ja veturina käytän v50 volvoa jossa jarrullisen kärryn maks paino 1500kg.
Itsellä kun tuota pikku eetä kortissa ei toistaiseksi ole.
 

teppo

Jäsen
Keskustelun aloittaja
23.3.2021
4
0
1
Päädyin ostoksissani -03 vuoden 530+ koneeseen. Nurmirenkaat, turvakaari katolla, teleskooppipuomi, työvalot, nelivedon lukko, hydrauliikan takaulosotto ja nähtävästi myös puomin kellunta sekä juositettu penkki. Mielestäni näyttäisi siltä, että melkeinpä kaikki lisävarusteet löytyy.

Lisälaitteina joku perus 100cm kauha, trukkipiikit, hydraulisesti käännettävä lumiaura, trukkimasto sekä kaivuri 220.

Lähemmäs parikymppiähän tähän meni. Ehkä olisi saattanut saada paremmankin diilin, mutta myyjät osasivat vastata viesteihin ja muutenkin vaikuttivat asiallisilta. Sekä laitteet löytyivät vielä järkevän matkan päästä.

Pari kysymystä:
Puuttuuko joystickistä jotain?
Entä kuinka hydrauliikan ulosottoa olisi ajatus käyttää kun löytyy vain yksi liitin? Tässä on varmaan jokin perustavanlaatuinen asia jota ei ole sisäistänyt...
 

oke

Jäsen
7.4.2011
483
43
28
Vantaa
Takana yksitoiminen hydrauliikka. Peräkärryn kippisylinteri. Nousee, kun saa painetta. Pysyy paikallaan, kun on suljettu. Laskeutuu omasta painosta, kun hydraulineste päästetään takaisin säiliöön. Kippisylinterin linjassa on yleensä paluusuunnan kuristus, mieluiten painekompensoitu, joka teoriassa pitää laskunopeuden vakiona oli kippilavassa kuormaa vähän tai paljon. Yksi liitin.

Kaksitoimisessa hydrauliikassa voidaan sylinteriä ajaa paineella kumpaankin suuntaan. Kaksi liitintä.

Hydraulimoottoreissa voi olla vielä kolmas linja, ns. vuotolinja. Sillä palautetaan moottorin sisäisiä (tarkoituksellisia) "vuotoja" takaisin säiliöön. Kolme liitintä.


Oke
 

repa

Moderaattori
13.3.2010
314
8
18
Onnea koneesta :) Noilla välineillä pääset jo pitkälle, ehkä kauha saisi olla vähän leveämpi kuin 100 cm. Hyvä kone varmasti, itselläni samanlainen vuodelta 2007.

Öljyt vaihtoon ensimmäiseksi, jos ei ole huolloista tietoa.

Joystick on kuten pitääkin. Napeilla (erittäin kätevät) ohjataan työhydrauliikkaa (esim. auran kääntö sivuille) ja nappien alapuolella olevalla kytkimellä telepuomia ulos/sisään.

Takaulosotosta Oke antoikin erinomaisen vastauksen.
 

Samankaltaiset keskustelut