Yritys perusteilla | AvantClub - Keskustelupalsta

jets

Jäsen
Keskustelun aloittaja
18.5.2010
953
0
16
Olen perustamassa yritystä. Toiminta on pienimuotoista ja muutenkin kotikutoista, mutta pääasiallinen toiminta tulee kuitenkin olemaan tuon Avant 220:n ja tykötarpeiden vuokraus.

Tätähän siis kokeilin jo viime kesänä ja oikein mainiosti oli kone menossa. Joten nyt sitten hieman isommilla rahkeilla, eli ihan oikeasti toiminimi pystyyn.

Nyt kaipaankin arvoisan planeetan väen vinkkejä ja ideoita.

Alkuvaiheen kehityssuunnitelmana on hankkia uusi kuljetuskärry, lumilinko ja tehdä Avantista tieliikennekelpoinen. Omasta takaa löytyy 105cm ja 90cm kauhat, 150 kaivuri (niin kauan kuin pysyy ehjänä) sekä puskulevy.

Mille työlaitteille luulisitte olevan eniten menekkiä? Ainakin kaivuri oli ehdottomasti kysytyin viime kesänä.

Olisiko mitään muita ideoita, miten pienyrittäjä päätoimensa ohella voisi asiakkaitaan palvella? Hinnat ovat ja tulevat olemaan halvat eli edulliset.

Asun erittäin aktiivisella omakotitaloalueella, joten eräs idea onkin, että lähiseudulta voi koneen tulla vaikka hakemaan pihasta. Talvellahan vaikkapa 50 euron (<-- ei ole lupaus, tarjous vaan arvaus) korvausta vastaan parin-kolmen tunnin linkous/auraus omatoimisesti lienee monestakin houkutteleva.

Tämä koneen tarjoaminen lähiseudulle jäi kokonaan viime kesänä toteuttamatta, ja silti kone oli menossa käytännössä kaikki viikonloput.

Ja eräs idea mikä kaihertaa takaraivossa on se, että voisin toki ajatella muittenkin omistamien koneitten vuokravälitystä. Viimekin kesänä moni kyseli kauemmaksikin konetta. Mitäs tästä ideasta olette mieltä?
 
Kauhat, joissa ei ole hydrauliikkaa eivät hajota konetta kovin helposti. Useimmiten vuokralla kone käy melko vähän tunteja, jolloin päivävuokra lienee kannattavampaa. Muuan tuttava vuokrailee konepakettia tuntimittarilla 30 eur/h alv0% ja ja menee niinkin kaupaksi. Aika kova hinta. Paketissa on kone, kauha, trukkipiikit ja kaivuri. Kyyti tulee erikseen.

Irtonaisten työlaitteiden vuokraukselle taitaa olla kysyntää koneiden lisääntyessä. Samoin tollainen vuokravälitys varmaankin toimisi jos tekee sopivat raamit *myymälälle*, valloitat sitten frankkariperiaatteella koko suomen :) Ja oikeasti varmaan löytyy henkilöitä jotka haluavat vuokrata konetta, mutta eivät osaa/viitsi tehdä sivuja ja hankkia tietoa aiheesta. Siihen saumaan kun tekee sopivat paketit, jossa on mainokset, vuokraussäännöt jne, niin voipi olla mahdollista saada aikaan klapinetin tapaista pisnestä.

Jyrsin ja tasoitusritilä ja kallistusadapteri ovat varmaan nurmikon perustajien keskuudessa kysyttyä tavaraa. Samoin klapikone

Jos kauppa alkaa kunnolla käymään, niin kannattanee hommata maksupääte. Se kustantaa n. 30-50 eur/kk ja on helppoa rahastaa samantien vuokrat, niin ei tarvitse ihmetellä luottotappioiden kanssa.

Toiminimellä pärjäät ihan hyvin itseksesi. Jos perustat OY:n niin pidä huolta että kirjanpitäjä on täyspäinen.
 
Juu, toiminimi on perusteilla. Ja tuota tuntimittarirahastusta kokeilin yhden tutun kanssa, mutta hinta oli kymppi per tunti, ei oikein kannattanut ;)

Hyviä ajatuksia Maasturistilta, kiitoksia.

Ja porukkahan tosiaan vuokraa koneen ja sitten siihen päälle työlaitteita, en usko että irtovuokrauksia tulisi kovinkaan paljoa, mutta ehkä joskus. Nuo nurmikonperustusvehkeet kävi mullakin mielessä. Samoin saattaisi joku kasvimaataankin tehdä. Itsekin tekaisin kaivurilla kasvimaan käännön ja muut työt.

Pitääkin kysellä pankissa tuosta maksupäätteestä.
 
maksupäätteitä saa pankkien lisäksi operaattoreilta, esim. sorean akullinen pääte 40 eur/kk.

Tee semmoinen kalenterisovelma välitysasiakkaita varten. 1 kalenteri/kone ja välitysasiakas voi merkata kalenteriin ne päivät jolloin huoltaa tai käyttää konetta itse. Lomarenkaalta katsot vähän mallia miten mokkivälitys hoidetaan ja vinksautat sen konevuokraamoksi. Sopivat säännöt, jolla takaat minimituoton vältysasiakkailta, ja ehken sanktio, jos kone ei ole vapaa/kunnossa vuokra-ajankohtana, jolloin saat hätistettyä helppoheikit pois. Vaikkapa perusmaksu 100 eur/vuosi, sisältää 5 vuorokautta välitettyä vuokrausta ylittävät vuokraukset 10 eur/päivä. Välitys oy/tmi vastaa sopimusrungosta, markkinoinnista, varausasiakkaiden luottotietojen tarkistamisesta (tän voinee hoitaa asiakastiedon kanssa kyselypohjaidella veloituksella) jne... Sen verran palveluita pitäisi laittaa listalle, että kenekään ei kannata itse hommaa hoitaa. Ja jos aikaa piisaa, niin tekes saattaisi antaa kauppapaikan tekemiseen käteistä, jos vain perustelet homman riittävän hyvin ja teet uskottavat laskelmat kasvusta ja kannattavuudesta.

-m
 
Ihan mainiota. Saapa nähdä riittääkö teknologiset lahjani riittävän pitkälle :) Kiitän.

Ja lisää ideoita/keskustelua?
 
Mä yritän kyllä pitää koneet omassa käytössä. Teen niillä keikkaa maksua varten, mutta näin koneet on aina kunnossa ja toiminta valmiudessa.

Mä oon hakettanut aika paljon oksia muille, samoin halkaissut puita. Ja tottakai mun rakaas lempi harrastus, lumenauraus. Just vierähti taas 7 tuntia koneessa ja 34 pihaa!
 
STEFFECTIVE sanoi:
Viestin otsikko: Re: Yritys perusteilla Vastaa lainaamalla
Mä yritän kyllä pitää koneet omassa käytössä. Teen niillä keikkaa maksua varten,

Samaa mieltä asiasta. Olen joskus vuokrannut konetta naapureille (10€/ h) ja tullut siihen tulokseen että pärjään peremmin kun olen itse kyydissä ja perin esim 30€/h.
Koska teen ammatikseni kiinteistöhuöltotöitä koneeni on kyllä joskus jouten kun joutuu itse muihin hommiin mutta kun ei koskaan voi sanoa että milloin on se päivä kun joutuu muihin hommiin. Kun olen itse kyydissä voin tehdä sivuajot esim illalla tai...... Mutta jos joku haluaa vuokrata koneitaan niin sehän on vain hyvä että toimintaa maakunnissa piisaa. Ei muuta kuin lykkyä pyttyyn yrityksen perustamisen suhteen, ja yllä olevat ohjeet ja neuvot ovat kyllä mielestäni ihan kohdallaan (yrityksen pyörityksestä kokemusta vuodesta 1977 alkaen).
Hyvää jatkoa kaikille (ei muuten sada luntakaan).
 
Juu ei sada! Lepopäivä. Mutta toisaalta, eiköhän kaupunki käy jyystämässä joka pihan eteen sellainen 50cm korkea jäinen/sohjoinen valli, joten huomenna kai joutuu niitä poistamaan.

Lumenaurausta on mielestäni sekä hauskaa että tuottoisa toimintaa. Lumi kun on ongelma lähes kaikille.

Kone kun on pihalla niin tietää missä on.

Yrittäjäkokemusta vuodesta 1996! Enkä vaihtais pois päivääkään!
 
Viime kesänä monikin muuten tiedusteli konetta melko kauas ja tuli kyselyitä esimerkiksi Tampereen suunnille ja keski-Suomeen. Mutta enpä voinut sanoa kuin että "ei-oo". Siinä olisi hyvinkin saanut joku pienet rahat itselleen konettaan vuokraamalla. Mutta kukin oman päänsä mukaan.

Mutta kiitoksia kovasti näistä neuvoista ja ideoista. Odotan innolla lisää mielipiteitä ja keskustelua.

Ja etenkin kiitoksia kannustuksesta.
 
STEFFECTIVE sanoi:
J

Yrittäjäkokemusta vuodesta 1996! Enkä vaihtais pois päivääkään!

Minun täytyy kyllä sanoa että on ollut päiviä jotka vaihtaisn pois, mutta Avantista en luovu niin kauan kuin jalat ja kädet toimii.
Kokonaisuutena yrittäjänä itsensä ja perheen elättäminen on haastavaa ja antoisaa elämää. Sitä päivää jolloin sanoin itseni irti Outokummulta hyvistä tienesteistä, en ole kuitenkaan katunut, joten jos näet asian kokeilemisen arvoiseksi ei muuta kuin ONNEA MATKAAN toivottaa markkuvaari.
 
Minullehan tämän yrittämisen pitäisi olla tietenkin vain harrastus, enintään sivutoimi. Käyn siis normaalisti päivätöissä ja muuta teen sitten siinä sivussa.
 
ite 3vuoden aikana käyny muutaman kymmenen tuntia erilaisia yrittäjyyteen liittyviä kursseja,viimeisimpänä 40h kestänyt markkinoinninperusteet samalla kurssilla muutama tunti myös taloushallintoa ja kannattavuuslaskelmia yms.
voin suositella oli oikeastikkin ihan mielenkiintoinen vaikka ite alkuun vähän epäilin :D
ja ei muutakun tsemppiä uudelle yritykselle!!!
 
jets sanoi:
Minullehan tämän yrittämisen pitäisi olla tietenkin vain harrastus, enintään sivutoimi.

No kuule niin sen piti olla minullekkin, mutta toisin kävi ja kuten jossain tuolla kirjoitin niin eipä juuri ole tarvinnut katua. Lisäksi joku tuolla suositteli näitä yrittäjyyteen valmistelevia kursseja. Voin yhtyä suosittelijaan täysin, koska itselleni ainakin avasi silmät aivan eritavalla ajattelemaan näitä kuvioita mitä sinullakin edessä on jos ja kun lähdet tälle tielle. Menestystä mietiskelyyn.
 
markkuvaari sanoi:
jets sanoi:
Minullehan tämän yrittämisen pitäisi olla tietenkin vain harrastus, enintään sivutoimi.

No kuule niin sen piti olla minullekkin, mutta toisin kävi ja kuten jossain tuolla kirjoitin niin eipä juuri ole tarvinnut katua. Lisäksi joku tuolla suositteli näitä yrittäjyyteen valmistelevia kursseja. Voin yhtyä suosittelijaan täysin, koska itselleni ainakin avasi silmät aivan eritavalla ajattelemaan näitä kuvioita mitä sinullakin edessä on jos ja kun lähdet tälle tielle. Menestystä mietiskelyyn.

Salaa toivonkin, että pääsisin oravanpyörästä oman yrityksen puikkoihin.
 
Halvempaa maksamista alkuun?

Ruotsalainen IZettle tarjoaa ilmaisen korttimaksupäätteen applen laitteisiin. Tällä voi kuitata rahan tilille pankki/luottokortilta 2.75% proviisiolla. Laite on ilmainen ja kuukausimaksua ei ole. Tällä pääsisi pienin kiintein kustannuksin kokeilemaan mihin firma kantaa.

http://www.tietokone.fi/uutiset/izettle_tuo_korttimaksamisen_alypuhelimiin
 
Oho. Harmi etten ole Apple-ihmisiä.

Ainiin: http://www.jetnik.fi

..rakenteilla ja tekeillä :)
 
Itselläni on ollut myös toiminimen perustaminen mielessä. Se mihin olen useasti törmännyt ja jäänyt ajattelemaan, on nuo vakuutukset! Etenkin jos ryhdyt vuokrailemaan koneita, niin ole tarkkana kuljetusvakuutusten ja ihmisten kuljetuskaluston suhteen. Äkkiä sattuu vahinko, jolla liiketoiminta muuttuu raskaasti tappiolliseksi. En ole vielä selvittänyt, mutta luulen, että oikein vakuutettuna (yrityksille) maksut voivat olla huomattavia...? En tiedä - ja innostuskynnys yrityspuolen vakuutuskyselyihin ei ole vielä ylittynyt... Selvittämisen arvoinen asia kuitenkin (nim. "olisin myös itse kiinnostunut!" :mrgreen: ). Nykyinen työantajani järjesti hetki sitten työturvallisuuskorttikoulutuksen (työturvallisuuskorttihan on nykyään pakollinen monella alalla) ja siellä tuli myös monta asiaa esille koneurakointiin ja työntekemiseen liittyen. Näistä moni asia on toimittajan (yrityksen) vastuulla. Muista opettaa ja perehdyttää ja antaa käyttökoulutus laitteille, ennenkuin asiakas huristelee avantilla uusille, vaarallisille työmaille ("autuammille metsästysmaille"...). Vaadi myös jokin kirjallinen todiste annetusta koulutuksesta ja vastuun ottamisesta. Nämä nyt on varmaan peruskauraa kaikille, mutta ajattelin kuitenkin kirjoitella...

Onnea valitsemallasi tiellä! Toivottavasti aloitat toiminnan, niin pääsen vuokrailemaan laitteita. Jyrsimelle olisi nimittäin kysyntää.
 
Olen jo aloittanut toiminnan :) Mutta vuokrauksessa on siis tällä hetkellä vain tuo oma Avant 220 ja siihen kaivuri, kauhat ja puskulevy. Tietysti myös peräkärryä voi vuokrata.

Kunhan saan kehitettyä tätä, niin varmaan onnistunee se muittenkin kamojen vuokrailu.

Ja vakuutuksien osalta helpointa on mennä vakuutuskonttoriin keskustelemaan. Itselläni on hyvät vakuutukset, vastuuvakuutus, kuljetus.. yms. Eli esimerkiksi jos vuokralainen rouhaisee sähköjohdon poikki, vakuutus maksaa (jos se on jonkun muun, omien vahinkoja se ei maksa).
 
jets sanoi:
Eli esimerkiksi jos vuokralainen rouhaisee sähköjohdon poikki, vakuutus maksaa (jos se on jonkun muun, omien vahinkoja se ei maksa).

Eikö juuri liikennevakuutus korvaa vieraalle omaisuudelle tulleet vahingot? Vai pitääkö olla joku muu vielä päälle?
 
exjko sanoi:
jets sanoi:
Eli esimerkiksi jos vuokralainen rouhaisee sähköjohdon poikki, vakuutus maksaa (jos se on jonkun muun, omien vahinkoja se ei maksa).

Eikö juuri liikennevakuutus korvaa vieraalle omaisuudelle tulleet vahingot? Vai pitääkö olla joku muu vielä päälle?

Näin kuvittelin myös. Mutta kuulin yhtiöstä että liikennevakuutus korvaa vain liikennealueella sattuneet yhteenotot. Kasko ja sen vastuuvakuutukset voivat korvata lisää, mutta asia kannattaa tarkistaa ennen tarvetta.

Kaapelinäyttö on ilmainen ja semmoinen kannattaa tilata ennen kun ryhtyy puuhastelemaan omalla tai vieraalla tontilla.
 
Seuraava ei perustu faktaan, mutta kannattaa selvittää. Mielestäni kun urakoit jonkun pihamaalla on tilaajalla (urakan ostajalla) tietyt vastuut ostaessaan urakoitsijaa (selvittää vakuutukset, olla rehellinen kaapeleista jne.). Toimittajalla (urakoitsijalla) on niin ikään vastuu tekemisistään kun urakkasopimus / vast. on alekirjoitettu. Tällä tarkoitetaan työturvallisuuslainsäädännössä sitä, että urakoitsija vastaa työmaalla sattuvista vahingoista. Tällöin yrityksellä tulee olla töitä / työnlaatua vastaavat vakuutukset. Seuraava lausahdus perustuu vielä löyhemmin faktoihin. Uskoisin, että tämä on nimenomaan se vastuuvakuutus, joka on otettu FIRMALLE.

En usko, että liikennevakuutus kattaa työmaalla / työskentelyalueella / työnteossa sattuneita vahinkoja. Pahinta näissä seikoissa on se, että jos vakuutukset eivät vastaa sattuneita vahinkoja KORVAA firma (firman omistaja) aiheutuneet vahingot tilaajalle.

Mielestäni seuraavia seikkoja kannattaisi tarkoin miettiä
- Kuljetuksessa sattuvat vahingot. (kuljettavan auton vakuutukset eivät kata kuljetettavan laitteen vahinkoja lue esim. Avant...). Kuljetusvakuutusten tulee siis olla kunnossa. (laitteen vuokraajalla ei näin välttämättä ole --> Avantin vuokraaminen yksityishenkilölle, joka noutaa laitteen omalla peräkärryllä omalle työmaalleen..?)
- Liikennevakuutus ei korvaa työmaalla sattuneita vahinkoja esim. koneen kaatuessa lapsen päälle. Viime kädessä toimittaja maksaa viulut.
- Kaikki laitteet, joita työmaalla tulee olla hyväksyttyjä (CE) ja niihin tulee olla saatuna koulutus. (jos vuokraat hyväksymättömiä laitteita tai yksityinen henkilö käyttää laitteita mielivaltaisesti voi hän aina vedota tavaran toimittajan velvollisuuteen).

MITKÄÄN EDELLÄ MAINITUISTA SEIKOISTA EI OLE FAKTOJA. Palkkiä ajatuksia, joita olen omassa päässäni pyöritellyt yrityksen perustamisen pohjalta. Nämä kun aiheuttavat varmastikin myös kovasti kustannuksia. Tosin jos eivät ole kunnossa, saataa seuraamukset työtuomioistuimessa olla kovia. Työturvallisuuskoulutuksessa opittua...
 
Nikkeli76 sanoi:
Mielestäni seuraavia seikkoja kannattaisi tarkoin miettiä
- Kuljetuksessa sattuvat vahingot. (kuljettavan auton vakuutukset eivät kata kuljetettavan laitteen vahinkoja lue esim. Avant...). Kuljetusvakuutusten tulee siis olla kunnossa. (laitteen vuokraajalla ei näin välttämättä ole --> Avantin vuokraaminen yksityishenkilölle, joka noutaa laitteen omalla peräkärryllä omalle työmaalleen..?)
- Liikennevakuutus ei korvaa työmaalla sattuneita vahinkoja esim. koneen kaatuessa lapsen päälle. Viime kädessä toimittaja maksaa viulut.
- Kaikki laitteet, joita työmaalla tulee olla hyväksyttyjä (CE) ja niihin tulee olla saatuna koulutus. (jos vuokraat hyväksymättömiä laitteita tai yksityinen henkilö käyttää laitteita mielivaltaisesti voi hän aina vedota tavaran toimittajan velvollisuuteen).

Liikennevakuutus ei tosiaankaan kata mitään kaapelirouhaisuja tai vastaavia. Itse en onneksi tee mitään urakointeja tmv, vaan vuokralainen aina tekee itse. Mutta vastuuvakuutus kattaa silti vahingot, joita tekee jonkun toiselle omaisuudelle. Vuokralainen jos vahingossa rikkoo naapurinsa aidan kaivurilla, korvaa vakuutus.

Ja tosiaan, kuljetus kuuluu vakuutukseen, ei kukaan varmaan niin hullu ole, ettei sitä ottaisi samaan vakuutuksiin. Mulla ainakin kuului automaattisesti, ja se korvaa todella hyvin konetta, kuljetuskalustoa yms.

Ja meikäläisellä ainakin vuokrasopimus velvoittaa vuokralaisen kouluttamaan itse itsensä ja muutenkin olen hyvin vastuuvapautettu. Pakko olla. Niin ne on muutkin.
 
Jos yrityksen yhtenäkin toimialana on maanrakennus, vastuuvakuutuksen on korvattava vahinkoja vähintään 1 miljoona euroa. Tämän (kin) myös ainakin isommat asiakkaat tarkistavat etukäteen ennenkuin työt saa aloittaa.
Ei nyt tule pihatöissä välttämättä eteen, periaatteessa urakan koolla ei käsittääkseni ole merkitystä...
 

Uusimmat keskustelut