220 sähköongelmia | AvantClub - Keskustelupalsta

jets

Jäsen
Keskustelun aloittaja
18.5.2010
953
0
16
Täällä sitä jälleen on vietetty tunti jos toinen kuolleen 220:n kanssa asiakkaan tekeillä olevan ok-talon sisällä.

Tarina alkaa toisesta ketjusta, startin irtoavasta pultista.

Eilen vein koneen asiakkaalle ja huomattiin että valot välkkyy ajoittain. Sen jälkeen huomattiin että kone iskee kipinää siellä sen samaisen startin pultin tienoilla, mitä aiemmin kiroilin. Se pultti siis tuppasi irtoilemaan, mutta meni sitten isoon huoltoon, jossa vaihdettiin startti uuteen ja tehtiin huollon lisäksi muutakin korjausta.. oletin tietysti että pulttikin oli fiksattu :)

No, eipä vaan. Eipä ottanut kierteilleen enää, joten heitin paikalle soft-lukitetta ja uuden pultin, joka oli liian pitkäkin, joten väliin laitettiin mutteri (pimeässä ne korjaustemput on mitä on). Sitten kiristin pultin korvakkeineen ja piuhoineen päivineen nippusiteellä lähimpään riittävään kohteeseen. Ei kipinöinyt enää ja kone pelasi.

Nyt aamulla sitten ei ollut lähtenyt enää käyntiin. Kun päävirtakytkimen naksautti päälle, kilahti se 25A sulake sieltä oikean polven tienoilta. Puhelimitse annoin muutamia neuvoja ja sitten lopuksi kone käräytti jo yllättäen löytyneen 30A:n sulakkeensakin. Sitähän ei edes löydy mistään kuvasta (ainakaan manuaalista). 30A sulake siis löytyi keltaisesta podista sieltä startin ja bensatankin välistä.

Minä karautin paikalle ja alustavasti jo pääteltiin että jossain on hitonmoinen oikosulku. Irrotin akun plussajohdon ja mittasin että plussasta näköjään on yhteys runkoon jossain. Täten siis irroitin plussan sieltä moottorin päästä ja totesin että yhdessä paksu plussajohdon kanssa samassa olevista johdoista on oikosulku. Johto siis näytti menevän moottorin kopan alle, joten sekin piti irroittaa, eipä olisi tarvinnut, se kun kääntyi takaisinpäin sieltä.

Lopuksi oikosulku löytyi sulakkeelle menevästä/tulevasta valkoisesta johdosta, joka tulee siihen startin korvakkeeseen kiinni. Vaan mitähän tuo johto mahtaa tehdä? Totesimme että ilman sitä koneen saa käyntiin, joten teippasin johdon pään ja karautin koneen kaivurin kanssa lavalle ja kipaisin kotipihalle, jossa kone nyt sitten kärryn päällä seisoo.

Valokuvia tulee kun vain ehdin ja jaksan. Kyseessä on siis valkea johto, joka menee startin vasemmanpuoleisen pultin korvakkeeseen kiinni ja ainakin yleismittarin perusteella siitä sitten sulakerasialle.

Olisikohan käynyt niin, että johto olisi jostain kohtaa kipinöinnin aiheuttamien virtapiikkien johdosta hieman sulanut? Tms? Korvaan piuhan toisella, mutta ensin testaan että miten homma pelaa vaihdetun johdon kanssa.. kun ei ole tietoa mitä varten tuo piuha on olemassa.

Toinen murheenkryyni on, että lataussäätimeen tulevat piuhat ei pysy kunnolla kiinni. Täytynee vaihtaa liittimet aluksi, mutta jokin parempikin ratkaisu lienee olemassa kuin nuo abico-liittimet.
 
No nyt on sitten lataussäätimen murheenkryyni fiksailtu, toivon mukaan :) Laitoin vain uuden liittimen.

Oheisessa kuvassa teipattuna näkyvän johdon jos laittaa kiinni, sulake palaa välittömästi. Piuha oli kiinni tuossa merkatussa pultissa. Sulake palaa siis heti kun laittaa päävirran päälle, jos tuo johto on kiinni. Jostain kohtaa mennään siis maihin.

Mutta kun irroitan sulakkeen ja mittaan onko kosketusta tuon piuhan ja akun miinusnavan välissä, niin eipä ole. Tuntuu jokseenkin epäloogiselta, tai sitten mittailin jotenkin väärin tai ei ottanut kosketusta.

Kone toimii ja akkukin latautuu vaikka tuo johto on irti. Joten päädyin jättämään sen teipatuksi. Olisi kyllä mainiota, jos joku tietäisi mikä funktio tuolla piuhalla on.
 

Liitteet

  • outopiuha.jpg
    outopiuha.jpg
    146,4 KB · Katselut: 3 595
Yritin etsiä valmista vastausta kysymykseesi, mutta löytämissäni sähkökaavioissa ei ollut värejä mainittu. :cry:
Jos sinulla on ohjekirja tallella voit katsoa sähkökaaviota siitä, tai sisäpiirin manuaaleista ja jäljittää mihin valkoinen kaapeli menee.
Tämän parempaan en tällä kertaa pystynyt, sorry!
 
Sekatyömies sanoi:
Yritin etsiä valmista vastausta kysymykseesi, mutta löytämissäni sähkökaavioissa ei ollut värejä mainittu. :cry:
Jos sinulla on ohjekirja tallella voit katsoa sähkökaaviota siitä, tai sisäpiirin manuaaleista ja jäljittää mihin valkoinen kaapeli menee.
Tämän parempaan en tällä kertaa pystynyt, sorry!

No kiitos yrittämisestä :) Ne sähkökaaviot käsikirjassa ovat harvinaisen huonoja. Niitä vilkaisi minua huomattavasti viisaampikin, vaan ei keksinyt :(

Sitä 30A sulakettakaan ei muuten löydy sieltä käsikirjan kaavioista :shock:
 
Juu, sitä sulaketta minäkin etsin kirjoituksesi perusteella, mutta en löytänyt.
Kaavoita katsomalla voi kuitenkin rajata vaihtoehdot mihin johto voisi olla kytkettynä.
 
A33167 elschema:n mukaan pitäisi olla startin plussan ja 25A sulakkeen välillä menevä piuha, 1.5mm2, valkoinen ja rengasliitin toisessa päässä, toinen pää sulakkeen navassa. PDF on liian iso liitteeksi (1.4MB), yritän värkätä siitä alle megasen kuvan josta saisi selvääkin jossain välissä...
 
STP sanoi:
A33167 elschema:n mukaan pitäisi olla startin plussan ja 25A sulakkeen välillä menevä piuha, 1.5mm2, valkoinen ja rengasliitin toisessa päässä, toinen pää sulakkeen navassa. PDF on liian iso liitteeksi (1.4MB), yritän värkätä siitä alle megasen kuvan josta saisi selvääkin jossain välissä...

Pyysin yksärillä emailitse tätä.

Tosiaan mittailemalla sain tuon saman selville, että johto menee tuosta sulakkeelle, mutta mikähän hitto sen on tuohon miinukseen kiinnittänyt? Startin plussahan on ihan muualla..
 
No niin, tässä muillekin kiinnostuneille. Kuva on pieni, kun sallittu leveys olikin noin pikkuinen :roll:
 

Liitteet

  • elschema_a21141_avant_220_kabeldiagram.pdf
    28,9 KB · Katselut: 241
  • A33167.jpg
    A33167.jpg
    91,6 KB · Katselut: 3 434

Uusimmat keskustelut