Steffe: ei voi ajaa läpi yön, kun arkisin tulee hiljaisuus klo 22 ja pyhänä saa aloittaa vasta klo 12.
Lopetin kohteliaisuudesta klo 18.00, kymmenen tuntia kopissa piisasi kuskillekin ihan hyvin. 760. Kulkee yllättävän hyvin maastossa, kunhan malttaa hiukan tehdä edellä polkua hiekasta. Loivat liikkeet ja maltillinen, mutta tasainen vauhti ovat valttia. Rivakammissa liikkeissä kone alkaa pomppia pehmeällä alustalla ja kaivaa itsensä hetkessä upoksiin. Puomin kellunta toimii loistavasti kun koneessa on reilummin massaa. Olin aiemmin ajatellut että 700 sarja olisi liian iso pihatöihin, mutta ei siinä taidakaan olla muuta vikaa kuin hinta. Isosta massasta johtuen joutuu toki olemaan tarkempana, ettei päästä konetta kallistumaan pettävissä paikoissa, koska jumiin jääminen lienee helpompaa ja lopullisempaa kuin pikkukoneilla.
Parin sähkökytkimen paikkaa voisin vaikka hiukan muuttaa. Luistonesto olisi näppärämpi joystikin takana, koska silloin vaihto olisi luontevampaa, nyt pitää tehdä kädellä s-mutka joystikin taakse ja luistonestoa tulee pidettyä ehkä tarpeettomastikin päällä siirtymillä. Myös kelllunnan kytkin voisi sijaita nopeammassa paikassa joystikkiin nähden.
Koneen värinät tuntuivat ajoittain melko runsaina, liekö ollut kierrosvalinnasta kiinni? Ajelin 1500-1800 rpm.alempi luku kelpasi kun pinta oli suht pitävä ja kovempaa jenkaa tarvittiin löysemmän tavaran yli edetessä. Iso koppi oli ihan mukava. Ilmajousitettua penkkiä selkä varmaan alkaisi kaivata jos jatkuvasti ajelisi samanlaisia päiviä.
Tänään liikkui ehkä 75 m3, eli reportashi saattaa jatkua vielä jonakin toisena viikonloppuna. Tosin huomenna ehtii huristella taas kymmenkunta tuntia.