Kyllä kait kaikissa 300-sarjasissa on sama kiinnitys, joten sen puolesta kaikkien pitäisi käydä. Tehon tarpeen vuoksi ihan kaikki laitteet ei kuitenkaan taida sopia 314-malliin.
Lisälaitteista suosittelen tietysti ensimmäisenä kauhaa. Trukkipiikitkin ovat monasti tarpeen. Riippuu vähän mitä Avantilla puuhailee. Oma lempparini on kuitenkin 210 kaivuri

Muistelisin, että uudessa IKH:n kuvastossa oli Avantiin uusi kauha noin 600 eurolla. En tiedä mitä Avantin omat kauhat maksat. Käytettyjä liikkuu aika vähän. nettikonetta kannattaa vilkuilla.
Ruohonleikkuria en ole kokeillut, mutta hieman epäilen sen käyttökelpoisuutta 300-sarjalaisessa. Liukuohjattuna nuo tuppaa käännöksissä pistää "nurtsin rullalle". Lisäksi pitkän matkan ajaminen ei kuulosta houkuttelevalta. Noissa kolmesatasissa kun joutuu eteenpäin päästäkseen koko ajan työntämään kahvoja molemmilla käsillä eteenpäin. Ei onnistu edes nenänkaivuu ajon aikana. Virvokkeiden nauttimisesta puhumattakaan. Naapurin emäntääkään ei pidä mennä moikkaamaan kesken ajon, sillä täysiä eteenpäin mentäessä toisen kahvan vapauttaminen tietää aika äkästä käännöstä. Isoja nurtsikenttiä varten kanttaa varmaan harkita joko runko-ohjattavaa 200- tai 500-sarjasta tai jotain muuta peliä heinän kaatoon.
Lisäpainojen tarve taakse on mielestäni myös hieman kyseenalaista. Ainakin mulla 320S on jo ilman (taka-) lisäpainoja niin takapainoinen, että sen siirtely ilman mitään lisälaitetta on hankalaa. Kone keulii heti pikkasenkin varomattomasta kaasun käytöstä. Ylämäkeen tai talliin kynnyksen yli joutuu ajamaan pakilla. Lisäpainoilla sen siirtely tuskin enää olisi mahdollista. Toisaalta, lisäpainot etenkin tuon kaivurin kanssa varmasti vakavoittaisi menoa. Muutaman kerran sorakauhalla olen saanut sen nokilleni, johon tietysti lisäpainot olisivat auttaneet. Harrastelijana kun ei oo niin kiirettä, niin olen koettanut välttää ylisuuria kuormia. Muutenkin turha rasittaa vanhaa konetta ylenpalttisesti. Onhan se turvallisempakin olla ottamatta sitä soraa kauhaan ihan kukkurakaupalla. Voi se kone kaatuu kyljelleenkin.