Avantin näyttelyhallin avajaiset. | AvantClub - Keskustelupalsta

Timberman

Jäsen
Keskustelun aloittaja
6.3.2010
610
0
16
Avaavat Ylöjärvellä uuden näyttelytilan, jossa mm. 2m syvä "hiekkalaatikko" kaivureiden kokeiluun. Hallin avajaisia vietetään perjantaina 28. ja lauantaina 29. päivä. Tarkempaa tietoa tulossa Avantin sivuille.
 
En tiedä milloin tullut, mutta löytyy myös oma mainossivu , jonka mukaan avajaisissa paljon hyviä tarjouksia.

Hyvältä näyttää ainakin etupiha.
 
Oli hyvä reissu. Esillä oli koko mallisarja, ehkäpä parikymmentä konetta eri varustetasoilla. Hernesoppaa ja kaffetta oli tarjolla sekä tietenkin hyviä tarjouksia. Mielenkiintoisia värkkejä olivat suurtehohaketin, nostokori ja uusi siipiaura. Hiekkalaatikolla oli kaikki kaivurimallit.

Erityisesti 260 yllätti. Geometria oli kohdallaan ja kaivuuvarsi riittävän pitkä, jotta kauhaa saattoi käyttää myös tasaamiseen, joka ei oikein ollut aiempien värkkien parhaita puolia. Myös lisääntynyt paino piti laitteen paremmin paikallaan, vaikka sitä alatukea ei ollutkaan. Kääntö toimi hienosti ja kiinnityspään matalampi rakenne antoi paremman näkymän kaivuukohteeseen. Pari kertaa olen vuokrannut 2-3 tonnin pyöriviä koneita (neusson, jbc) ja nyt kaivuutuntuma oli sama kuin "oikeissa koneissa". irroituskyky ei käynyt leikkihiekan kanssa ilmi, mutta jos se on aiemman 220 kaivurin tasalla, niin voimaa on vähintäänkin riittävästi.

Hyvä joulupukki, minulla olisi yksi pieni toive, se painaa 420 kg, joten petteri saattaa olla kovilla....
 
Ei hassumpi reissu. Hernesoppa ehti loppua ennen kuin ennätin paikalle, mutta ei se mitään. En ole sitä syönyt sitten armeijan. Tarjoukset olivat myös hyviä. Kalliiksi kävi siis tämäkin matka...

Uudet tilat ovat hienot. Kaikki laitteet ovat hyvin esillä ja suurin osa kokeiltavissa. Todella tyylikkäät tilat.

Ohessa muutama kuva.
 
määkin osallistuin sen verran, että ajoin tänään siitä ohi ja katselin haikeasti pihassa pyörivää porukkaa. Sisälle asit en nähnyt, eikä siinä julkisivun videotaulussakaan tainnut olla livekuvaa. Mutta kun hävisin autokunnan äänestyksen, niin shellin valoista piti valita vain suoraan meneviä kaistoja. :-( Kevväämmällä sitten koitetaan uusiksi...
 
Tuli kans käytyä lauantaina katsomassa. Myös opastettu "tehdaskiertue" tuli tehtyä. Siellä oli koneita eri kokoamisvaiheissa, pääsi hyvin näkemään missä mitäkin on rungon välissä. Loppuun voi vain todeta, että oli hyvä reissu.
 
Kuvista katsellen näyttää todella upeelta! :eek:
Alkavan viikon torstaina on koulutuspäivä, silloin varmaankin
pääsen näkemään livenä.
-Taas ollaan kuin pikkupoika karkkikaupassa! :D
 
Pari kuvaa:

260 sai kyytiä demohallissa:



Hallin takana odotteli huoltoa keskusvoitelulla varustettu peltikuorinen 520


Uusi suurtehohakkuri osaa itse annostella puun, hidastaa syöttöä tarvittaessa. Huomaa varoitustarrojen määrä, pienempään koneeseen ei olisi tuollainen määrä sopinutkaan.
 

Liitteet

  • HAKKURI1.jpg
    HAKKURI1.jpg
    25,7 KB · Katselut: 1 149
  • AVANT_KESKUSVOITELU.jpg
    AVANT_KESKUSVOITELU.jpg
    26,7 KB · Katselut: 1 138
  • IMG_5371.jpg
    IMG_5371.jpg
    22,5 KB · Katselut: 1 138

Uusimmat keskustelut