Sinällään mielenkiintoisen näköisiä vehkeitä.
Ensimmäinen taitaa olla oikea tuote, mutta en tiedä, miksi kuljettaja ravisteli halkaistut klapit pois ennen seuraavaa. Muissa vastaavissa koneissa seuraava pölli katkaistaan ja sen halkaisu työntää edellisen kiinni jääneet klapit pois. Tosin osa klapeista jäi poikittain, jolloin ne voivat olla työn sujuvan etenemisen esteenä.
Kaksi jälkimmäistä olivat selviä harrastajavehkeitä. Pöllien ottaminen halkaisuun vaati kummallakin aika paljon koneen pyörittelyä ja, jos kone on Bobcat, niin maanpinta on kyllä melkoista muhjua muutaman pöllin jälkeen. Tavallisen kokoisten pöllien käsittelyyn eivät ole kovin toimivia minusta. Ensimmäisen paras puoli on, että se toimi sahapukkina. Toisen vehkeen käyttö puun leikkaukseen on ehkä joo, mutta isot oksat pitäisi sahata eikä katkaista leikkaamalla, koska runkoon jäävä osa voi haljeta, jolloin puu kyllä kärsii.