Leikkurin laakarien vaihto | AvantClub - Keskustelupalsta

Maasturisti

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
7.9.2008
3 175
125
63
Espoo
Potilaana 1500 mm kolmeteräinen leikkuri.

Vinkkejä laakerien vaihtoon kaivataan. Pultti auki 36 mm lenkillä, mutta miten paketin voi lukita? Kestääkö terä, jos laittaisi terän ja rungon väliin vaikka klapin?
 
Ajattelin joskus vuosia sitten että en puutu enää tähän leikkureiden laakeriasiaan. Otampa vielä kuitenkin kantaa tähän.

Minulla on kaksi leikkuria 1000 ja 1200 leveydeltään. Kapeammassa leikkurissa uutena ollessa laakerit kestivät hiukan karrikoiden kahestatoista puoleenpäivään ja taas uudet. Leveämmässä ja uudemmassa leikkurissa ne kestävät jo jopa kesän (tunteja noin 200-300). Sovitus on tiukempi kuin pienemmässä leikkurissa oli uutena.
Kapeampaa leikkuria käytin kerran tehtaallakin tutkituttamassa että onko siinä jokin vika joka sen aiheuttaa. Ei löytynyt. Oletukseni oli että sovitus liian löysä, en ole asiassa asiantuntija. Kotiin palattuani vein sen paikalliselle konepajalle ja kerroin tilanteen. He sanoivat voivansa tehdä siihen modifikaation ja voisin kokeilla että kestääkö sitten. Nyt sen jälkeen kyseinen kone on pyörinyt useita kesiä (noin 1000-1500 h) eikä yhtään laakeria ole tarvinnut vaihtaa. Loppu päätelmä Tarvis tehdä jotain.
Lieneekö sillä asialla merkitystä että on vuosien varrella oppinut myös muistamaan paremmin kivet ja kannot jotka ptää kiertää???
markkuvaari
 
Mulla ei ole leikkurista halaistua ideaa mutta jos mutteri on tiukassa (suhteessa siihen millä vääntää terä) niin pääseekö mutteriin pulttipyssyllä käsiks?
Sillä ylipäätään sen iskun takia irtoaa helpommin ja toisaalta kun isku niin nopea niin voima millä terää pitää lukita on pienempi. (jos sulla on pulttipyssy)
 
Joo vois sitä kokeilla. Mulla ei vaan ole noin isoja voimahylsyjä saatikka 3/4 jatkoa. Pitää kokeilla miten tavallinen kestää.
 
Kyllä se terä kestää jarruna oloa puukapulan kanssa. Kestäähän se jonkin verran peruskalliotakin ajella :)
Laakereita vaihtaessa kannattaa tarkistaa että akselilla oleva olake on yhtä pitkä ulkokehän olakkeen kanssa.
Jos akselin olake on lyhyempi kiristyy laakerit aivan liian tiukalle mutteria kiristäessä rikkoen laakerit.
 
Juu, terät kesti jarruna. Iskutyökaluna oli bilteman 6 eur lenkki ja tarjoustalon leka metrin varrella. Eka akselikin tipahti melkein syliin, seuraava ei liikahdakkaan. Rikkoisikohan sitä laakerin seuraavaksi vaiko olisiko niin että paketin saa käteen niiden neljän pultin avulla? Sittenhän tötterölle voisi näyttää prässiä.
 
Vastataan tähänkin: aluksi irroitetaan 36mm mutteri akselin päästä. Sitten hihnapyörä irti vaikkapa kahden sorkkataudin tms ulosvetäjän avulla. Kiila talteen ja mutteri käsin takaisin akselin suojaksi. Sitten lekalla napautus ja akseli poistuu laakerista.

Alemman laakerin voi napauttaa pois vaikka puupalikan ja lekan avulla. Ylempi samalla taktiikalla jos pääsee alapuolelta lyömään. Jos ei niin ylälaakeri lähtee kampeamalla loivalla sorkkaraudalla laakera keskeltä. Pintoja ei pidä naarmuttaa.

Seuraavassa jatko-osassa poraamme terän katkenneet kiinnityspultit pois akselista.
 
Jatko-osa:

Uudet akselit saa maltilliseen hintaan tehtaalta. Laakerina ovat 6008 rs2 malliset yleislaakerit, joista voi maksaa uskon mukaan 5-30 eur/kpl. Homma sujui helpoiten niin että koko paketti nuijittiin puupalikan avulla pois ja sen jälkeen pultattiin laakeripukki irti. Laakerin saa akseliin esim ruuvipenkissä siten että akselin asettaa puupalikkaa vasten, pujottaa akselin hollille ja nakuttelee pajavasaralla akselin oteolliseen kohtaan. Voi tälle prässiäkin näyttää, mutta useimmilla ei ole. Kun alempi laakeri on saatu hollille, sen voi tiputtaa akselin kera laakeripukkiin ja ruuvata pukin paikalleen. Ylempi laakeri asennetaan yläpuolelta paikalleen. Voi sen aiemminkin laittaa, makuasia.

Sitten tulee hankalin vaihe, eli paketin kiristäminen. Yritin aluksi lenkillä, jolloin terä oli jarruna toiseen suuntaan. Eipä juuri auttanut. Joka väännön jälkeen piti asetella uudestaan, ja raskaaltakin tuntui. Lopuksi otin pulttipyssyn ja kyllä se nakutti nopsasti paketin kohdalleen. Jarruttelin käsin hihnapyörää, mikä oli virhe. Kädet oli pari päivää ihmeissään tapauksen jälkeen. Olisi pitänyt rakentaa oikea jarru.

Planeetan ostoinnostuksen laantumisesta piittaamatta laitan jälkeen ja ennen kuvat raadin arvioitaviksi. Väärin korjattu jne. Sana on vapaa.
 

Liitteet

  • Tiedosto_000.jpeg
    Tiedosto_000.jpeg
    231 KB · Katselut: 1 410
  • 20170408_094024.jpg
    20170408_094024.jpg
    289,6 KB · Katselut: 1 368
  • 20170408_093013.jpg
    20170408_093013.jpg
    854,2 KB · Katselut: 1 381
  • 20170408_092723.jpg
    20170408_092723.jpg
    759,7 KB · Katselut: 1 382
  • 20170408_093013.jpg
    20170408_093013.jpg
    854,2 KB · Katselut: 1 333
Joo, ei toi taloudellisesti ole järkevää. Maaleihin ja muuhun meni joku 500 eur jos piisasikaan ja viikon työtunnit, osa tietysti harjoittelun merkeissä..
 

Uusimmat keskustelut