Kone kävi 500tn/1100h huollossa.
Hassua kuinka sitä tottuu ja tulee sokeaksi vähitelleen kasvaville huollon tarpeille.
Amatööri kun kotiverstaalla huoltelee, niin ei välttämättä osaa tutkia ja etsiä olellisia asioita ja oppii elämään pikkuvikojen kanssa.
Käsijarrun toimimattomuus ja sen toivottomalta näyttävä vaihto-operaatio sai minut lähtemään koneen kanssa huoltoon. Siellä paljastuikin ihan minulle uusia huollon tarpeita, jotka olivat johtaneet käsijarrun toimimattomuuteen. Neljästä ajomoottorista kolme oli löysällä ja yksi melkein irti. Tästä johtuen pyörät olivat linkussa niin että käsijarru ei mennyt koloihinsa. Levikkeet lisäävät pultteihin kohdistuvaa vääntöä ja löystyttävät ne aikaa myöten. Helpolla ei vääntö ole tullut, olen kuskannut koneella nyt rapiat 500 000 kg maata ynnä muuta. Jos ajomoottori olisi irronnut vauhdissa, olisi se vähintään jättänyt homman kesken ja pahimmillaan kaatanut koneen vaikkapa ajosilloilta. Hyvä että asia huomattiin ennen kuin sattui ja tapahtui.
Samalla reissulla tehtiin kaikki huolto-ohjelman mukaiset toimet ja havaittiin myös orastava äänenvaimentimen vuoto. Lisäksi tankissa oli varmaan litra vettä pohjalla, nyt sekin on poissa konetta jäädyttämästä.
Opin myös että jos välyksistä haluaa oikeasti eroon, pitää vaihtaa sekä pusla että tappi. Työlaitekiinnike on nyt uuden veroinen.
Nyt koneella pääsee taas seuraavan tuhannen eteenpäin. Tuli hyvä mieli kun kone on tikissä. Kiitokset verstaalle asiantuntevasta työstä