Melunhallinta | AvantClub - Keskustelupalsta

samiaa

Jäsen
Keskustelun aloittaja
2.9.2012
32
0
6
Aika nasakkaa ääntä pitää 420 kun tekee rajumpaa duunia esim. sepelin ajo rakennuksen pohjalle tai siirtoajo hana kaakossa. Pidemmän päälle keljuttaa.

Hankin nyt tuollaiset Peltor WS Alert silentat. Uskomatonta, mutta bluetoothin kautta voi puhua puhelimessa samalla kun takoo sepeliä tonttiin täydellä höökällä ja vastapuoli luulee että makoilee takan äärellä kämpillä. Erinomainen tuote. Muuten pauhaa radio tai musiikit puhelimesta. Kuuleva toiminto on hyvä, ei tarvitse ottaa tööttejä päästä kun painaa nappia, kuulee paremmin kuin omilla korvilla mitä asiaa työmaapäälliköllä on.

Miten muut torjuvat melusaastetta?
 
Olen käyttänyt juuri samoja kuulosuojaimia. Tosi hyvät ja tosiaan voi puhua ihan hyvin vaikka kaasupohjassa!
Ainoa huono puoli mulle on ollut että korvat ei oikein tykkää olla peitettynä kuulosuojaimilla hirveän kauan. Tahtovat mädääntyä!

Löytyy muuten joku vanha otsikko aiheesta. Itse tein erikoismyssyn missä oli leikattu palat pois kuullokkeille jotta ne eristäisi myös kylmällä säällä ääntä vastan!

Toivon että pääsen eroon ongelmasta nyt kun uutukaisessa on DLX hytti joka on melueristetty. Siihen olen asentanut sinihammas HF varustus puhelimelle!
 
Mä jotenkin vierastan ajella ilman korvakuuloa. Toki avomallin kanssa käytin usein kuulosuojaimia, mutta radiokuulosuojaimet ei tuntununeet hyvältä silloin kun piti tehdä tarkkuutta vaativaa tai uutta hommaa. Nyt mulla on pehmustettu koppi, mutta en siinäkään juuri soita radiota (paitsi tauolla)

Paljon on hommia, joissa on kovia meluiskuja, alkaen vaikkapa kivien siirrosta klapien halkaisuun. Kuuloa kannattaa kyllä varjella. Se ei tule takaisin kun sen menettää, paitsi tinnutus, siitä ei pääse eroon.

Etäkäytettävien koneiden kokeilijat ovat muuten pitäneet kaukokäytön heikkoutena äänimaailman puutetta välittömästi liiketuntemuksen jälkeen. Eli kyllä sillä melulla paikkansa on, kunhan ei kasva liian kovaksi.
 
Noissa Peltoreissa voi säätää "kuulevuuden" eli sen tason, miten paljon ääntä tulee läpi. Joissain hommissa riittää pienempi suojaus kuin toisissa.
 
Kuulo ja tunne on tärkeitä aisteja kun tekee koneella töitä. Jos(kun) käyttää kuulosuojaimia niin pitää opetella uusi äänimaailma. Ja tärkeä on myös tunne kun kone osuu kiviin jne.

Aistit peliin Avantoidessa! :p

Jep peltoreissa on aktiiviset micit ulkpuolella mitkä voi säätää. Hyvä asia.
 
Entisessä elämässä käytin 14 vuotta kuulosuojaimia, yhtämittaa, tai no saunassa ja nukkuessa en käyttänyt.
Kyllä niihin tottui, joskus jopa tuntui oudolta jos niitä ei ollut päässä.

Nykyään käytän poppi Peltoreita Avantilla ajellessa, on ihan mukava kuunnella radiota esim.ruohoa leikatessa.

Kuten mainittiin kuuloa kannattaa suojata! -MITÄ? -Niin sanoin vaan että kuuloa kannattaa... :?
 
Sekatyömies sanoi:
Entisessä elämässä käytin 14 vuotta kuulosuojaimia, yhtämittaa, tai no saunassa ja nukkuessa en käyttänyt.
Kyllä niihin tottui, joskus jopa tuntui oudolta jos niitä ei ollut päässä.

Kuuluuko tämä samaan ryhmään että "parisuhtemme voi hyvin, olemme erivuorotöissä"?? ;)
 
Tuosta tuli mieleen kun mun 92 vuotias asiakas pyysi mua leikkaamaan nurmikot kun kuulemma hänellä ei kroppa oikein enää toimi vaikka pää on kondiksessa. Vastasin vaan tyyneen rauhallisesti että kiitos, olen tuntenut ihan samoin jo monta vuotta.... Luulin että rva kuolee nauruun siihen paikkaan! Aivan ihana ihminen, sähköpostittaa chattailee ja maksaa verkkopankisa laskut. Ja ikä 92!
 
Aiemmin minulla oli pelkästään suojaimet. Nyt on kanssa Peltorin suojaimet radiolla, tulee ajeltua radion päällä varovaisemmin kun ei kuule kaikkia kolahduksia. 420 pitää kyllä melko kovaa melua, voisi olla nuo pakoäänet paremmin hallinnassa.
 
Onko sulla ilman vai L hytillä tuo 420?

Tuntuu että ainakin mun L hytissä tuo ääni vähän kumisee, eli kyllä mökää on ilman Peltoreita!
 
Omasta otin "safari" hytin seinät ja tuulilasin pois kopin huminan takia..
Laitan takaisin kunhan tulee tarpeeksi lunta.. ei ole vielä tullut kahteen vuoteen.. :)
 
Tännä ajelin tuota DLX hyttiä kaasu pohjassa 1 tunti kun siirsin konetta tänne stadiin. Kyllä se mökä siinäkin hytissä on aika kova. Ei voi uneksia että voisi puhua puhelimessa! Kyllä silloin täytyy otta peltorit käyttöön.
 
Sama homma 750:lle DLX-kopin kanssa, lievä pettymys tuo äänitaso. Tietyt taajuudet kantautuu tosi hyvin sisälle. Peltorin BT-kuulonsuojaimet tai MP3-soittimen napit korvissa tulee Allua käskettyä. Radio on aika turha varuste noilla db:llä.
 
520 ja LX-hytti, vuoden 2011 malli, ainakin pitää sen verran meteliä, että vaihdoin perus-Peltorit (keltainen Optime I) saman sarjan "konehuonemalliin" (Optime III). Nuo ovat ehkä hieman ylimitoitetut, mutta melkeinpä konehuoneessa Avantissa istutaan. Varsinkin ajossa kierrokset ovat korkeat ja melu samoin. Jollain kaivurilla pärjää pienemmillä kierroksilla. Vaikka nuo Optime III:t ovat melkoiset möykyt, ne ovat kuitenkin aika mukavat. 6-7 tuntia päivässä ne päässä ei ole ongelma, ainakaan minulle.

Lisäksi toinen etu on se, että kaikki muut (naapuritkin) varmasti kuulevat, kun nuo suojaimet päässä "puhuu". :mrgreen:
 

Uusimmat keskustelut