Sillan tekemisen jälkeen pääsin takametsään, joka on vanhaa peltomaata, tekemään ojia. Ensin aukaisin päisteojat ja laitoin niihin muovirummut. Ojien reunoilla on puita, mutta osassa ojista toisella puolen niin vähän, että päätin kaivaa ne auki. 40 cm kauha ilman hanpaita on siihen hyvä valinta. On huomattavasti nopeampi kuin alkuperäinen kapea ja koska sen sivut aukeavat hieman ulospäin, niin savi ei jää kovin helposti kiinni.
Taktiikkana oli ajaa takaperin n. 1,5 metrin päässä ojan reunasta ja sen jälkeen eteenpäin kääntäen ojaan päin, jotta kone tuli 45 asteen kulmaan ojaan nähden. Näin ojaa pystyi kaivamaan reilun metrin auki ja sai maat nostettua tarpeeksi sivulle. Työskentely oli myös turvallisempaa, kun kylki ei ollut ojalle päin. Oja oli täynnä sammalta ja rutaa sekä maa märkää koneen alta. Työntämällä ja vetämällä kauhalla joutui auttamaan monessa kohtaa. Lähellä metsän reunaa oli sitten niin pehmeä kohta, että enää ei mennyt 216 takaperin vaikka kuinka työnsi. Perä oli uponnut vetokoukkua myöten maahan. Kauhan kanssa aloin kääntää konetta ympäri, jotta pääsisi pois. Puomi upposi ojan reunaan ensimmäiseen niveleen saakka eli yli metrin. Oli tuskaa saada kauha nousemaan takaisin ylös ja kone vajosi etupyörät kokonaan kuraan. Lopulta sain koneen poistumissuuntaan ja sain vedettyä sitä kauhalla pari metriä kunnes meno loppui. Enää ei riittänyt kaivurissa voimaa vetää. Onneksi oli jo sen verran kuivaa, että pääsi nöyrin mielin, mutta nahkasaappaissa kuivin jaloin hakemaan lapiota.
Multa ja turpeet oli noussut taka-akselia vasten ja sen päälle niin, että hydrauliikkasuodatinta ei näkynyt. Kaasuvipu oli myös jäänyt päälle, kun multaa oli mennyt sen alle. Kaivoin tunnin turpeita pois koneen alta lapiolla ja päältä käsin. Kaivamisen kruunasi ampiaiset, jotka pyörivät ympärillä - lienee maa-ampiaispesä ollut jossain lähellä. Lopulta sain koneen nousemaan ylös, rankoja pyörien alle ja pääsin pois sekä lähdin katsomaan kuivempaa kohtaa.
Tovin kaivettuani alkoi savua tulla konehuoneesta. Menin ihmettelemään koneen taakse. Pakoputken ja koneen väliin oli jäänyt hieman turvemaata, joka hehkui punaisena. Mitään vahinkoa ei kuitenkaan tullut.
Ensi viikonloppuna on tarkoitus kaivaa ojakauhalla uusia ojia sekä putsata 40 cm kauhalla lisää vanhoja ojia.
