Moron vaan kaikille!
Kuulin että koneeni ratkaisut olivat herättäneet ”kiinnostusta” täällä vihreällä foorumilla, joten vastailenpa muutamiin…
Heti alkuun kiitoksia tunnustuksesta! ”Koneen” rakentelussa todellakin on vierähtänyt jokunen tovi, tosin tämähän kuulunee kuitenkin jokaisen harrastuksen luonteeseen.
Projektin tehtävänä ei suinkaan ollut home made Avant, sen ovat jo kiinalaiset hoitaneet.

Avantin ominaisuuksista jutussa puhuttiin lähinnä siksi, että avantia monta kertaa kuolanneena sen tekniset tiedot oli kätevästi esillä.
Kaikennäköistä pientä puuhailleena nurkkiin oli jäänyt erinäisistä projekteista ”käyttökelpoista” tavaraa, jota ei viitsinyt romikselle heittää, joten niistä piti kyhätä jotakin. Ostamalla osia suoraan kaupasta olisi ollut helppo rakentaa vaikka millainen laite. Toisaalta olisin silloin voinut ostaa myös jo valmiin pienkuormaajan.
Nykyisen ok talon pihapiiriin en pystynyt kuitenkaan itselleni perustelemaan 10k€ avantin hankintaa, vaikka niitä aina joka paikassa ”kuolaankin”. Myönnettäköön, ettei tämäkään kone ilmaiseksi syntynyt, mutta 1/3 osa käytetyn 200 sarjalaisen hinnasta on kuitenkin jokunen euro vähemmän.
Nurmikkoa on rapiat 1300 neliötä ja parkkipaikkaa ja tietä ehkä 50, joten niistä selviäisi kuntoilumielessä perinteisin menetelmin. Noh, päätin kuitenkin rakentaa pihakoneen ja tulos on nähtävissä.
Syy miksi olen päätynyt muutamiin ”erilaisiin” ratkaisuihin on puhtaasti siinä, että halusin saada nurkissa olevat osat sovitettua pihakoneen muotoon, se luo pakosti joitakin rajoitteita. On totta, että ”puhtaalta pöydältä” suunnittelu antaa paljon enemmän vapauksia ja mahdollisuuksia toteuttaa se mieleinen ja kompromissiton ratkaisu.
Moottori on todellakin tehoiltaan aivan liian iso tuohon , mutta ei sitä tartte paljon tyhjäkäyntiä kovempaa huudattaa.
Perä ja kardaanihässäkkään otin ajatusmallia isommista koneista ja kustannukset voimansiirtolinjaan oli n.70 euroa+ aikaisemmasta projektista ylimääräiseksi jäänyt hydraulimoottori . Suuntaventtiilin moottorikara maksoi lisää sen 20€. Avantin tmv. pienkuormaajan käyttämään ratkaisuun olisin joutunut käyttämään muutaman euron enemmän. Nykyiselläkin ratkaisulla vääntöä saadaan laskennallisesti ihan kelpo määrä, joka myös näkyy käytännössä. Nykyisellä ”sora”kauhalla lunta siirtyy jopa vähän kohmeisenkin penkan läpi, joten lumikolalle se varmasti tuonee helpotusta pahimpaan lumitalveen ja ehkäpä sillä multaakin levittelee tarvittaessa.
Tässä kokonaisuudessa voimansiirtolinja ketjuineen pystyy ongelmitta käsittelemään nykyisen hydraulimoottorin tarjoaman vääntömomentin, vaikka hiukan heppoiselta näyttääkin.
Voimansiirron pumpuksi valikoitui kustannussyistä (harvoja osia, jotka piti uutena ostaa) perinteinen hammaspyöräpumppu, joka ei varmasti ole se paras, mutta on se halvin. Nykyinen ajonhallintaventtiili on varustettu moottorikaralla, joten siinä on himpun paremmat säätöominaisuudet perinteiseen suuntaventtiilin karaan verrattuna. Tälläkin ratkaisulla pystyy säätelemään vauhtia portaattomasti vaikkakaan ei niin tarkasti kuin säätyvätilavuuksisella pumpulla varustetussa järjestelmässä. Em. mäntäpumput ovat kuitenkin aika pirun kalliita ns. ”kotikoneeseen”. Tilanne jossa nykyinen järjestelmä on ”äkkinäinen” tulee suunnanvaihdossa, joka keinupolkimella tapahtuu joskus turhan rivakasti. Tarvittaessa painekompensoidulla virtaussäätimellä saisi kyllä helpotuksen tarkkuuteen käyttämässäni järjestelmässä.
Perien lukottomuuden takia oli pakko valita ratkaisu, jossa kone joustaa jostakin välistä. Ajatusmallia lainasin taas isommista koneista. Niissä toki painoa enemmän ja sitä kautta vakauttakin. Pitempi aika näyttää onko käytetty ratkaisu toimiva vai ei. Paikat joissa kone on kallistunut ei ehkä pitäisi edes yrittää nostaa (millään koneella). Ei se onneksi ihan pienestä kuitenkaan ole kallistunut ja kaatumaankaan en ole saanut. Turvakaari on samaa kamaa mitä olen joskus kilpureissani, käyttänyt, joten se kyllä kestää monin verroin koneen painon.
Ohjauskaan ei ole se paras ratkaisu, mutta nollabudjetilla melkoisen toimiva, tehostettu, tarkka ja välyksetön. Orbitrol ja sylinteri olisivat käytettävyyden kannalta erinomaiset, mutta miksi maksaisit enemmän, vai miten se mainos meni….. (orbitrol 290, ohjauspylväs 90, sylinteri 110 = 490euroa) Tehostus riittää tälläkin ratkaisulla (selvitettyjen ongelmien jälkeen) hyvin eikä potki käsille vaikka kauhan toinen kulma tökkääkin. Kääntöympyrän halkaisija on sisäpuolella 90cm, joten kone kääntyykin verrattain näppärästi.
Käyttötarkoitus ja kustannukset huomioon ottaen kone on yllättävän käyttökelpoinen. Lumikolan ja lapiomiehen hakkaa 6-0 ja muihin ei harrastuslaitetta kannata edes verrata.
Aamulla heräsin vaimon vierestä ja lapsetkin tunnisti minut vielä, joten silläkään saralla ei hätää.
Loppuun on vielä todettava, että jos joskus tarvitsen konetta tuottaviin töihin tai elannon turvaamiseen, niin se kone on tehdasvalmistetta oleva tuote. Niin kauan, kun jaksan harrastaa valmistan laitteet itse.
Ei muuta kuin oikein riemukasta pääsiäisen jatkoa kaikille!!