Posti kantoi kutsun "Grand Opening"-tapahtumaan Vantaalle Parker Store:n avajaisiin. Homma vissiin on Koneosapalvelu Oy:n juttu yhdessä Parkerin kanssa.
Kannattaa mennä paikalle, tarjolla on mm pyttipannua, kahvia, leipää, salaattia ja hemmetisti kaikenmoista osaa ja nippeliä ynnä nappelia.
Itse käväisin aamusella paikalla ja totesin että ainakin jonkin verran tavaraa ja palveluita voisi löytyä Avantisteillekin. Pyysin alustavasti tarjouksen liittimien uusimisesta, öljyistä, suodattimista, trukkipiikkeihin laitettavan kahmarin osista ja mistähän muusta.. en edes muista. Tilinkin taisin erehtyä perustamaan.
Porukka vaikutti erittäin avuliaalta ja palvelualttiilta. Tosin pääbusiness taitaa olla isompien koneitten alueella, mutta pienempiä kahmareita/tmv voisi ehkä käyttää isommissa Avanteissakin.
Hydraulimoottoreitakin oli hyllyssä vähän joka lähtöön.
Erityisesti minua kiinnosti se, että voisin tuoda koneen kärryssä pihamaalle ja he vaihtaisivat liittimet siinä. Esimerkiksi Flat-liittimien vaihto töineen taisi olla alle 65-70€ per pari.
Suostuttelin myyntiporukkaa laittamaan tarjouksia ja muutakin tietoa tänne planeetalle. Toivottavasti en syyllistynyt mihinkään kardinaalivirheeseen
Ainahan me etuja kaivataan 
Ja pitäkää peukkuja että voittaisin arpajaisissa hienon hydrauliikkamittarisarjan