Vuosi 2012 lukuina | AvantClub - Keskustelupalsta

SiteAdmin

Ylläpito
Keskustelun aloittaja
17.8.2008
133
5
18
Planeetan vuosi 2012 oli runsasta yhteisöllisyyden ja kasvun aikaa.

Kokoontumisajot maaliskuussa toi paikalle yli sata planeetan vakituista kävijää. Kaukaisimmat matkalaiset saapuivat Oulusta ja Lontoosta.

Aamulehti teki jutun lehteen ja videon saitilleen kokoontumisista. Koneviesti kirjoitti aukeaman jutun planeetasta.

Ennätystehtaan jaksoa huhtikuun puolivälissä seurasi yli 300 000 katsojaa. Planeetan joukkue kattoi illallispöydän Avantilla kahdelle ennätysaikaan.

Teuvan sauna-ajoissa kävi 1600 henkilöä planeetan osastolla viikonlopun mittaan. Osasto huomioitiin mm. Kaleva -sanomalehdessä ja sivustolla.

Ennätystehtaan syksyn jaksoa seurasi n. 500 000 katsojaa. Sauna lämmitettiin Avantilla ja löylyä heitettiin minikaivurilla ennätysaikaan.

Avantplanet.com nousi miljoonan suosituimman saitin joukkoon maailmassa.

Koulutustapahtumaan Ylöjärvellä osallistui tilarajoitusten johdosta 30 planeettalaista. Avantplanet-olut julkaistiin.

Yhdistyksen perustamiskokous pidettiin joulukuussa ja rekisteröidyksi yhdistyykseksi järjestäydytään kevään 2013 aikana.

Vuoden 2012 aikana planeetta näkyi lehdessä tai muussa mediassa noin miljoona kertaa.

Tästä on hyvä jatkaa:

Vuonna 2013 järjestetään kokoontumisajot ja huutokauppa maaliskuussa Ylöjärvellä
Huhtikuun lopussa lukijamatka Tallinnaan vihertekniikka messuille
Toukokuussa pidetään alueellinen tapahtuma Espoossa...

Kalenteri tarkentuu ja täydentyy kevättä kohden.