Moro
ostin parisen vuotta sitten vanhan Ylökatin tulevaa autotallin rakennustyömaata ja pihahommia varten. Aika on rientänyt hommissa ja koneen huolloissa, joten ei ole aikaisemmin tullut laiteltua kuvia härpäkkeestä tänne.
Koneen historiasta ei sen enempää tietoa ole, mutta kunnosta päätellen sitä on käytetty aika rajussa käytössä. Korjaushitsauksia ja vahvikkeita on koneessa useampia, osa tehty paremmin ja osa huonommin. Onneksi appiukko on eläkkeellä oleva peltiseppä, joten hitsausapua löytyy.
Käytössä kone kuluu, itse olen levitellyt noin kymmenkunta rekallista pääosin sepeliä ja hiekkaa koneella, sekä tietenkin pakolliset lumityöt päälle. Konetta on muutamaan kertaan joutunut hitsailee entisten korjausten hajottua, sekä tehty hieman lisää vahvistuksia rikkoontuneiden kohtien päälle. Tekniikan puolelta koneen kaikki sylinterit on kunnostettu, moottori ja hydraulipumppu vaihdettu, renkaat (kiitos Dingo1 hyvistä kaupoista) sekä rakennettu sähköt koneeseen. Sylinterien korjaussarjat sai tehtaalta, tosin osa tiivisteitä piti hakea Tiivistekeskuksesta. Moottoriksi vaihdoin Loncin 13HP Honda kopion, kun alkuperäisestä tuli kiertokanki pihalle. Avantilla eikä maahantuojalla ollut sopivaa pumppua, joten Tatujussi rakensi sopivan osista. Uudessa pumpussa on erillinen ylipainevuoto letku, joka palaa suoraan hydrauliöljysuodattimen kotelon kanteen, joten suodatinkotelo ja kansi meni samalla uusiksi. Kiitoksia Tatujussille vielä loistavasta asiakaspalveluksesta.
Seuraavana huoltolistalla on ajomoottorit, vaikuttaa että oikeanpuoleisessa ajomoottorissa ei ole yhtäpaljon tehoja, kuin oikeanpuoleisessa.
Kuljetuskalustoksi hankin Autovahinkokeskuksesta lunastukseen ajetun jarrullisen kärryn, johon tein rampit. Kärryä tosin on käytetty lähinnä muuhun kuin koneen kuskaamiseen..